Herä­sin aamul­la jos­tan syys­tä vähän kuu­den jäl­keen. Ehkä se joh­tuu tuos­ta ilman­vaih­dos­ta, jon­ka näkö­jään pöräh­tää pääl­le nykyi­sin jo nii­hin aikoi­hin. Ilmei­ses­ti sitä ei ole siir­ret­ty tal­viai­kaan tai sit­ten sitä ei kos­kaan ole siir­ret­ty­kään kesä­ai­kaan ja tämä on sen oikea aika, epäin­hi­mil­li­sen var­hain. #

Pari tun­tia pyö­rit­tyä­ni alkoi tie­tys­ti väsyt­tää aivan jul­me­tus­ti ja rojah­din soh­val­le. Tulin hur­jan autu­aak­si sii­tä kun muis­tin miten tus­kal­lis­ta armei­jas­sa oli se sama het­ki var­hai­sen herä­tyk­sen jäl­keen aamiais­reis­sul­ta tule­mi­sen jäl­keen kun ei kou­lu­tus vie­lä ollut alka­nut, ja tuvan lat­tial­la ker­ke­si juu­ri maa­tes­saan tajua­maan kuin­ka kipeäs­ti väsyt­ti ja samal­la tie­si, että het­ke­nä minä hyvän­sä oli­si taas men­tä­vä - ja nyt minun ei tar­vit­si­si, vaan voin vaik­ka nuk­kua jos sil­tä tun­tuu, nuk­kua vaik­ka iltaan asti. #

Eilen ter­pias­ta läh­det­tyä­ni joku amik­sen näköi­nen tyyp­pi irvis­ti minul­le auton­sa ikku­nass­ta. Kuin­ka sur­re­aa­lis­ta, kuin­ka huvit­ta­va­ka! #

“Elo­ku­vat, joi­ta nel­jä­ky­men­tä vuot­ta sit­ten pys­tyi tus­kin kat­so­maan, hymyi­lyt­tä­vät alkeel­li­sil­la tehos­teil­laan tänään, eivät­kä siten edel­ly­tä enää kor­keim­pia ikä­ra­jo­ja.” #

Mat­ti Palo­hei­mo: Sek­siä ja väki­val­taa – Kysy­myk­siä elo­ku­va­tar­kas­ta­jal­le, s. 89 #

Tot­ta, kor­keim­pia ikä­ra­jo­ja (K15 tai K18) tus­kin enää tar­vi­taan, mut­ta van­hem­pien kan­nat­taa sil­ti varoa luu­le­mas­ta, että pie­nim­mät lap­set kyke­ni­si­vät aikui­sen tavoin erot­te­le­maan tehos­teil­taan alkeel­li­set elo­ku­vat nykyi­sis­tä, tehos­teil­taan parem­mik­si kehit­ty­neis­tä. Muis­tan näh­nee­ni aina­kin osan Ihmis­sut­ta pie­ne­nä ja pelän­nee­ni sitä kau­an sen jäl­keen. Mie­tin, mis­tä sai­sin hopei­sia asei­ta joil­la voi­sin voit­taa ihmis­su­den. #

Ihmis­susi­bok­si­ni ikä­ra­ja näkyy ole­van yksi­tois­ta vuot­ta. #

Toi­saal­ta Alfred Hitchcoc­kin Psy­ko (1960) suih­ku­mur­hi­neen on yhä aidos­ti kau­his­tut­ta­va elo­ku­va. Myös­kään Wil­liam Fried­ki­nin Manaa­jan (1973) jär­kyt­tä­vyys ei ole olen­nai­ses­ti muren­tu­nut kol­mes­sa­kym­me­nes­sä vuo­des­sa, vaik­ka paho­lai­sen rii­vaa­ma tyt­tö ei enää ulko­näöl­tään pär­jää uusim­mil­le kam­mo­tuk­sil­le. Manaa­jas­sa on kysy­mys ihmi­sen syvim­mis­tä pelois­ta, mur­ro­si­käi­sen sek­su­aa­li­suu­den kau­huis­ta” --- #

