Ugus pieh­ta­roi het­ki­sen saip­pusar­jai­has­tuk­sen­sa paris­sa, ja kuvai­lee Päi­vien vie­mää -sar­jaa niin kiin­nos­ta­vas­ti, että huo­mat­tua­ni sen ole­van par­hail­laan menos­sa, oli ihan pak­ko tut­kail­la sitä taas het­ken ajan. Olen nimit­täin ennen­kin ereh­ty­nyt sitä kat­so­maan, kos­ka sii­nä on todel­la­kin aina sil­loin täl­löin muis­ta saip­pua­sar­jois­ta roi­mas­ti poik­kea­via ilmiöitä.Mikä hit­to se kää­piö­kin oikein oli? #

Täl­lä­kään ker­taa en kui­ten­kaan jak­sa­nut kat­soa sitä vajaa­ta kym­men­tä minuut­tia kau­em­paa. Toi­saal­ta syy on sii­nä, että enhän minä nykyi­sin jak­sa juu­ri mitään muu­ta­kaan, mut­ta toi­saal­ta nykyi­sin nuo ame­rik­ka­lai­sen tv:n yhdel­lä sup­peal­la seu­lal­la vali­koi­dut, vii­mei­sen pääl­le pulee­ra­tut ja puu­na­tut naa­mat vain jos­tain syys­tä ärsyt­tä­vät minua tavattomasti.Sympatiani ovat osin täs­tä syys­tä enem­män Emmer­da­len puo­lel­la, vaik­ken kat­so sitä­kään. #

Jos­kus kau­an sit­ten minä kat­soin Kau­niit ja roh­keat joka päi­vä, ja olen tun­nis­ta­vi­na­ni Uguk­sen teks­tis­tä saman vieh­ty­myk­sen saip­pua­sar­jo­jen mini­maa­li­sil­la nyans­seil­la tapah­tu­vaan hyp­noot­ti­seen maa­lai­luun, joka aiheut­taa vai­kean­la­jis­ta riip­pu­vuut­ta. Aina­kin minä olin riip­pu­vai­nen: jokai­sen uuden jak­son kat­so­mi­nen tuot­ti saman endor­fii­nie­ri­tyk­si­sen eufo­riae­lä­myk­sen, ja jak­son näke­mät­tä jää­mi­nen puo­les­taan syn­kän pet­ty­myk­sen. #

Mik­si­kö lak­ka­sin kat­so­mas­ta? Voi­tai­siin ehkä sanoa, että lope­tin sii­nä vai­hees­sa, kun sar­ja oli hui­pul­la. #

Näi­den hamaan iän­kaik­ki­suu­teen jat­ku­vien sar­jo­jen koh­dal­la ‘huip­pu’ on kui­ten­kin minus­ta mää­ri­tel­tä­vä eri taval­la kuin jol­lain tusi­na­sar­jal­la, joka alkaa, jos­ta tulee suo­sit­tu, sit­ten tuot­ta­ja, joka haluai­si jo lopet­taa, lah­jo­taan jär­jet­tö­mil­lä raha­mää­ril­lä teke­mään vie­lä lisää jak­so­ja, jol­loin ulos tulee silk­kaa pas vie­lä muu­ta­mia huo­no­ja jak­so­ja ennen kuin sar­ja kuo­pa­taan lopullisesti.Muistaako joku Salai­set kan­siot? #

Saip­pua­sar­jan huip­pu on tasan sii­nä, mis­sä kukin kat­so­ja sen itse kokee. Minul­le tämä huip­pu ja lopul­li­nen onnen täy­del­lis­ty­mä oli se ajan pis­te, mis­sä kaik­ki toi­vee­ni sar­jan hen­ki­löi­den suh­teen oli­vat täyt­ty­neet. Ensin­nä­kin Broo­ke ja Step­ha­nie oli­vat molem­mat saa­neet nenil­leen. En muis­ta kum­paa viha­sin enem­män, mut­ta se, että nämä kak­si minun vihaa­maa­ni hah­moa viha­si­vat toi­si­aan, sopi minul­le erin­omai­ses­ti, kos­ka aina­kin jom­pi kum­pi kär­si koko ajan. Toi­saal­ta huo­no­na puo­le­na oli se, että molem­pien yhtä­ai­kai­nen kär­si­mi­nen tun­tui mah­dot­to­muu­del­ta. #

Toi­sek­seen Rid­ge ja Tay­lor oli­vat onnel­li­ses­ti nai­mi­sis­sa (ja oli­ko perä­ti lap­si­kin?). Eli Rid­ge oli hei­van­nut Broo­ken ja valin­nut oikein. #

Itse asias­sa lopet­ta­mi­se­ni ei kui­ten­kaan vie­lä täl­löin­kään tapah­tu­nut vapaa­eh­toi­ses­ti (kyl­lä, olin niin riip­pu­vai­nen), vaan sii­hen tar­vit­tiin kai­ken tuhou­tu­mi­sen uhka: Rid­ge, jol­la oli hyvän­tah­toi­nen, vii­sas, kilt­ti ja kau­nis (ja roh­kea) vai­mo, ei tyy­ty­nyt onneen­sa, vaan tie­ten­kin piti men­nä Broo­ken kans­sa veh­taa­maan. Sil­loin minä suu­tuin koko sar­jal­le, käsi­kir­joit­ta­jil­le, tele­vi­siol­le. Suu­tuin niin jul­me­tus­ti, että sen jäl­keen vaih­doin aina tuhah­taen kana­vaa tai kään­sin pää­ni pois, jos kana­van vaih­to oli minus­ta riip­pu­mat­to­mis­ta syis­tä mah­do­ton­ta. Tein näin vie­lä pit­kän, pit­kän aikaa lopet­ta­mi­se­ni jäl­keen joka ker­ta, kun Kau­niit ja roh­keat oli menos­sa. #

Oikeas­taan en ole anta­nut anteek­si vie­lä­kään, vaik­ka tämä tapah­tui jos­kus mui­nai­sel­la 90-luvun lopul­la. #

Minä tai­dan olla tavat­to­man pit­kä­vi­hai­nen ja kos­ton­hi­moi­nen ihmi­nen. Saip­pua­sar­jal­le on vain aika vai­kea kos­taa. #

Ehkä minun pitäi­si teh­dä niin kuin Elvis teki. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]18.6.[/klo] 15:02 Muo­toi­lin WP:lle. Päi­vi­tin toi­mi­mat­to­mat lin­kit. Vii­la­sin pilkkuja.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #