Kie­huu ja kihi­see. Suun­nal­ta jos toi­sel­ta­kin on vii­me päi­vi­nä jou­tu­nut pom­mi­te­tuk­si samal­la asial­la, ja mikä­pä oli­si­kaan sen iloi­sem­pi tapa aloi­tel­la pit­kän hil­jai­suu­den jäl­keis­tä muri­naa kuin se, että ruut­taan taas kai­ken minus­sa herän­neen vihan ulos täs­tä tuu­tis­ta. #

Eilen jos­sain koti­mai­sen, nimel­tä­mai­nit­se­mat­to­man tv-kana­van, jota ei seu­ra­ta, kos­ka siel­tä tulee pää­asias­sa lii­ga­jää­kiek­koa ja for­mu­loi­ta, ohjel­mas­sa haas­ta­tel­tiin teki­jä­noi­keus­jär­jes­tön äijää, joka tai­vas­te­li sitä, että ihmi­set soit­ta­vat hänel­le kysyäk­seen, että onko se musii­kin lataa­mi­nen Netis­tä nyt ihan oikeas­ti lail­lis­ta. #

Sit­ten taas joku valo­pää heit­ti kom­men­til­la. #

Sit­ten abel lin­kit­ti jut­tuun ostos­kes­kuk­sis­sa valo­ku­vaa­mi­ses­ta, jos­ta myös Karin pals­tal­la kes­kus­tel­tiin. #

Kuka arvaa, mikä näi­tä asioi­ta yhdis­tää? #

Nämä ovat nii­tä tapauk­sia, jot­ka saa­vat minut toi­si­naan häpeä­mään suo­ma­lai­suut­ta­ni, ihmi­syyt­tä­ni ja vihaa­maan elä­mää. Täs­sä maa­il­mas­sa ja var­sin­kin jos­ta­kin syys­tä täs­sä maas­sa eri­tyi­ses­ti on ihmi­siä, jois­ta on hakat­tu sisu ulos niin, että jäl­jel­lä on enää pelk­kä hän­tä koi­pien välis­sä armon­pa­lo­ja uikut­taen ker­jää­vä rak­ki­koi­ra. Täl­lai­set ihmi­set läh­te­vät sii­tä ole­tuk­ses­ta, että kaik­keen, kaik­keen, mitä tekee, on pyy­det­tä­vä lupa. #

Mut­ta kun se isi tai äiti tai setä tai eno tai täti, joka hak­ka­si (sanoil­la tai nyr­keil­lä tai vyön sol­ki­pääl­lä), on nyt jo taak­se jää­nyt­tä elä­mää, ei sil­tä enää voi pyy­tää lupaa eikä nöy­ris­tel­lä sil­le, niin kenel­le nöy­ris­tel­lään? Kai­kil­le, joil­la on vähän­kään val­taa, tai jot­ka vähän­kään kuvit­te­le­vat itsel­lään sitä ole­van: opet­ta­jil­le, port­sa­reil­le, polii­sil­le, ostos­kes­kuk­sen var­ti­joil­le, mie­li­ku­vi­tuso­len­noil­le tai hei­dän maal­li­sil­le edus­ta­jil­leen. #

Eikä sii­nä mitään, jos se jäi­si­kin sii­hen. Jos nämä sää­lit­tä­vät ali-ihmi­set tuli­si­vat kolois­taan nöy­ris­te­le­mään, ja meni­si­vät sit­ten takai­sin pii­loi­hin­sa, voi­si hei­dät jät­tää omiin oloi­hin­sa. Mut­ta kos­ka­pa hekin ovat osa tätä biosfää­rin kuo­na­ker­ros­ta nimel­tä ihmis­ten sosi­aa­li­nen todel­li­suus, sii­nä mis­sä muut­kin, ris­teä­vät tiem­me vää­jää­mät­tä. Ja sil­loin tapah­tuu seu­raa­vaa: kun lui­mis­te­le­va pis­ki­rie­pu näkee jon­kun, joka ei ole­kaan val­mis pol­vis­tu­maan ja nuo­les­ke­le­maan Herra/Rouva Iso­her­ra/-rou­va Auk­to­ri­tee­tin hiki­sen­kar­vais­ta taka­puol­ta, pako­kau­hun­omai­ses­sa reak­tios­sa sen nis­ka­kar­vat nouse­vat pys­tyyn, se pal­jas­taa ham­paan­sa ja se hyök­kää! #

