Pöyryn pinna paloi
#1001. Keskiviikko, 23. helmikuuta 2005 klo 13.53.28, kirjoittanut Jani. 34
Minusta on tehty tutkintapyyntö koskien kirjoituksiani Ilkka Pöyrystä. Sain poliisilta sähköpostin, jossa tiedotettiin rikosilmoituksesta ja lisäksi vaadittiin Pöyryä koskevien kirjoitusten ja kuvien poistamista sivuiltani mahdollisimman pian. #
Sähköpostissa ei kerrottu, mihin poistamisvaatimus perustuu, eikä myöskään sitä, mitä nimenomaisia tekstejä tutkinta koskee, joten jouduin tekemään melko huonon, mutta välttämättömän siirron, ja kyselemään sähköpostin lähettäneeltä poliisilta näitä asioita. Voin vain toivoa, että sähköpostissaan hyvin asialliselta vaikuttanut vanhempi rikoskonstaapeli ei tämän perusteella pidä minua viisastelijana tai muuten vain pöljänä, niin kuin televisiosarjoissa ruukaa tapahtua. Mutta tämä ei ole teeveetä eikä edes tosi-teeveetä, tämä on vain minun elämääni, sellaisena kuin se on. #
Ankarin vitutuksenaihe tässä tilanteessa on se, että eilen erehdyin ylittämään talon verkon siirtorajat ja siksi kituuttelen nyt jonkun surkupiuhan päässä muutaman kilon nopeudella, joten asiaankuuluvan materiaalin hakeminen on työn ja tuskan takana vielä seuraavat tunnit. #
Niin, ja jos se nyt vielä jäi epäselväksi, niin voi olla, että joudun pian sensuroimaan osan näistä teksteistä. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]11.5.[/klo] 12:28 Korjasin lopultakin asiavirheet (kyseessä oli siis tutkintapyyntö eikä vielä syyte.)[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Siistiä! Tavallaan, siis. Ainakin jos ei pahempia seurauksia tule, tyyliin sakot ja rikosrekisteriin merkintä jumalanpilkasta tms.
L.B.: Jumalanpilkka olisikin aika hauska, mutta siitä tässä ei ole (valitettavasti) kyse. Onhan tämä eräänlainen saavutus tietysti, kun en vielä vuottakaan ole tuottanut ja nyt jo napsahti. Varmuuden vuoksi mainittakoon, että en minä tähän toki silti pyrkinyt ole.
Kah, kieltämättä. En tiedä mitä, mutta en minä kieltele.
Tuo on sinänsä metka tilanne, että se kuulostaa vakavalta, mutta. Tätä oli tarkoitus jatkaa jotenkin.
Kunnioitettavaa, tavallaan.
Vt.: Myöntämättä paras. Ei kun kieltämättä. Ei kun… en minä mitään tunnusta.
Ensin vakava myötätunnonele ja osanotto.
Sitten.. Tämä on mielenkiintoista. Kunnianloukkaussyyte on. Se on mielenkiintoista, koska siinä päästään määrittelemään henkilön kunnian arvoa ja hintaa.
Mikäli lain koura kohtelee kaltoin tavoilla jotka ylittävät Marginaalin maksukyvyn, blogistanin asukkaat järjestänevät tukitempauksen tai -sia.
Vaikka olisihan se komeata saada tuomio ja mennä varattomana sakkovankina vankilaan bloggaamisesta.
“Finnish blog writer sentenced to jail because of his opinions”
-C-: Mielenkiintoista, sitä tämä nimenomaan on, ennen kaikkea.
oo|oo: “Finnish blog writer sentenced to jail because of his opinions”
Hitto vieköön, jopas sait sen kuulostamaan hienolta! :D
Ohhoh, olen yllättynyt että näin voi käydä. Kannustusta ihan simona, eikä pelkästään tältä taholta vaan taitaa koko suuri ja tiivis yhteisömme olla henkisenä tukenasi tässä.
Ugus ja muut: Kiitoksia kannustuksesta, tuesta ja ystävällisistä sanoista! Ihan tässä häkeltyy.
Keep the faith, amigos and amigas.
oo|oo: “Finnish blog writer sentenced to jail because of his opinions”
Melkein penkiltä tipuin. :D
Et sanonut paljoa, mutta sanoit sen väärin. Siitä tulee rangaistus. Mielenkiintoista nähdä tilanteen kehittyminen sillä käsittääkseni tämmösiä oikeudenkäyntejä ei ole Suomessa ennen ollut.
Shea: En tiedä puhuitko tuossa ikään kuin kyynisestä, ulkopuolisesta näkökulmasta, mutta omasta mielestäni ilmaisin teksteilläni juuri sen, mitä tunsin ja ajattelin, eli sikäli sanoin sen täsmälleen niin kuin se pitää sanoa. Jos se on rangaistavaa niin sittenpä on, minkäpä sille voi.
Poyrystyttava uutinen. Nyt vain CNN paalle niin Suomi paasee taas uutisiin.Vai onkohan juuri se taka-ajatuksena tassa syytteessa? Tsemppia Jani.
Satu: Kiitoksia. Vaan taidetaan tämä uutinen CNN:llä haudata viimeistään siinä vaiheessa, kun huomataan, että asianomistajan nimessä on aivan kummallinen o-kirjain, jonka päällä on pisteitä :)
On taalla nahty Vaimon kanto kisat ja saappaan heitto.Eikos Suomessa ole viela Sanan Vapaus “freedom of speech”.
Satu: Kyllä sellainen vapaus on lain kirjaimessa, mutta kovin paljon sitä ei tietääkseni ole koeteltu, niin kuin Sheakin tuossa kommentissaan mainitsi.
Minun on helppo olla tällaisen asian suhteen kriittinen, kun olen niin ulkopuolinen, mutta tyypit hei. Eiköhän tämä ole kuitenkin aika pieni juttu loppujen lopuksi? Tuollaiset “Suomessa ei olekaan ennen vastaavaa oikeudenkäyntiä nähty”-heitot tuntuvat saaneen vähän turhan paljon pontevuuttaan jenkkisarjoista, joissa mennään oikeudenkäyntiin, yleisön eteen olemaan vakuuttavia.
Niin, ja Janin uskon ymmärtävän, ettei tämä ole missään mielessä vähättelyä, mitä sinun osaasi tulee. Muita minä kuitenkin vähän vähättelen, kun olen sellainen.
Vt.: Vähättele vaan minuakin! Olen nimittäin ihan samaa mieltä, sillä eihän tätä asiaa nyt mikään ole oikeuteen heti ensimmäisenä viemässä vaan käsittääkseni siitä voi rapsahtaa sakot ihan suoraan, ja vasta sitten, jos siihen olen tyytämätön, lähdetään jonnekin siitä riitelemään enemmän.
Enkä jaksa tähänkään etsiä mitään viitteitä väitteitteni tueksi enää tässä vaiheessa yötä.
Voi Jani-kulta kun sinä olet niin periaatteen mies etkä pätkääkään pelimies! Minusta sinun tulisi omaa tilannettasi helpottaaksesi poistaa se elävältänylkemispostaus. Kyllä pointtisi tulee selväksi niissä muissakin kirjoituksissa. Ymmärrän, että olet helkkarin kokonaisvaltaisesti niiden lasten puolella, mutta mitään et sillä saavuta, että itsesi uhraat. Ehdottomuudesta tinkiminen ei tässä tapauksessa olisi luopioutta.
Saakeli, se satunnaisongelma iski taas! Ja nyt sulla taitaa olla niin paljon muuta puuhaa, ettet jouda skandisotkujani korjailemaan. Lamposia ajatuksia kumminski.
Kassoppas, Äiti-kulta, kun minähän otin ja korjasin ne sun skandisotkut taas! Kyllä sitä aina omalle rakkaalle Äitykäiselle sen verran aikaa pitää löytyä.
Kiitoksia lämpöisistä ajatuksista ja mitä ilmeisimmin täydellisen rakkaudellisessa hengessä tehdystä ehdotuksestasi, mutta kyllähän sinä minut tunnet: minuun on niin perinpohjaisen syvälle sisäänruuvattu ne psykologiset syyt, joiden vuoksi minä en voi perääntyä noin vain. Kyllä minä tekstini voin korjata heti, jos poliisisetä sanoo, että “taikka muuten”, mutta kun toistaiseksi ei ole sanonut, eikä ole edes sanonut, että se on se nylkytyspostaus, josta on kyse. En minä kyllä varmuuden vuoksi rupea poistamaan mitään, vaan vaadin saada tietää, että mikä se nyt oikein on se, mikä on lainvastainen, jos on. Muutoinhan olisi sama vetää koko blogi saman tien vessanpöntöstä alas.
(P.S.: Ei tietenkään olisi sama, mutta pitäähän minun nyt esittää sitä lapsellinen ehdottomuus -rooliani ihan kunnolla.)
