Iäntä tai ei, samanha tuo tekköö
#1099. Torstai, 31. maaliskuuta 2005 klo 21.22.32, kirjoittanut Jani. 17
Kiehuu ja kihisee. Suunnalta jos toiseltakin on viime päivinä joutunut pommitetuksi samalla asialla, ja mikäpä olisikaan sen iloisempi tapa aloitella pitkän hiljaisuuden jälkeistä murinaa kuin se, että ruuttaan taas kaiken minussa heränneen vihan ulos tästä tuutista. #
Eilen jossain kotimaisen, nimeltämainitsemattoman tv-kanavan, jota ei seurata, koska sieltä tulee pääasiassa liigajääkiekkoa ja formuloita, ohjelmassa haastateltiin tekijänoikeusjärjestön äijää, joka taivasteli sitä, että ihmiset soittavat hänelle kysyäkseen, että onko se musiikin lataaminen Netistä nyt ihan oikeasti laillista. #
Sitten taas joku valopää heitti kommentilla. #
Sitten abel linkitti juttuun ostoskeskuksissa valokuvaamisesta, josta myös Karin palstalla keskusteltiin. #
Kuka arvaa, mikä näitä asioita yhdistää? #
Nämä ovat niitä tapauksia, jotka saavat minut toisinaan häpeämään suomalaisuuttani, ihmisyyttäni ja vihaamaan elämää. Tässä maailmassa ja varsinkin jostakin syystä tässä maassa erityisesti on ihmisiä, joista on hakattu sisu ulos niin, että jäljellä on enää pelkkä häntä koipien välissä armonpaloja uikuttaen kerjäävä rakkikoira. Tällaiset ihmiset lähtevät siitä oletuksesta, että kaikkeen, kaikkeen, mitä tekee, on pyydettävä lupa. #
Mutta kun se isi tai äiti tai setä tai eno tai täti, joka hakkasi (sanoilla tai nyrkeillä tai vyön solkipäällä), on nyt jo taakse jäänyttä elämää, ei siltä enää voi pyytää lupaa eikä nöyristellä sille, niin kenelle nöyristellään? Kaikille, joilla on vähänkään valtaa, tai jotka vähänkään kuvittelevat itsellään sitä olevan: opettajille, portsareille, poliisille, ostoskeskuksen vartijoille, mielikuvitusolennoille tai heidän maallisille edustajilleen. #
Eikä siinä mitään, jos se jäisikin siihen. Jos nämä säälittävät ali-ihmiset tulisivat koloistaan nöyristelemään, ja menisivät sitten takaisin piiloihinsa, voisi heidät jättää omiin oloihinsa. Mutta koskapa hekin ovat osa tätä biosfäärin kuonakerrosta nimeltä ihmisten sosiaalinen todellisuus, siinä missä muutkin, risteävät tiemme vääjäämättä. Ja silloin tapahtuu seuraavaa: kun luimisteleva piskiriepu näkee jonkun, joka ei olekaan valmis polvistumaan ja nuoleskelemaan Herra/Rouva Isoherra/-rouva Auktoriteetin hikisenkarvaista takapuolta, pakokauhunomaisessa reaktiossa sen niskakarvat nousevat pystyyn, se paljastaa hampaansa ja se hyökkää! #
Minä tunnistan saman, tiukasta (joskin meillä onneksi väkivallattomasta) kasvatuskurista johtuvan auktoriteettipelon itsessänikin. Mutta siis että joku voi olla henkisesti niin nujerrettu, että on valmis puolustamaan nujertajaansa sen uhkaajilta! Ei hyvä helvetti, kuinka alas sitä voi ihminen vajota! Koska minä vihaan ja häpeän omaa, pelkäävää puolta itsessäni, ainakin minulle on loogista vihata sen aiheuttajaa - siis auktoriteettia. Sinä päivänä, kun minä kuvaamallani, irrationaalisella tavalla hyökkään vallanpitäjää vastaan nousevan kanssakärsijän kimppuun, minut saa ampua. (Sen jälkeen siitä voi blogata lyhyesti.) #
Siihen asti, oli rakkikoira miten surkea ja kurja tahansa, niin jos sellainen iskee hampaansa minun kinttuuni, minä potkaisen ja lujaa, enkä tunne siitä mitään tunnontuskia. #
Tämä kansa on pelottavan lähellä entistä Neuvostoliittoa, enkä nyt puhu maantieteestä. Se, mikä minua pelottaa kaikkein eniten tässä tilanteessa on se, että jonain päivänä joku jossain päin tätä maata havahtuu tähän todellisuuteen, ja jos se joku on vallanpitäjä, meillä on hyvin pian käsissämme ihan oikea poliisivaltio, saatanan Pohjois-Korea Kakkonen nimeltä Suomi. Tämä siksi, että kaikki tässä maassa vain ynisevät lupaa saada olla olemassa ja hengittää ja kenties joskus jopa vähän jotakin syödä ja juoda ettei ihan vielä ole pakko kuolla jooko äiti ole kiltti älä tapa. #
Herätkää, perkele, vartiotorni palaa! #
Seuraava nyt on itsestäänselvyys, mutta kun toisaalta maailma on täynnä myöskin imbesillejä, ja nämä kaksi ryhmää tuntuvat myöskin leikkaavan toisiaan kohtuullisen muhevasti, niin teroitettakoon: tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että pitää mennä päätäpahkaa itsetarkoituksellisesti rikkomaan lakia, vaan sitä, että lähtökohtaisena oletuksena pitää olla, että minulla ja sinulla on oikeus olla, elää, tehdä ja toimia. Koska niin se on, halusit sitä tai et, ja vaikka et haluaisi, et kuitenkaan voi mitään sille, että minä olen, elän, teen ja toimin, ja jos sinä et pidä kiinni omasta oikeudestasi tehdä samoin, silloin sinä jäät häviölle. Valinta on sinun. #
Todella hyvä kirjoitus. Lämmitti mieltä näin perjantaina, mutta laittoi huolestumaan samalla, että miten ihmeessä voin lopettaa blogien lukemisen.
Bravo, Jani! Pohjoisen trippi taisi olla paikallaan.Olen totaalisesti samalla aaltopituudella.Kuka sen nukkuvan karhun nyt heratti?
Jee!! Kiitoksia tästä emansipatorisesta kirjoituksesta :). Varsin mukaansatempaavaa, varsin puhuttelevaa. Hyvää päivänjatkoa,
totellaan (tai sitten ei),
Syksyinen
Mikko: Älä ihmeessä lopeta blogien lukemista! Ja BTW: hienoja kuvia olet julkaissut taas viime aikoina :)
Satu: Kyllä karhu kuin karhu havahtuu tripiltä kun tarpeeksi sohitaan. Toisaalta tuolla matkustellessa on hankalampi välttää näitä ärsykkeitä kuin täällä kotona nyhjäten, joten siitä se voi johtua.
syksyinen: Ole hyvä, ei kun kiitoksia, ei kun hyvää päivänjatkoa :)
Totta joka sana - ja linkki mielikuvitusolentoon pelasti päiväni… Nöyristelystä ja “anteeksi että olen olemassa” -asenteesta olen saanut tarpeekseni. Yksi helpoimmista tavoista lannistaa ihmiset on saada heidät syyllistämään itse itsensä. Harva konsti kidutusta lukuunottamatta on yhtä tehokas.
Työssäni (olen toimittaja) saan jatkuvasti painia alitajuisen itsesensuurin kanssa. Totta kai sitä vastaan tappelee aina sen huomatessaan, mutta kuinkahan paljon alitajuisesti siistittyä juttuihin jää? Toinen paha on toimitusten vihjailut siitä, keitä lehden ilmoittajia ei saa suututtaa - näihinkin törmää edelleen.
ihanaa! vailla auktoriteettien kunnioitusta olen itsekin havainnut saavani toistuvaa halveksuntaa. mikä siinä on, että pitää olla niin hemmetin nöyrä koko ajan?
ja miten sen voi selittää ihmisille, että en minä jaksa kovin monta vuotta samaa ihmistä kannustaa ja kannustaa, jos se aina ja ikuisesti elää vain yhtä tarkoitusta varten: pyytääkseen anteeksi olemassaoloaan?
(tuo ihmisryhmä saa minut aina raivostumaan, siitäkin huolimatta, että heitä pitäisi lähinnä auttaa pääsemään irti peloistaan.)