Mitä vit­tua? #

--- “ja per­soo­nal­li­sen pahan val­las­ta ihmi­sen yli.” #

ed. (lin­ki­tyk­set omia­ni) #

Sano­kaa, että tuo kes­kim­mäi­nen on jon­kin­lai­nen lip­sah­dus, tai että minä en vain ymmär­rä sitä! #

Kuka teis­tä Jyväs­ky­län blo­go­sa­laa­veis­ta on töis­sä mar­ke­tin kas­sal­la? Minus­ta nimit­täin tun­tui tänään ensim­mäis­tä ker­taa sit­ten aloitk­se­ni, että minut tun­nis­tet­tiin ja se tapah­tui juu­ri mar­ke­tin kas­sal­la. #

Olen miet­ti­nyt että se on var­maan aika kiusal­lis­ta sil­le tun­nis­ta­jal­laee jos minut jos­kus joku sat­tui­si tun­nis­ta­maan, tai sii s ain­kin minä oli­sin sii­tä hiu­kan hämil­lä­ni jos oli­sin se toi­nen, joka tuln­nis­tai­si minut, kun pitäi­si miet­tiä että pitäi­si­kö täs­sä nyt joten­kin ilmais­ta se että olen tun­nis­ta­nut vai ei ja jos niin kuin­ka sen teki­si ja jos ei niin kuin­ka sen onnis­tuu pitä­mään sisä­lään ettei se vahin­gos­sa mul­jah­da ulos. Ja samaan aikaan minä voin vain olla autu­aan tie­tä­mät­tö­mä­nä koko toi­sen sisäl­lä tapah­tu­vas­ta päh­käi­lys­tä kun en tie­ten­kään sitä tois­ta tun­ne, tai jos en sitä tois­ta tun­ne, niin kuin en useim­pia tämän luki­joi­ta var­maan näkö, siis nöll, siis näöl­tä tun­ti­si. #

Minä ostin siel­tä mar­ke­tist a kol­me pul­loa Fenix-juo­maa kun ja sii­tä hyväs­tä sain hyp­py­na­run, tuol­lai­sen aika huo­maa­mat­to­man värin­sen (lii­maan sii­tä kuvan tähän väliin jäl­ki­kä­teen):  #

Sii­nä on kier­ro­salklas­ku­ri ja sties mitä hie­nouk­sia. Onnea ala­ker­ran naa­pu­ri! Täs­tä­lähn saat kuun­nel­la tasais­ta jum­pu­tus­ta joka ei ole­kaan läh­töi­sin subwoo­fe­ris­ta­ni vaan sen lisäk­si jlat­ti­aa vas­ten iskey­ty­vis­tä jalois­ta­ni. #

Voi tai­vas, ava­sin juu­ri tuos­ta hyp­py­na­rus­ta otta­ma­ni kuvan ja tajusin että se näyt­tää ykyl­lä mel­ko roi­sil­ta. Niin kuin oli­sin osta­nut kak­si dil­doa ja ties mitä per­vers­siä narua saa­vut­taak­se­ni autoe­root­ti­sen asfyk­si­aa­tion kuin Mic­hael Hutc­hence - öh, ehkä voi­si kui­ten­kin sal­lia tit­sel­leen sen ver­ran tau­koa täs­sä, että tar­kis­tai­si nimien oikean kir­joi­tusa­sun vaik­ka ogooglel­la. #

Kam­mot­taa muu­ten aja­tus että täl­lä lail­la kir­joit­taes­sa tän­ne alkai­si lip­sah­de­la aja­tuk­sia jot­ka haluai­si ehdot­to­mas­ti pyyh­kiä pois mut­ta kun ei voi, mut­ta toi­saal­ta sehän täs­sä on niin jän­nää­kin juu­ri. Mut­ta kum­mas­ti sil­lä lail­la luu­lee että kun rajat pois­taa niin ei pys­ty enää pite­le­mään itse­ään muka aio­sois­sa vaan että aja­tuk­set alkai­si väki­sin mul­jah­del­la tän­ne. #

Enkä nyt siis tar­koi­ta tuom­moi­seia Mic­hael Hut… Joo, kyl­lä se kir­joi­te­taan että Hutc­hence. Niin tuom­moi­sa. Vaan nii­tä jotiain, siis mitä? No hul­lua­ko nii­tä nyt täs­sä ker­to­maan! #