#

Tun­ne­pa­le­til­ta­ni löy­tyy nai­sil­le varat­tu sää­li ihmi­syy­des­tä. Se saat­taa akti­voi­tua var­sin­kin jak­ku­pu­kui­sen nai­sen näke­mi­ses­tä. #

Sitä tun­net­ta on vähän han­ka­la kuva­ta, mut­ta kyse on jos­tain sen­tyyp­pi­ses­tä aja­tus­ra­das­ta, että tämä nai­nen on teh­nyt par­haan­sa kät­keäk­seen suku­puo­len­sa ja ihmi­syy­ten­sä jon­kin roo­lin, tyy­pil­li­ses­ti amma­til­li­sen roo­lin taak­se, sii­nä kui­ten­kaan onnis­tu­mat­ta. Tun­nen siis joten­kin omi­tui­sen koros­tu­nees­ti sen, että se nai­nen on roo­lis­taan poi­ke­ten oikeas­ti nahas­ta, kar­vois­ta ja hies­tä teh­ty ihmi­nen. On ikään kuin se ihmi­syys, raa­dol­li­suus pais­tai­si kiusal­li­sel­la taval­la läpi sii­tä hänen yllen­sä vetä­mäs­tä roo­lis­ta riip­pu­mat­ta sii­tä, pais­taa­ko se kon­kreet­ti­ses­ti läpi roo­lin välit­tö­mim­mäs­tä ilmen­ty­mäs­tä (se jak­ku­pu­ku) mil­lään taval­la. #

Ei sen tun­teen akti­voi­tu­mi­seen jak­ku­pu­kua vaa­di­ta, vaan se voi kyl­lä lau­e­ta vaik­ka meik­kauk­sen takia, tai ihan min­kä tahan­sa nai­sen näke­mi­ses­tä. Sel­lai­nen koros­tu­nut tun­ne sii­tä, että se nai­nen on ihmi­sa­pi­na, eläin niin kuin me muut­kin, vaik­ka nais­ten pitäi­si oman ylei­sen ihan­ne­maa­il­man­sa mukaan olla jotain etee­ris­tä, kai­ken täl­lai­sen raa­dol­li­sen ylä­puo­lel­la niin kuin hei­dän aika­kaus­leh­tien­sä pho­tos­ho­pa­tuis­sa valo­ku­vis­sa. #

Se tun­ne ei siis pyö­ri minun itse­ni ympä­ril­lä sil­lä taval­la, että tämä aja­tus nai­ses­ta eläi­me­nä joten­kin inhot­tai­si minua, vaan se on tosi­aan­kin sää­liä: sää­lin ihmis­tä, jon­ka täy­tyy yrit­tää tekey­tyä jok­si­kin aivan muuk­si kuin mitä on, ja joka on ken­ties yrit­tä­nyt­kin sitä par­haan kykyn­sä mukaan, eikä kui­ten­kaan ole sii­nä onnis­tu­nut, kos­ka se on lopul­ta­kin mah­do­ton­ta olla niin perin­poh­jai­ses­ti jotain muu­ta kuin mitä oikeas­ti on. #

Noin kir­joi­tet­tu­na se ehkä valai­see ilmiön syn­ty­me­ka­nis­mia: hais­kah­taa pro­ji­soin­nil­ta. Epä­on­nis­tu­nut yri­tys pii­lot­taa oma todel­li­nen minuus tun­tuu minus­ta niin loh­dut­to­man surul­li­sel­ta, että sii­tä täy­tyy minul­la olla jokin oma­koh­tai­nen koke­mus. Mut­ta mik­si pro­ji­soin sen nai­siin? En muis­ta kos­kaan tun­te­nee­ni näin mies­ten suh­teen. Vaik­ka puku­mies oli­si kuin­ka nau­ret­ta­va, se ei herä­tä minus­sa sää­liä todel­li­sen minuu­den kät­ke­mi­sen epä­on­nis­tu­mi­ses­ta. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]2.4.2009 13:40[/klo] “, joka” → “. Se”
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #