Kul­ma­kar­vat sot­ke­vat sil­mä­la­sien ylä­reu­nan. Eikä niil­lä muu­ten­kaan mitään tee, aivan tur­hat sii­nä mis­sä muu­kin ihmi­sen kar­voi­tus. #

Niin­pä leik­ka­sin ne pois kun ker­ran terää täl­le päi­väl­le käyt­te­lin. #

 #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]18.8. 14:49[/klo] Muo­toi­lin WP:lle.
[/muokkaus]
[muokkaus][klo]25.1.2009 16:15[/klo] Päi­vi­tin muutoshistoriakoodin.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Ympy­rän muo­toi­ses­sa kuvios­sa kas­va­va sie­ni-ilmiö ihan etuo­ven edes­sä, kuvat­tu vii­me vii­kol­la. En ole sit­tem­min tar­kis­ta­nut, että joko se on pol­jet­tu liis­kak­si tai kadon­nut omia aiko­jaan. #

 #

 #

 #

 #

Enpä enää ihmet­te­le, että mik­si Kel­tin­mäen kadut on nimet­ty sien­ten mukaan, kun toi­nen tois­taan ihmeel­li­sem­piä yksi­löi­tä ja rykel­miä put­kah­te­lee val­ta­vat mää­rät sin­ne sun tän­ne. (Niin, ja lisä­sin tuo­hon vii­tat­tuun mer­kin­tään ne lupaa­maa­ni kuvat sii­tä kär­päs­sie­nes­tä.) #

Ehkä­pä sii­nä on mui­nai­nen kai­von­paik­ka ja siel­tä yöl­lä mön­kii ylös demo­ni­sil­mäi­nen tyt­tö. Pitää­kin muis­taa varoa epä­mää­räis­ten video­ka­set­tien kans­sa leik­ki­mis­tä. #

Hän tuli yöl­lä, hil­jaa kun nukuin. #

Herä­sin rau­hai­sas­ti, sil­lä tie­sin, että se on hän. Hän silit­ti pää­tä­ni, ja sit­ten käten­sä aut­toi minut vuo­teel­ta­ni. Kat­soin hänen kas­vo­jaan, ja hän hymyili.

Minä sylei­lin hän­tä, sil­lä niin kau­nis hän oli.

Hän vas­ta­si, ja sanoi: “olet­ko val­mis.” Minä pukeu­duin, läh­dim­me. #

Ja lopus­sa minun oli läm­min ja hyvä olla. #

Kyl­lä sen huo­maa sel­väs­ti, että taas lenk­kei­lyn aloit­ta­mi­sen jäl­keen on ylei­ses­tiot­taen fyy­si­ses­ti parem­pi olo. Illal­la nukut­taa parem­min, aamul­la herää vir­keäm­pä­nä, eikä päi­vän aika­na ole sem­moi­nen vas­ten­mie­li­nen tur­von­nut olo. Toi­saal­ta sii­hen vai­kut­taa kyl­lä sekin, että käyn joka ker­ta len­kin jäl­keen suih­kus­sa ja suih­kun jäl­keen minul­la on aina pal­jon parem­pi olo muu­toin­kin. Jo vuo­ro­kau­den sisäl­lä sitä lii­mau­tuu niin kiin­ni vaat­tei­siin­sa, että nii­den tun­tu jäl­leen suih­kun jäl­keen eril­li­si­nä peit­tei­nä ihol­la aiheut­taa miel­lyt­tä­vää kuti­naa. Tun­tuu kuin oli­si alas­ti vaat­tei­den­sa sisäl­lä, eikä niin kuin oli­si alas­ti, mut­ta vaat­teet ihon uloim­pa­na ker­rok­se­na. #

Ongel­mal­lis­ta tämän lenk­kei­lyn tuo­mas­sa hyväs­sä olos­sa on se, että tämä koke­mus sen hyvis­tä vai­ku­tuk­sis­ta on näin sel­vä vain täs­sä alku­vai­hees­sa, jos­sa itsen­sä nos­taa rapa­kun­nos­ta juu­ri ja juu­ri pin­nal­le. Myö­hem­mäs­sä vai­hees­sa tämä ilmiö sume­nee siten, että tulee lenk­ki­päi­viä, jol­loin on fyy­si­ses­ti huo­nom­pi olo kuin joi­nain sel­lai­si­na päi­vi­nä, jol­loin ei len­kil­lä ole käy­nyt. Sii­nä vai­hees­sa tyy­pil­li­ses­ti moti­vaa­tio­ni lopah­taa ja kes­ki­tyn taas lenk­kei­lyn sijas­ta syö­mi­seen. Mut­ta eili­sil­ta­na tein toi­sen havain­non kos­kien tätä asi­aa: pys­tyin vaih­ta­maan suun­nit­te­le­ma­ni syö­mi­sen kir­joit­ta­mi­seen. Kysees­sä saat­toi toki olla vain tila­päi­nen mie­len­häi­riö tai sit­ten minul­la vain sat­tui ole­maan kir­joi­tet­ta­vaa yhtä­ai­kai­ses­ti syö­mä­hi­mon kans­sa ilman mitään sen mys­ti­sem­pää nii­den välis­tä yhteyt­tä. Mut­ta täy­ty­nee kokeil­la tuo­ta toi­sen­kin ker­ran, kun taas vajoan sii­hen tilaan, mis­sä haen oraa­lis­ta loh­du­tus­ta. #