Enpä oikastaan uskonutkaan, että mitään poistaisit, mutta yritinpähän kuitenkin. Ja kuten oletitkin, niin ihan rakkaudellisesti.
Hetkinen, mistä lähtien poliisi on ilmoitellut syytteistä sähköpostitse ja vielä kaiken lisäksi epämääräisten poistovaatimuksien kera? Oletko kokeillut ottaa puhelimitse yhteyttä kyseiseen poliisiin ja poliisiasemalle, sillä tuo kuulostaa varsin erikoiselta.
Toveri: En ole edes yrittänyt. Minä vihaan (lue: pelkään) asioiden hoitamista puhelimitse, ja voin vain kiittää onneani, että sain tiedon tästä nimenomaan sähköpostitse. Puhelimessa olisin joutunut varmasti aivan paniikkiin. Tietoni tästä tosiaan on siis pelkästään noiden sähköpostien varassa ja sikäli tietysti epäluotettavaa, mutta yleisesti asiallisen ja asiaankuuluvan olemuksen ohella se, että poliisiksi tekeytyminen on tosiaan melkoisen kova juttu, saa minut pitämään tätä aitona.
Lisäksi, sikäli kun mitään sähköpostin header-tiedoista ymmärrän (en paljoa) niin en näe niissäkään mitään ilmiselvän feikin paljastavaa.
Olenkohan mä ihan muumio kun en tiedä kuka Ilkka Pöyry on? Paitsi, että ainakin sen nimisellä ihmisellä on helvetin huono arvostelukyky. Kukaan täyspäinen ihminen ei ryhdy nostamaan kunnianloukkausjuttua, noin ylipäätään.
Voisko joku valistaa?
Tiina: Hyvä, että kysyit! Lue täältä.
Kiitos,
tämä valaisikin!
Järkyttävää touhua! Olen aina sanonut, että koulu on laillistettua kiusaamista, itsekin sain kärsiä koulussa runsaasti opettajien taholta ihan silkkaa kiusaamista ja simputusta. Jos omat lapseni olisivat joutuneet sellaisen kohteeksi, en olisi jättänyt kiveäkään kääntämättä saattaakseni syylliset vastuuseen.
Tiina: Nou problem. Olen tyytyväinen, että sinäkin nyt tiedät tästä, vaikka rankka asiahan tämä on tietää.
Vanha sanonta “se koira älähtää” jne. pitänee edelleen paikkansa - toivon Sinulle kärsivällisyyttä asian tiimoilta. Joskus vain tulee eteen tuollaista…
JP: Kiitoksia. Ja sama sanonta hiipi kyllä minunkin mieleeni hyvin pian tämän jupakan käynnistyttyä…
Lueskelin viikonloppuna kevään alennusmyynnistä vasta ostamiani Yö- ja Rumba-kirjoja. Molemmissa esitettiin varsin havainnollisesti tapaus, jossa Yön Olli haastattelussa nimeltä mainiten kertoi mielipiteensä porilaisesta toimittajasta. Punkhenkistä suorasanaisuutta, ei siinä mitään. Olli joutui kuitenkin käräjille ja sai 11000 mummon vahingonkorvaukset maksettavakseen. Eli kyllä näitä ennakkotapauksia kunnianloukkauksesta löytyy ainakin printtimedian puolelta. Blogithan on haluttu nostaa sanomalehtien veroiseksi tiedonvälittäjäksi, joten samat säännöt kusipääksi nimittelystä lienevät voimassa täälläkin.
edsel: Pitääpä tutkailla kirjastossa, olisiko siellä noita mainitsemiasi kirjoja.
“Eli kyllä näitä ennakkotapauksia kunnianloukkauksesta löytyy ainakin printtimedian puolelta. Blogithan on haluttu nostaa sanomalehtien veroiseksi tiedonvälittäjäksi, joten samat säännöt kusipääksi nimittelystä lienevät voimassa täälläkin.”
Itse asiassahan se, että jotkut blogaajat itse niin haluavat tehdä (mitä minä en ihan täysin ymmärrä), ei tarkoita, että laki heti myös tekisi niin. Minä en ole toimittaja eikä tämä ole sanomalehti, vaan minä olen blogaaja ja tämä on blogini. Minä kirjoitan täällä vain omia näkemyksiäni, mahdolliset objektiivisiksi tulkittavat jutut ovat poikkeuksia. Esimerkiksi laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä erottelee soveltamisalassaan yksityisen henkilön kotisivuja koskeviksi vain osan kyseistä lakia, mikä kertoo siitä, että lain silmissäkin ero on olemassa.