Tari­noissa, joissa esiin­tyy sota­ve­te­raani, sillä vete­raa­nilla on usein vanha sota­vamma, jota sil­loin täl­löin kolot­taa. Minusta se on aina ollut eri­tyi­sen hieno verbi täl­lai­sessa yhtey­dessä. Sitä käyt­tä­mällä sota­vam­man aiheut­tama kipu saa­daan kuu­los­ta­maan jol­tain muulta kuin kivulta. Eikä se pel­käs­tään menetä nega­tii­vi­suut­taan, vaan siitä tulee kolot­taa-ver­bin ansiosta suo­ras­taan jotain posi­tii­vista, kuin jokin mys­ti­nen kello, jonka teh­tävä on soi­malla muis­tut­taa muita ihmi­siä vete­raa­nin teke­mästä uhrauk­sesta. #

Nykyi­sin minua itseäni kolot­taa aina sil­loin täl­löin, päästä. Jos­tain syystä se ei kui­ten­kaan psyyk­ki­sen vam­man yhtey­dessä tunnu yhtään niin hie­nolta kuin miltä se sota­ve­te­raa­nin sirpale- tai luo­ti­ko­lo­tuk­sen yhtey­dessä kuu­los­taa. Se joh­tuu ehkä sii­tä­kin, ettei minun uhrauk­ses­sani ole mitään, mistä voi­sin kolo­tuk­ses­tani puhu­malla kans­saih­mi­siä muis­tut­taa. Tapoi­hini ei kuulu pitää kynt­ti­lääni vakan alla, vaan kyse on siitä, että jos ihmi­nen hajoaa pel­käs­tään hei­ve­röyt­tään, niin sehän on vain luon­nol­lista ja kor­kein­taan häpeäksi, jos mitään. #

Tari­noissa, joissa esiin­tyy sota­ve­te­raani, sillä vete­raa­nilla on usein vanha sota­vamma, jota sil­loin täl­löin kolot­taa. Minusta se on aina ollut eri­tyi­sen hieno verbi täl­lai­sessa yhtey­dessä. Sitä käyt­tä­mällä sota­vam­man aiheut­tama kipu saa­daan...