J: Tuosta lehtien ilmoittajien pelossa harrastamasta itsesensuurista luin vastikään jotain lontoonkielistä juttua, liittyen lähinnä tietokonealan lehtiin. Siinä arvioitiin, että kehitys on mennyt huonompaan suuntaan ainakin niiden lehtien riippumattomuuden suhteen; sitä ei enää pidetä yhtä ratkaisevana esimerkiksi lehdessä julkaistujen tuotearvostelujen uskottavuuden kannalta kuin tähän asti.
Ja tähän tulisi linkki siihen juttuun jos jaksaisin etsiä.
exme: “tuo ihmisryhmä saa minut aina raivostumaan, siitäkin huolimatta, että heitä pitäisi lähinnä auttaa pääsemään irti peloistaan.”
Sen pelon hävittäminen olisi tietysti paras vaihtoehto, mutta se tuntuu kyllä täysin utopistiselta, ja jos sen tapahtumista jää odottelemaan, tulee käytännössä vain itse siinä toisen pelon ehdoilla eläneeksi oman elämänsä pitäen kynttiläänsä vakan alla molemmista… päistä… ööh…
“Tällaiset ihmiset lähtevät siitä oletuksesta, että kaikkeen, kaikkeen, mitä tekee, on pyydettävä lupa.”
Kun olin kolmentoista, isosiskoni rakensi puistoon lumiukon. Minä pelkäsin, että se oli laitonta. Pari viikkoa myöhemmin ovellemme ilmaantui poliisi tuomaan veljelleni kutsun oikeuteen, kun veljeni oli joutunut koulukaverinsa hakkaamaksi niin että hakkaaja oli joutunut oikeuteen pahoinpitelystä julkisella paikalla (yleinen syyttäjä ajoi asiaa, veljeni ei tarvinnut). Minä olin aivan varma, että nyt se poliisi tuli hakemaan isosiskon putkaan lumiukon rakentamisesta.
Panu: Kertomuksesi havainnollistaa hyvin sitä, millaiselle ikäkaudelle, siis lapsenmielelle tuon kaltainen ajattelu on hyvin ominaista. Lapsen näennäisen järjetön paranoia on ainoastaan surullista, vähäisimmillään ehkä sen ohella myös hieman koomista.
Aikuisessa se kuitenkin aiheuttaa käyttäytymistä, jollaista minä en kerta kaikkiaan suvaitse. Lapsi ei toiminnassaan ole kovinkaan tehokas, eikä lapsen paranoian järjettömyyden paljastumiseen vaadita paljon, mutta aikuinen ihminen osaa jo naamioida toimintansa niin paljon paremmin (paitsi muilta, myös jopa itseltään), että jos sen taakse ei kykene näkemään, se aiheuttaa hyvin helposti tuskaa kohteelleen.
Joo, ei blogien lukemista voi lopettaa. Menkööt kaikki muu, mutta blogeista en luovu :)
Onneksi, onneksi olen elänyt koko elämäni ilman että minulla olisi mitään auktoriteetteja. En usko niihin. Sanomatta selvää, että olen saanut oman osani muitten ihmisten pelkojen tsunamiaallosta. Vaan enpä silti mennyt mukana. Se on vaan voi voi, jos tahtoo anteeksi pyydellä olemassa oloaan. (tosin olen sitä tehnyt huumorilla joskus - hyi mua)
Oli kyllä perkeleen hyvä teksti enivei!
Carma.: Kiitoksia. Osaatko muuten sanoa, mistä te tyystin auktoriteettipelottomat olette henkisesti siinneet? Oletteko saaneet vapaan tai peräti täysin kurittoman kasvatuksen vai onko sekin luonteenpiirre biologiaan ruuvattu?
Me olemme vaivaannuttava(ei siis vaivainen) vähemmistö tässä pelokkaitten ihmisten maailmassa, mutta meitä silti on. Sikiämme oudoista vanhemmista ja kasvamme kieroon tavoilla, joita on vaikea kuvitella, sillä meitä ei voi kasvattaa! Mikä yllätys.. hehhe. Mutta kuitenkin, on se vaan muikeaa olla tällainen
Carma.: Muikeaa! Olen kateellinen.