Kuin­ka monel­le on tuol­la ulko­na käy­nyt sil­lä lail­la, että joku on sano­nut jotain tosi ikä­vää, mut­ta vas­ta kak­si­kym­men­tä minuut­tia sen tilan­teen jäl­keen sitä on hok­si­nut, että “jos oli­sin sano­nut sil­loin sil­lä lail­la, niin oli­si­pa saa­nut nenil­leen!”? [Tyy­lin vuok­si mel­kein pakol­li­nen huu­to­merk­ki lai­naus­merk­kien sisäl­lä ja pakol­li­nen kysy­mys­merk­ki nii­den ulko­puo­lel­la? PA? Kie­li­po­lii­si?!] #

No, nämä blo­git ja muut ei-reaa­liai­kai­set kom­mu­ni­koin­ti­kei­not­han ovat jus­tiin­sa sii­tä mai­nioi­ta, että tääl­lä ei hait­taa, vaik­ka se idea tulee kak­si­kym­men­tä minuut­tia myö­häs­sä, kun sen voi ihan hyvin esit­tää sil­loin­kin. #

Täs­tä syys­tä minä tyk­kään täs­tä hom­mas­ta: toi­sin kuin puhu­mi­ses­sa (jota minä vihaan), minä tie­dän, että jos vas­ta­puo­lel­la on vähän­kään häpyä, niin hän on paneu­tu­nut asian­sa sano­mi­seen eikä vain rois­kai­se, mitä syl­ki näp­päi­mis­töl­le (öh..?) sat­tuu tuo­maan. Vas­taa­vas­ti minul­la on roi­mas­ti aikaa ensin­nä­kin paneu­tua kun­nol­la sii­hen, mitä tuo vas­ta­puo­li oikein yrit­tää sanoa, ja var­sin­kin sit­ten sii­hen, että mitä sanot­ta­vaa minul­la on sii­hen ja kuin­ka minä voin muo­toil­la sen mah­dol­li­sim­man tehok­kaas­ti, vai­kut­ta­vas­ti, haus­kas­ti tai mikä nyt kul­loin­kin sat­tuu ole­maan tar­koi­tuk­sen­mu­kais­ta. #

Tääl­lä sitä sano­mis­ten välis­sä ole­vaa hil­jais­ta tilaa (puhui­ko joku taan­noin jois­tain täy­tet­tä­vis­tä rei’is­tä?) eivät täy­tä ähki­nä, vapi­se­mi­nen ja punas­tu­mi­nen, joi­ta keho­ni tääl­lä näp­päi­mis­tön taka­na saat­taa hyvin­kin teh­dä, eikä sitä var­sin­kaan täy­tä sil­lä het­kel­lä vii­mei­sen sanan saa­neen voi­ton­tö­räyt­te­lyt (“Niin ker­ta! Sii­täs sait! Urpo!”), vaan se, joka on niin var­ma voi­tos­taan kes­ken vään­nön, saa­kin toden­nä­köi­ses­ti seu­raa­vas­sa kään­tees­sä nenil­leen pahem­man ker­ran. #

Blo­gil­la on vie­lä yksi etu ver­rat­tu­na netin mui­hin kes­kus­te­lua tuot­ta­viin foo­ru­mei­hin: kos­ka blo­gi on nii­tä hen­ki­lö­koh­tai­sem­pi, sin­ne täy­tyy lähes asias­ta teh­den tul­la jotain kaut­ta voi­dak­seen ruve­ta ilkei­le­mään blo­gin­pi­tä­jäl­le. Esi­mer­kik­si kes­kus­te­lu­pals­tal­la on help­po vaa­nia taus­tal­la sopi­van uhrin ilmes­ty­mis­tä ja käy­dä sit­ten tämän kimp­puun. Mut­ta blo­gaa­jan häi­ri­köin­ti vaa­tii jo astet­ta enem­män uut­te­ruut­ta. Var­sin­kin, kun blo­gin­pi­tä­jäl­lä on val­ta tuho­ta kom­men­tit, joi­den ainut tar­koi­tus on ilkei­ly. #

Mut­ta kyl­lä blo­geil­le­kin omat ilkiön­sä löy­tyy, aivan taa­tus­ti. Näis­tä alim­mai­sin nil­ja­ke­la­ji on aina­kin minus­ta ano­nyy­mi dri­ve-by-kom­men­toi­ja, joka tör­mää johon­kin teks­tiin vaik­ka­pa Googlen kaut­ta ja luke­mat­ta mitään muu­ta muo­dos­taa käsi­tyk­sen­sä kir­joit­ta­jas­ta ja turaut­taa kom­ment­ti­pas­kan­sa laa­tik­koon ennen läh­töään toi­saal­le, käy­mät­tä toden­nä­köi­ses­ti kos­kaan sen jäl­keen luke­mas­sa aiheut­ta­mi­aan reak­tioi­ta. Sik­si ilmi­sel­väs­ti täl­lai­sel­la meto­dil­la teh­tyi­hin kom­ment­tei­hin vas­taa­mi­nen on aina­kin minus­ta tur­haut­ta­vaa, kos­ka vas­tauk­sen ainut tar­koi­tus on osoit­taa blo­gi­ni vaki­tui­sil­le luki­joil­le, että minä olen luke­nut kom­men­tin ja sel­viy­ty­nyt sii­tä ja kor­kein­taan sen lisäk­si osoit­taa tule­vil­le, yhtä ääliöil­le satun­nai­sa­no­nyy­meil­le, miten hei­hin suh­tau­du­taan. #

Näi­den kom­ment­tien pois­ta­mi­nen oli­si täs­sä mie­les­sä ihan ymmär­ret­tä­vää, ehkä jopa jär­ke­vää, mut­ta kos­ka nekin osal­taan anta­vat todis­tus­ta inhi­mil­li­sen todel­li­suu­den luon­tees­ta, minä en pois­ta nii­tä­kään. #