Voi­sin aloit­taa vaik­ka­pa tuos­ta -C-:n esil­le nos­ta­mas­ta oman kuvan näke­mi­sen aiheut­ta­mas­ta häpeäs­tä. Mikä sii­nä onkin, että itsen­sä näke­mi­nen fil­mil­le van­git­tu­na voi olla niin tus­kal­lis­ta? Kuten -C-:llä, minul­la­kin huo­mio kiin­nit­tyy ensim­mäi­se­nä aina huo­noon ryh­tii­ni. #

Se voi tie­tys­ti joh­tua sii­tä, että minul­le on huo­mau­tel­tu sii­tä koto­na. Ei usein, mut­ta joi­tain ker­to­ja, ja nii­den ker­to­jen ope­tus on pala­nut tiu­kas­ti kiin­ni taka­rai­voon. Jos­kus sitä toi­voi­si, että jos sel­lai­ses­ta ker­ran pitää kehit­tyä neu­roo­si, niin oli­si edes ollut sel­lai­nen neu­roo­si, joka pakot­taa kul­ke­maan sel­kä suo­ras­sa vaik­ka se teki­si miten kipe­ää ja oli­si luon­to­jaan kuma­ral­le seläl­le epä­luon­nol­lis­ta; aina­kin sitä näyt­täi­si mie­hek­kääl­tä ja itse­var­mal­ta eikä sil­tä ole­mas­sao­lo­aan anteek­si­pyy­te­le­väl­tä huma­noi­dil­ta, jol­lai­nen sitä tun­tee ole­van­sa. #

Pal­jon itses­tä­ni teh­ty­jä, kuval­li­sia esi­tyk­siä pahem­pia minul­le ovat kui­ten­kin aina olleet äänit­teet. Minä vihaan omaa ään­tä­ni jo sii­nä vai­hees­sa, kun se kai­kuu pääs­sä­ni ennen tule­mis­taan ulos suus­ta­ni ja vas­ta sen jäl­keen minä sitä vihaan­kin. Mikään ei kui­ten­kaan vedä ver­to­ja sil­le inho­reak­tiol­le, jon­ka oman äänen kuu­le­mi­nen nau­hoi­tuk­se­na aiheut­taa. #

Sii­nä muti­nas­sa lytis­tet­ty minuu­te­ni pää­see koko rumuu­des­saan esil­le. #

Eikä se sii­tä äänen­voi­mak­kuut­ta nos­ta­mal­la para­ne, vaan sil­loin se vas­ta hir­vit­tä­väk­si muut­tuu­kin. Minä näen pai­na­jai­sia, jois­sa huu­dan, ja niis­sä aihet­ta sii­hen huu­ta­mi­seen sen näen­näis­tä syy­tä enem­män aiheut­taa oman äänen kirey­den, kor­keu­den ja kai­kin­puo­li­sen vas­ten­mie­li­syy­den aiheut­ta­ma kuvo­tuk­sen ja itsein­hon tun­ne. #

Jos­kus sitä ajat­te­lee, että jos oli­si pie­nes­tä asti ope­tel­lut huu­ta­maan, niin se huu­ta­mi­sää­ni ja ääni muu­ten­kin oli­si kehit­ty­nyt; että sii­tä oli­si tul­lut oikea, mie­he­käs kar­jun­ta, mut­ta tosia­sias­sa se tus­kin oli­si niin. Ääni oli­si täs­mäl­leen saman­lai­nen, mut­ta sen rumuu­des­ta ei vain ymmär­täi­si tun­tea häpe­ää. #

