Mah­ta­vaa, klas­si­nen pajat­so (via Kil­lin­ki)! Vih­doin­kin voin sam­mut­taa minua pie­nes­tä pojas­ta saak­ka vai­van­neen kut­kan, joka sai alkun­sa mum­mi­lan naa­pu­ris­sa ole­vas­sa Teboil-huol­ta­mos­sa. Aikui­set ja muut juo­pot pela­si­vat aina ison läjän koli­koi­ta, ja meil­lä lap­sil­la oli aina vain muu­ta­ma sur­kea palau­tus­pul­lois­ta saa­tu hilu. #

Teboi­lin baa­ris­sa ollut pajat­so oli kyl­lä­kin mar­kan ver­sio ja sit­tem­min sekin tai­det­tiin vaih­taa vii­den mar­kan ver­sioon ennen kuin ne uudet, homon­vä­rik­käät ja tur­hat hedel­mä­pe­li­hy­bri­dit tuli­vat, ja lopul­ta koli­koi­den valuut­ta­kin vaih­tui. Tuo­ta vii­den­kym­me­nen pen­nin ver­sio­ta en ole muis­taak­se­ni näh­nyt luon­nos­sa kuin ker­ran, ehkä jos­sain huvi­puis­tos­sa, en muis­ta että mis­sä. Sär­kän­nie­mes­sä? Se oli jon­kin­lai­nen peli­sa­li. Vai oli­ko­han se Ruot­sin-lai­val­la? #

Tuo on kyl­lä vähän hel­pom­pi kuin oikea, tuon mit­ta­rin kans­sa. Sii­tä puut­tuu se minus­ta pajat­son yti­mes­sä ole­va ele­ment­ti, omaan etusor­meen kana­voi­ta­van voi­man mää­rän arvioi­mi­sen vai­keus. Onni ei mis­sään ole sen kon­kreet­ti­sem­min omis­sa käsis­sä, ja sil­ti sen saa­vut­ta­mi­nen tun­tuu lähes mah­dot­to­mal­ta. Onko mitään yhtä kieh­to­vaa ja saman­ai­kai­ses­ti niin pelot­ta­vaa? #

Sovel­sin tuo­hon heti tak­tiik­kaa­ni, jon­ka kehi­tin jo jos­kus sil­loin pie­ne­nä, kun en usko­nut aikuis­ten puhei­ta sii­tä, että nois­sa kolik­ko­pe­leis­sä hävi­ää aina lopul­ta. Kos­ka isoil­la kolik­ko­mää­räl­lä pelaa­maan pää­se­mi­nen oli lap­sel­le vain kau­kai­nen haa­ve, en kos­kaan pääs­syt tes­taa­maan tak­tiik­kaa­ni, joten se on säi­ly­nyt tähän päi­vään saak­ka teo­reet­ti­sel­la tasol­la. #

Tak­tiik­ka on yksin­ker­tai­suu­des­saan tämä: täy­tyy pela­ta niin kau­an, että on voi­tol­la - edes vähän - ja lopet­taa vas­ta sil­loin, ja välit­tö­mäs­ti. Jos käyt­tää tätä tak­tiik­kaa, ei ole mitään väliä sil­lä kuin­ka mon­ta ker­taa päi­väs­sä tai vii­kos­sa pelaa: kos­kaan ei häviä. #