Minä tun­nis­tan saman, tiu­kas­ta (jos­kin meil­lä onnek­si väki­val­lat­to­mas­ta) kas­va­tus­ku­ris­ta joh­tu­van auk­to­ri­teet­ti­pe­lon itses­sä­ni­kin. Mut­ta siis että joku voi olla hen­ki­ses­ti niin nujer­ret­tu, että on val­mis puo­lus­ta­maan nujer­ta­jaan­sa sen uhkaa­jil­ta! Ei hyvä hel­vet­ti, kuin­ka alas sitä voi ihmi­nen vajo­ta! Kos­ka minä vihaan ja häpeän omaa, pel­kää­vää puol­ta itses­sä­ni, aina­kin minul­le on loo­gis­ta viha­ta sen aiheut­ta­jaa - siis auk­to­ri­teet­tia. Sinä päi­vä­nä, kun minä kuvaa­mal­la­ni, irra­tio­naa­li­sel­la taval­la hyök­kään val­lan­pi­tä­jää vas­taan nouse­van kans­sa­kär­si­jän kimp­puun, minut saa ampua. (Sen jäl­keen sii­tä voi blo­ga­ta lyhyes­ti.) #

Sii­hen asti, oli rak­ki­koi­ra miten sur­kea ja kur­ja tahan­sa, niin jos sel­lai­nen iskee ham­paan­sa minun kint­tuu­ni, minä pot­kai­sen ja lujaa, enkä tun­ne sii­tä mitään tun­non­tus­kia. #

Tämä kan­sa on pelot­ta­van lähel­lä entis­tä Neu­vos­to­liit­toa, enkä nyt puhu maan­tie­tees­tä. Se, mikä minua pelot­taa kaik­kein eni­ten täs­sä tilan­tees­sa on se, että jonain päi­vä­nä joku jos­sain päin tätä maa­ta havah­tuu tähän todel­li­suu­teen, ja jos se joku on val­lan­pi­tä­jä, meil­lä on hyvin pian käsis­säm­me ihan oikea polii­si­val­tio, saa­ta­nan Poh­jois-Korea Kak­ko­nen nimel­tä Suo­mi. Tämä sik­si, että kaik­ki täs­sä maas­sa vain yni­se­vät lupaa saa­da olla ole­mas­sa ja hen­git­tää ja ken­ties jos­kus jopa vähän jota­kin syö­dä ja juo­da ettei ihan vie­lä ole pak­ko kuol­la joo­ko äiti ole kilt­ti älä tapa. #

Herät­kää, per­ke­le, var­tio­tor­ni palaa! #

Seu­raa­va nyt on itses­tään­sel­vyys, mut­ta kun toi­saal­ta maa­il­ma on täyn­nä myös­kin imbe­sil­le­jä, ja nämä kak­si ryh­mää tun­tu­vat myös­kin leik­kaa­van toi­si­aan koh­tuul­li­sen muhe­vas­ti, niin teroi­tet­ta­koon: tämä ei tie­ten­kään tar­koi­ta sitä, että pitää men­nä pää­tä­pah­kaa itse­tar­koi­tuk­sel­li­ses­ti rik­ko­maan lakia, vaan sitä, että läh­tö­koh­tai­se­na ole­tuk­se­na pitää olla, että minul­la ja sinul­la on oikeus olla, elää, teh­dä ja toi­mia. Kos­ka niin se on, halusit sitä tai et, ja vaik­ka et haluai­si, et kui­ten­kaan voi mitään sil­le, että minä olen, elän, teen ja toi­min, ja jos sinä et pidä kiin­ni omas­ta oikeu­des­ta­si teh­dä samoin, sil­loin sinä jäät häviöl­le. Valin­ta on sinun. #