Onnek­si kame­ra ei osaa oikeas­ti kat­soa sil­miin, sil­lä sil­loin kuvis­ta näkyi­si kol­mas piir­re, joka ulkoi­sel­le ole­muk­sel­le­ni on tyy­pil­lis­tä ja var­mas­ti yksi tun­nis­tet­ta­vim­pia piir­tei­tä­ni: minä en kat­so ihmi­siä sil­miin. Kek­sin täs­sä erää­nä päi­vän lois­ta­van kuvaa­van, teks­tu­aa­li­sen ver­tauk­sen sil­le, mil­tä sil­miin­kat­so­mi­nen minus­ta tun­tuu: kun puhun jon­kun kans­sa ja yri­tän väki­sin kat­soa hän­tä sil­miin, MINUSTA TUNTUU KUIN YHTÄKKIÄ KAIKKI PUHE KOROSTUISI SAMALLA TAVALLA KUIN MILTÄ TUNTUU LUKEA KOKONAAN ISOILLA KIRJAIMILLA KIRJOITETTUA TEKSTIÄ ISOLLA KIRJOITETTUA TEKSTIÄ JOSTA PUUTTUVAT LISÄKSI KAIKKI VÄLIMERKIT SE ON HYVIN VAIKEAA SEURATTAVAA VAIKKA SANOISTA SAAKIN JUURI JA JUURI SELVÄÄ TUNTUU KUIN NE HUUDETTAISIIN KORVAN JUURESSA JA LAUSEITA VIRKKEISTÄ PUHUMATTAKAAN ON HYVIN VAIKEA HAHMOTTAA MITÄÄN ASIAA EI PYSTY EROTTAMAAN TOISESTA KAIKKI VAIN TULEE YHDESSÄ RYSÄYKSESSÄ TAJUNTAAN JA KOKO AJAN MENNÄÄN ETEENPÄIN EI VOI PYSÄHTYÄ EIKÄ PALATA TAKAISINPÄIN KATSOMAAN MITÄ TOINEN SANOI #

Teo­ria­ni mukaan sil­miin­kat­so­mi­nen on minul­le aivan lii­an pal­jas­ta­vaa kai­kis­sa muis­sa kuin kaik­kein lähim­mis­sä ihmis­suh­teis­sa­ni; saan sil­mien kaut­ta yhtä pal­jon, jos en enem­män­kin tie­toa sii­tä, mitä toi­nen tah­too minul­le sanoa, ja sik­si huo­mio­ka­pa­si­teet­ti­ni ei yksin­ker­tai­ses­ti rii­tä sekä puheen seu­raa­mi­seen että sil­miin kat­so­mi­seen. Jos sai­sin vali­ta jom­man kum­man, pär­jäi­sin luul­ta­vas­ti hel­pos­ti pel­käl­lä sil­miin kat­so­mi­sel­la. Ihmi­set eivät kui­ten­kaan osaa olla hil­jaa, joten jou­dun tyy­ty­mään sano­jen kuun­te­le­mi­seen ja vält­te­le­mään kat­sei­den koh­taa­mis­ta. #

Sii­nä suh­tees­sa tun­nen ole­va­ni kaik­kein lähim­pä­nä eläi­miä ja var­sin­kin koi­ria, jot­ka tul­kit­se­vat suo­raan sil­miin kat­so­mi­sen uhkauksi.Esimerkiksi Hel­sin­gin eläin­suo­je­lu­yh­dis­tyk­sen sivuil­la sano­taan suo­raan, että koi­raa ei saa tui­jot­taa sil­miin. Nii­den kans­sa minä olen täs­sä asias­sa samal­la aal­to­pi­tuu­del­la; minus­ta puheet sii­tä, että sil­miin­kat­so­mi­nen oli­si osoi­tus mie­len­kiin­nos­ta ja arvos­tuk­ses­ta hen­ki­löä koh­taan, ovat yksin­ker­tai­ses­ti hevon­kuk­kua. Jos se on inhi­mil­lis­tä, niin sit­ten minä en ole ihmi­nen. #

Tätä ei pidä tul­ki­ta siten, etten­kö minä iki­nä kat­soi­si ketään sil­miin, ei suin­kaan. Kuten sanoin, saan sil­mien kaut­ta aivan val­ta­vas­ti tie­toa, eikä mikään ole minus­ta niin maa­gis­ta kuin kat­sei­den koh­taa­mi­nen sil­loin, kun kysees­sä on oikea het­ki ja oikea ihmi­nen. #

