#

HS.fi: “Paluu pul­pet­tiin” #

 #

Tähän pii­rus­tuk­seen perus­tu­va ana­lyy­si per­soo­nal­li­suu­des­ta­si: #

Olet usein ahdis­tu­nut ja sinul­la on tai­pu­mus­ta epä­so­si­aa­li­suu­teen. Et ole iloi­nen ihmi­nen. #

“My Drawing” (DrawThings.com via Link­dump; suo­men­nos oma­ni, Bat­man on Bob Kanen luo­mus) #

En tajua miten se muusa­si kuva­ni tuom­moi­sek­si mös­sök­si. Olin kyl­lä varau­tu­nut sii­hen että suu­ren vai­van­nä­kö­ni tulok­set mene­vät huk­kaan otta­mal­la kuva­kaap­pauk­sen, mut­ta sit­ten onnis­tuin itse sös­si­mään sen jon­ne­kin hevon­vi­tun­hel­vet­tiin. Alku­pe­räi­se­ni ei siis ollut noin kar­hea töher­rys, eikä sii­nä ollut yhtään val­kois­ta muu­al­la kuin Bat­manin sil­mis­sä. #

Olin niin innois­sa­ni tuos­ta piir­te­lys­tä etten edes tul­lut luke­neek­si nii­tä ohjei­ta piir­toa­lu­een ylä­puo­lel­ta sii­tä että mitä pitää piir­tää. Onnek­si mie­lee­ni juo­lah­ta­nut aihe sat­tui ole­maan hen­ki­lö, yksi mai­ni­tuis­ta aiheis­ta. Eivät ne piir­rok­sen tal­len­ta­mi­sen jäl­keen esi­te­tyt kysy­myk­set kyl­lä­kään olleet kovin hyvin tuo­hon tuo­tok­see­ni sovel­let­ta­vis­sa (“mil­lai­set kädet hen­ki­löl­lä on?”), mut­ta koh­tuul­li­sen osu­va tulos sii­tä huo­li­mat­ta. #

Kun Juha­ni seu­raa­va­na päi­vä­nä kuu­li, kuin­ka Simeo­ni oli sai­tail­lut hänen las­ten­sa kus­tan­nuk­sel­la, jul­mis­tui hän sii­tä aivan sil­mit­tö­mäs­ti. Hän kar­ka­si Simeo­nin kimp­puun, ja sai­pa mies sel­lai­sen piek­sä­jäi­sen, ettei enää tien­nyt maa­ta tai­vaas­ta. #

Sii­tä toi­vut­tu­aan astui Simeo­ni ylös tal­lin­par­sil­le, mis­sä kier­toi kau­laan­sa van­han loi­mi­vyön, jon­ka toi­sen pään kiin­nit­ti orteen, kuo­li­aak­si hirt­tyäk­seen. Mut­ta Simeo­nin sii­nä kiik­kues­sa näki van­ha anop­pi-muo­ri mie­hen nuo­ras­sa ja antoi huu­dol­la tie­don taloon. Juko­lan kaik­ki väki keräy­tyi pai­kal­le, ja iloi­ten kat­se­li­vat he tuon “syn­ti­sä­kin” rim­pui­lua köy­den nokas­sa. Heit­ti­vät­pä vie­lä hänen puo­leen­sa pilk­ka­sa­no­ja­kin, nau­raen itsen­sä sen jäl­keen tär­viöl­le. #

Niin päät­tyi Simeo­nin, tuon teko­py­hän mul­kun elä­mä, eikä ken­kään mie­les­tä lii­an aikai­sin. #

“Tämä tari­na on sadan sanan pitui­nen tai oikeas­taan 99 sanaa pit­kä ja sadas sana on tari­nan nimi. Sata­sa­nais­ta tari­naa kut­su­taan kra­vuk­si. […] Kra­pu voi muo­tou­tua miten tahan­sa, muu­ta rajoi­tus­ta ei ole kuin sano­jen luku­mää­rä eli sata kap­pa­let­ta otsi­kon kans­sa. Kra­pua voi hioa miten kau­an tahan­sa ja sen […] pys­tyy luke­maan minuu­tis­sa, niin kuin minuut­ti­no­vel­lit.” #

Susu­pe­tal (via Saa­ra) #

Kra­pu­ja, heh heh… pitäi­si­kö perus­taa blo­gi nimel­tä Kra­pu­blo­gi? Se oli­si Kra­pu­la­blo­gin lie­väs­ti kehi­tys­vam­mai­nen pik­ku­ve­li. #

“Tes­ti­tu­lok­se­si osoit­taa, että olet ensi­si­jai­ses­ti Sal­miak­ka­ri – hen­ki­lö, joka pitää eni­ten eri­lai­sis­ta sal­mia­keis­ta. 25,2% tes­tin suo­rit­ta­neis­ta kuu­luu jouk­koon Sal­miak­ka­ri. #

Sal­miak­ka­rit ovat makeis­maa­il­man hip­pe­jä. He ovat rau­hal­li­sia, har­mo­ni­sia ja suh­tau­tu­vat ren­nos­ti useim­piin asioi­hin. Sal­miak­ka­rit elä­vät täs­sä ja nyt, ja heil­lä on usein vai­keuk­sia saat­taa aloit­ta­mi­aan asioi­ta pää­tök­seen. He ovat toi­vot­to­mia pomoi­na, mut­ta ideoi­ta heil­tä irto­aa joka läh­töön. Sal­miak­ka­rit pel­kää­vät konflik­te­ja ja vält­tä­vät usein rii­taa vii­mei­seen asti. Sik­si hei­tä saa­te­taan pitää ihmi­si­nä, joi­ta on vai­kea ottaa todes­ta. Mut­ta kun hei­hin tutus­tuu parem­min, huo­maa, että he ovat hyviä kuun­te­li­joi­ta, jot­ka näke­vät asiois­sa mon­ta puol­ta, ja että heil­tä saa hyviä neu­vo­ja ja vink­ke­jä. Sal­miak­ka­rit arvos­ta­vat vapaut­ta ja tasa-arvoi­suut­ta ja ovat sik­si val­mii­ta jaka­maan makeis­pus­sin sisäl­lön oikeu­den­mu­kai­ses­ti siten, että kaik­ki ovat tyy­ty­väi­siä.” #

candykingcampaign.com: Can­dy­kin­gin kark­ki­tes­ti #

Kor­kein­taan se 48 pro­sent­tia. #

 #

ed. #

Jos täs­tä ote­taan astei­kot pois ja pyö­ris­te­tään tulok­sek­si nuo, joi­hin pis­teet viit­taa­vat, niin tämä osuus meni aika hyvin koh­dal­leen. Siis, että tar­joan muil­le, syön kai­ken ker­ral­la, valit­sen aina samo­ja, syön kos­ka vain ja sääs­tän par­haat vii­mei­sek­si. #