No niin, nyt se on saa­tu pois alta, tuo pakol­li­nen sana­leik­ki. #

 #

Vuo­kra­sin siis tuon Saw’n ja kat­soin sen eili­sil­ta­na. Mik­sei elo­ku­vien nimiä enää suo­men­ne­ta ollen­kaan? Eivät­kö ne vaan osaa? Ei voi olla kyse tyy­lis­tä, kun nykye­lo­ku­vil­la on täm­möi­siä lyhyi­tä ja yti­mek­käi­tä nimiä, jot­ka kään­ty­vät suo­mek­si oikein jämä­käs­ti, kuten Saha tai Ylei­sa­vain. #

Täy­tyy sanoa, että tämä poik­ke­si odo­tuk­sis­ta­ni. Olin jos­tain saa­nut käsi­tyk­sen, että tämä oli­si sel­lai­nen psy­ko­lo­gi­nen tril­le­ri, joka kes­kit­tyi­si näi­hin kah­teen, sar­ja­mur­haa­jan van­git­se­maan mie­heen ja hei­dän pin­nis­te­lyi­hin­sä, ja sel­lai­se­na ehkä jopa aset­tai­si kat­so­jan jon­kin­lai­sen mie­len­kiin­toi­sen filo­so­fi­sen perus­ky­sy­myk­sen äärel­le. Mut­ta ei! Tämä­hän oli ihan taval­li­nen mur­ha­mys­tee­ri, ja mel­kein yhtä pal­jon, jos ei koh­ta enem­män­kin, kuin käsil­lä ole­vaa kuo­lin­kamp­pai­lua, ohjaa­ja näyt­ti flash­bac­ke­ja aiem­mis­ta tapauk­sis­ta, mikä teki täs­tä ihan lajil­leen tyy­pil­li­sen toi­min­tae­lo­ku­van. #

 #

Ker­ron­ta toki oli ehkä tämän lajin elo­ku­vak­si näin ollen hie­man epä­tyy­pil­li­nen, mut­ta tämä muis­tut­ti nyt yli­pit­kää tv-sar­jan jak­soa. Niis­sä­hän täl­lai­set flash­back-kik­kai­lut ovat jo van­ha jut­tu (kat­so­kaa vaik­ka Mat­loc­kia). Muu­ta epä­ta­val­lis­ta täs­sä ei kyl­lä minus­ta lop­pu­jen lopuk­si ollut­kaan. Kyl­lä tämä ehkä hie­man kes­ki­mää­räis­tä parem­pi jän­nä­ri oli, mut­tei kyl­lä minus­ta lähel­lä­kään mitään Seit­se­mää (huo­mio­nar­vois­ta, että vie­lä 1995 elo­ku­vien nimet suo­men­net­tiin!), johon tätä lähin­nä on ver­rat­tu. #

Kai­ken hui­puk­si täs­sä oli ärsyt­tä­viä juo­ni­auk­ko­ja joi­ta IMDB:n moka­si­vu ei edes lis­taa, mut­ta kes­kus­te­lu­pals­tal­la nii­tä kyl­lä tuo­daan esiin var­sin ansiok­kaas­ti. Nii­den ja lop­pua koh­ti kasau­tu­vien type­ryyk­sien takia olin lopul­ta jo niin tur­hau­tu­nut, että minul­ta meni jo hie­man yli se, mikä vii­mei­sen koh­tauk­sen tar­koi­tus oli, tai, mitä sil­lä vih­jat­tiin seu­raa­vak­si tapah­tu­vak­si. #

Type­ryyk­sis­tä oikein mal­lie­si­merk­ki­nä mai­nit­ta­koon etsi­vä, joka hais­tat­taa pit­kät etsin­tä­lu­van hank­ki­mi­sel­le ja läh­tee tais­te­lu­pa­rin­sa kans­sa kah­des­taan pys­sy­jen kans­sa hei­lu­maan mur­haa­jan pii­lo­paik­kaan. Hei, haloo! 80-luvul­ta soi­tet­tiin juu­ri. Ne tah­to­vat epä­us­kot­ta­van kli­seen­sä takai­sin! #

 #

Äidin oma Kolum­bus-koi­ra piti lopet­taa. Mik­si kiin­nym­me näi­hin otuk­siin niin kuin ne oli­si­vat kans­saih­mi­siä? Miten käsi­tel­lä min­kä tahan­sa elä­män lop­pu­mis­ta, mene­tys­tä? #

Minul­la ei vie­lä­kään ole muu­ta kei­noa kuin nie­les­kel­lä, olla ajat­te­le­mat­ta ja tyy­tyä totea­maan, että on parem­pi, että kun lop­pu tulee, se tulee ripeäs­ti ja arme­li­aas­ti ja jos se tulee kär­si­mys­ten lopet­ta­mi­sek­si, aina parem­pi. #

Aika ei paran­na, vaan ainoas­taan tus­kan pois­sul­ke­mi­nen tulee hel­pom­mak­si, mut­ta sen takia joka ker­ta jon­kun menet­täes­sä­ni mene­tän palan itseä­ni ja mitä tär­keäm­pi se joku minul­le on, sitä isom­man palan mene­tän. Eikä mene­tys­tä mitat­taes­sa ole koi­raa kar­voi­hin kat­so­mi­nen; neli­jal­kai­nen voi olla tär­keäm­pi kuin kak­si­jal­kai­nen. #

• kir­jas­tot
• junat
• luonn­ot­to­man kirk­kaat tal­vi­set aamupäivät
• mum­mi­la (se alkuperäinen)

Näis­tä vain vii­mei­sen mer­ki­tys on minul­le sel­vä (luu­haan täl­lä sai­til­la suu­rim­man osan val­veil­lao­loa­jas­ta­ni, mut­ta tie­to­ko­neel­la en istu unis­sa juu­ri kos­kaan). #

Mitään sel­keäs­ti juo­nel­li­sia unia en ole näh­nyt taas pit­kään aikaan, tai kyen­nyt nii­tä herät­tyä­ni muis­ta­maan. #