Edes­men­neen, pit­kä­ai­kai­sen suh­tee­ni alku­vai­hees­sa, kun olin tus­kai­sen rakas­tu­nut, jou­duin sään­nös­te­le­mään kump­pa­ni­ni sil­miin kat­so­mis­ta, sil­lä se teki niin hyvää, että se teki samal­la kipe­ää. Oikean­lai­sel­la sil­mä­pe­lil­lä, sopi­val­la het­kel­lä minuun luo­dul­la kat­seel­la minut voi rii­sua kai­kis­ta aseis­ta ja pudot­taa saman tien housut nilk­koi­hin; niin her­käk­si tun­nen sil­loin itse­ni, eikä aina­kaan omas­ta mie­les­tä­ni ole ollen­kaan luon­non­vas­tais­ta, etten halua tun­tea oloa­ni niin her­käk­si ihan kenen tahan­sa kans­sa. #

Näis­tä, täs­sä lue­tel­luis­ta sei­kois­ta joh­tuu se ris­ti­rii­ta, joka val­lit­see net­ti­per­soo­na­ni ja lihal­li­sen ole­muk­se­ni välil­lä: kom­mu­ni­koin­ti itses­sään ei ole minul­le ongel­mal­lis­ta, vaan ongel­mal­li­sek­si sen tekee liha­mi­nul­le se, että tapa­ni kom­mu­ni­koi­da on niin hie­no­vi­reis­tä ja herk­kää, että mui­den ihmis­ten KOVAÄÄNISESSÄ MAAILMASSA minun kor­via­ni sär­kee ja ääne­ni huk­kuu ensim­mäis­ten jou­kos­sa nii­den alle. #

Pää­ni alkaa taas rat­keil­la lii­tok­sis­taan, joten on pak­ko suo­rit­taa täs­sä vai­hees­sa tak­ti­nen vetäy­ty­mi­nen tie­tyil­tä rin­ta­mil­ta. Täs­tä päi­väs­tä alkaen aion elää seu­raa­vat päi­vät, jos en perä­ti vii­kon tai pari, niin täy­del­li­ses­sä uutis­pi­men­nos­sa kuin suin­kin vain mah­dol­lis­ta. En kes­tä enää yhtään ainut­ta huo­noa uutis­ta, pal­jas­tuk­sia suo­ma­lais­ten päät­tä­jien ja vir­ka­mies­ten kyvyt­tö­myy­des­tä ja suo­ra­nai­ses­ta pahan­tah­toi­suu­des­ta, ÄKT:n ja mui­den raha­nah­nei­den kusi­päi­den valeh­te­lu­kam­pan­jois­ta tai näi­den kah­den yhtei­sis­tä, irs­tais­ta “nus­si­taan kulut­ta­jaa per­see­seen ja pas­kan­ne­taan sen jäl­keen sen suu­hun” -orgiois­ta. #

Olen yksin­ker­tai­ses­ti niin lähel­lä lop­puun­pa­la­mis­ta, että tämä on pak­ko teh­dä itse­ni suo­je­le­mi­sek­si. Tosia­sias­sa­han tämän asian suh­teen onkin täs­te­des enää mel­ko vähän teh­tä­vis­sä, pait­si pidät­täy­tyä osta­mas­ta nii­tä rik­ko­nai­sia pas­ka­kiek­ko­ja, jot­ka on teh­ty näyt­tä­mään cd-levyil­tä kulut­ta­jan hui­jaa­mi­sek­si, mut­ta niin minä olen teh­nyt tähän­kin asti. DVD-elo­ku­vis­sa sel­lais­ta vaih­toeh­toa ei vali­tet­ta­vas­ti tie­ten­kään ole edes ole­mas­sa. Nii­den kopioi­mis­ta en aio lopet­taa, joten minä­kin, kuten niin monet muut täs­sä maas­sa, olen lain voi­maan­tu­lon myö­tä rikol­li­nen, enkä häpeä sitä vähää­kään. #

Tosia­sias­sa lop­puun­pa­la­mi­nen-sana herät­tää ehkä tur­han­kin posi­tii­vi­sen mie­li­ku­van minun resurs­seis­ta­ni: kyse ei niin­kään ole mis­tään sel­lai­ses­ta, että kaik­ki halot on pol­tet­tu ja lii­te­rin perä­sei­nän vii­meis­tä hirt­tä työn­ne­tään nyt pesään, kuin sii­tä, että syty­tet­ty tuli­tik­ku on hiil­ty­nyt ja alkaa pol­tel­la sor­mia; ker­ran poh­jaan pala­nut mie­li ei kes­tä enää edes mur­to-osaa sii­tä, mitä ter­veen ihmi­sen pää kes­tää. #

Minun täy­tyy jäl­leen ker­ran pala­ta juu­ril­le­ni, takai­sin perus­asioi­hin ja käper­tyä syväl­le itsee­ni, kes­kit­tyä luo­taa­maan oman pää­ni sisäi­siä asioi­ta ja sul­kea koko pas­ka maa­il­ma ulko­puo­lel­le. #

“Aina­kin muusik­ko Sara Nunes on jo ehti­nyt sanou­tua irti ÄKT:n tie­dot­tees­ta ja ker­too omil­la sivuil­laan nime­no­maan vas­tus­ta­van­sa musiik­kin­sa kulut­ta­jien oikeuk­sien rajoit­ta­mis­ta. Ovat­ko­han kaik­ki muut »alle­kir­joit­ta­neet« tie­toi­sia, mihin ÄKT on hei­dän nimen­sä lait­ta­nut? […] #

Myös tie­do­tus­vä­li­nei­tä on pai­nos­tet­tu. Esi­mer­kik­si Tie­to­ko­ne-leh­ti jou­tui muut­ta­maan aihees­ta teke­mään­sä kir­joi­tus­ta ÄKT:n Tom­mi Kyy­rän lausun­nos­ta teh­ty­jen »vää­rin­tul­kin­to­jen« vuok­si. Sekä alku­pe­räi­nen että kor­jail­tu artik­ke­li löy­ty­vät onnek­si molem­mat ver­kos­ta, jot­ta kukin voi itse arvioi­da, mitä lausun­to­ja ei halut­tu pääs­tää näin tule­nar­kaan ajan­koh­taan jul­ki­suu­teen.” #

J. J. J. Kas­vi: “Teki­jä­noi­keus­pe­li kuu­me­nee” #

Tuo­reen tut­ki­muk­sen mukaan blo­geis­sa käsi­tel­lään taval­li­sim­min hen­ki­lö­koh­tai­sia asioi­ta kuin poli­tiik­kaa tai ajan­koh­tai­sia asioi­ta ja lähes vii­si­kym­men­tä pro­sent­tia blo­gaa­jis­ta kokee toi­min­tan­sa tera­pia­muo­to­na. #

Noin puo­let blo­gaa­jis­ta (48.7 %) perus­te­lee har­ras­tus­taan sil­lä, että se toi­mii erään­lai­se­na tera­pia­na ja 40.8 % sanoo pitä­vän­sä yllä yhteyk­siä per­hee­seen ja ystä­viin. Vain 16.2 % sanoo ole­van­sa kiin­nos­tu­nut jour­na­lis­mis­ta ja 7.5 % halua­van­sa pal­jas­taa poliit­ti­sia näke­myk­si­ään. #

eMarketer.com (via /.: Blog­ging For One (Juha; suo­men­nos oma­ni) #

Oli­si­pa aika hie­noa, jos tämä todel­la­kin toi­mi­si jon­kin­lai­se­na tera­pia­na. Psy­kiat­rit voi­si­vat suo­si­tel­la ensia­pu­na blo­gin perus­ta­mis­ta ja tera­peu­tit antai­si­vat link­ki­vink­ke­jä. #

Aihet­ta sivu­ten tuli mie­lee­ni, etten ole halun­nut luo­kit­tua tera­pia­blo­gei­hin, kos­ka käsit­te­len tääl­lä niin pal­jon muu­ta­kin. Kuvit­te­li­sin aina­kin itse ole­va­ni hie­man pet­ty­nyt, jos tuon kate­go­rian kaut­ta pää­tyi­sin mar­gi­naa­lin kal­tai­seen seka­me­te­li­sop­pa­blo­giin. #