Sii­tä­kin huo­li­mat­ta, että yöl­lä ja tänä aamu­na maha­ni ran­kai­si minua syö­mät­tö­myy­des­tä. Ei siis mil­lään oikeal­la näläl­lä vaan kou­ris­te­le­mal­la muu­ten vain kivul­loi­ses­ti. #

En tie­dä kuu­luu­ko se nor­maa­li­na osa­na tera­pia­pro­ses­sii­ni, tai perä­ti tera­pia­pro­ses­siin yleen­sä, mut­ta jo edel­lis­ker­ral­la minus­sa viri­si jota­kin, jon­ka havait­sin vie­lä sel­vem­min tänään, ja joka häi­rit­see minua jos­sain mää­rin. Se on jon­kin­lai­nen ulko­puo­li­suus­ko­ke­mus, mut­ta kysees­sä ei ole ulko­puo­li­suus minul­le tavan­omai­ses­sa merkityksessään[alaviite]Minulle luon­nol­li­sin ulko­puo­li­suu­den muo­to on tie­ten­kin ulko­puo­li­suus mui­den ihmis­ten muo­dos­ta­mas­ta joukosta.[/alaviite], vaan ulko­puo­li­suus omas­ta itses­tä­ni. Se tun­tuu sil­tä, ikään kuin tera­pia­ti­lan­tees­sa ole­va minä oli­si jakau­tu­nut kah­teen eri per­soo­naan: sii­hen joka on aidos­ti pai­kal­la, läs­nä, näkee ja kokee tapah­tu­vat asiat ja herää­vät tun­teet, ja sii­hen, joka koen todel­li­suu­des­sa ole­va­ni­Se, jos­sa koen ole­va­ni, tun­tuu jos­ta­kin syys­tä luon­te­val­ta sanoa, mut­ta ei ehkä ymmär­tää. ja joka on kai­ken edel­lä­lue­tel­lun ulko­puo­lel­la. Tämä jäl­kim­mäi­nen minä on läs­nä tera­pia­ti­lan­tees­sa vain edel­li­sen minän tark­kai­li­ja­na ja tie­toi­nen ympä­ril­lä­ole­vis­ta asiois­ta ja tun­teis­ta vain sen reak­tioi­den kaut­ta, ilmai­se­mat­ta itse min­kään­lai­sia aito­ja tun­tei­ta. #

Nor­maa­lis­ti oli­sin täs­tä havain­nos­ta kor­kein­taan kiin­nos­tu­nut, ja suh­tau­tui­sin sii­hen jopa var­sin posi­tii­vi­ses­ti, kos­ka se tun­tuu hyvin tur­val­li­sel­ta ase­tel­mal­ta: vaik­ka ulos­päin näy­tän nor­maa­lil­ta ja rea­goin asioi­hin ikään kuin oli­sin läs­nä, todel­li­nen minä on kui­ten­kin jos­sain sen kai­ken ulot­tu­mat­to­mis­sa, tur­vas­sa kai­kil­ta mah­dol­li­ses­ti kivu­liail­ta­kin koke­muk­sil­ta, joi­ta aidon läs­nä­olon koke­mus voi­si sil­le tuot­taa. Nykyi­ses­sä tilan­tees­sa­ni se kui­ten­kin on, kuten sanoin, häi­rit­se­vää. Haluai­sin olla aidos­ti ja oma­na itse­nä­ni läs­nä tera­pia­ti­lan­tees­sa kah­des­ta­kin eri syys­tä. Toi­saal­ta sik­si, että uskon, että minus­ta oli­si siten enem­män apua ryh­män muil­le jäse­nil­le. Näh­tä­väs­ti koen jo niin syväl­leu­lot­tu­vaa lojaa­liut­ta ryh­mää kohtaan[alaviite]Tämän havait­se­mi­nen ilah­dut­taa minua hieman.[/alaviite], että olen mel­kein val­mis usko­maan halua­va­ni ihan aidos­ti sen jäse­nil­le hyvää. Toi­saal­ta haluan sitä sik­si, että minun pitäi­si voi­da kokea nime­no­maan sen läs­nä­olon myös muka­naan­tuo­ma tus­ka. Sil­loin voi­sin liit­tää ne tie­dos­ta­van mie­le­ni tasol­la ole­vat raken­teet, joi­hin se tus­ka on sidot­tu, tähän tus­kal­li­seen koke­muk­seen oikeal­la hetkellä.Oikeassa tera­pia­ti­lan­tees­sa? Täl­löin, uskon, nii­den oikeel­li­suus ja oikeu­tet­tuus tai vaih­toeh­toi­ses­ti erheel­li­syys ja epä­oi­keu­den­mu­kai­suus tuli­si minul­le ilmei­sek­si. #

Tämä koke­mus kär­jis­tyi tänään mie­les­sä­ni kun suo­ras­taan hal­vek­suin itseä­ni sen täh­den, etten kyen­nyt las­keu­tu­maan ulko­puo­li­suu­den koke­muk­ses­ta­ni aidon läs­nä­olon tasol­le voi­dak­se­ni olla tun­teel­la muka­na vai­keas­sa tilan­tees­sa. Näen­näi­nen, surul­li­nen minä­ni teki kyl­lä koh­tuul­li­sen hyvää työ­tä esit­täes­sään aitoa minää, kos­ka aito minä­ni oli­si luul­ta­vas­ti huu­ta­nut (myö­tä-) tus­kas­ta jos oli­si pääs­syt syr­jäyt­tä­mään ulkoi­sen kuo­ri­mi­nä­ni. #