• Lor­din kas­vo­jen pal­jas­tu­mi­nen. Kuka­pa oli­si osan­nut enna­koi­da tämän? Aikai­sem­min visus­ti pal­jas­tu­mi­ses­taan huo­lis­saan olleen Lor­din tul­tua kas­voi­neen ulos kaa­pis­ta koko blo­gis­ke­nen perus­tuk­set tun­tui­vat het­ken hyvin hute­ril­ta.

  Hyvin pian pöly kui­ten­kin las­keu­tui ja kaik­ki oli taas aivan niin kuin ennenkin.

• Vt:n mok­ka­sii­nien palo. Tuli&Savu, Juha­na Vähä­nen, lie­kit, savu, Kohi­na-klu­bi, tuli, lie­kit, pik­ku­lap­sia pei­li­ta­los­sa, savu. Mut­ta mikä vit­tu tääl­lä oikein palaa?
• Lintuinfluenssa.com:n tulo blo­gis­ke­neen. Hätäi­sim­mät rupe­si­vat ham­straa­maan net­ti­vuo­ro­ja. Rau­hal­li­sim­mat nau­res­ke­li­vat näil­le, sil­lä onhan näi­tä ennen­kin näh­ty: tule­vat kel­lo kau­las­sa ja lopul­ta kui­ten­kin kaik­ki onkin ollut vain pal­jon melua tyhjästä.
• Schizo­blo­gin kat­to romah­ti. Lukui­sat lähel­tä piti -tilan­teet eivät sii­hen riit­tä­neet; vas­ta tämän myö­tä blo­gis­ke­nes­sä ryh­dyt­tiin kyse­le­mään kau­an To do -lis­tan alim­mai­se­na loju­neen var­muus­ko­pioin­nin perään.

  Myö­hem­min kuul­tiin suu­ria uuti­sia: Schizo­blog asus­taa nyt uuden, rajat­to­man katon alla! Sinun tuli­si siir­tyä sin­ne auto­maat­ti­ses­ti ihan koh­ta! #

  Eikä se toi­mi vie­lä­kään. Blo­gis­ke­nen pimeis­tä nur­kis­ta kuul­tiin vai­voin tukah­du­tet­tua hihitystä.

• Räjäh­dys Sel­lis­tin työ­maal­la. Räjäh­dys kuu­lui laa­jal­le alu­eel­le, ja pai­ne­aal­to rik­koi ikku­noi­ta parin­sa­dan met­rin pääs­sä. Sank­ka peko­ni­sa­vu levi­si naa­pu­rus­toon.

  Räjäh­dys sat­tui peko­ni­au­ton las­taus­ti­lan­tees­sa, kun työ­maal­la olleen räjäh­de­laa­ti­kon pääl­le puto­si vii­si­sa­taa­ki­loi­nen mies.

Pahoit­te­len, että olen ollut poik­keuk­sel­li­sen kau­an hil­jaa, mut­ta se joh­tuu sii­tä, että olen tul­lut uskoon. #

Hah, het­ken luu­lit­te! Myön­tä­kää pois! #

Tosia­sias­sa päi­vä­ni kulu­vat syö­den ja var­sin­kin nii­tä syö­mi­siä mit­tail­len. Aina­kaan tähän men­nes­sä mir­tast­sat… mir­tas­tep… mirs­tap… uusi lää­ke ei ole saa­nut aikaan mitään ahmi­mis­hi­moa, vaik­ka lää­kä­ri kyl­lä sanoi­kin sen vai­kut­ta­va kyl­läi­syy­den­tun­tee­seen eikä ruo­ka­ha­luun. Ja kun minä en ole kum­paa­kaan nou­dat­taen syö­nyt enää vuo­siin vaan aiem­min loh­du­tuk­sek­se­ni, nyt kalo­ri-, pro­teii­ni- ja ras­va­mää­rät täyt­tääk­se­ni, niin ei oli­si ole­tet­ta­vaa­kaan että tuo syö­mi­see­ni vai­kut­taa. #

Kävin eilen käve­lyl­lä. Aika vei­ke­ää tou­hua kun joka toi­sel­la aske­leel­la mei­naa pyör­tyä ja joka toi­sel­la tun­to hävi­ää kai­kis­ta raa­jois­ta. Pää­sin kui­ten­kin peril­le, Kol­mi­sop­pi­sel­le. Paluu­mat­kal­la kävin kier­te­le­mäs­sä mat­kan var­rel­la olleel­la lem­mik­kie­läin­ten hau­taus­maal­la. #

Vaik­ka hau­taus­maat yleen­sä eivät sitä minus­ta ole­kaan, niin eläin­ten hau­taus­maat ovat minus­ta joten­kin kar­mi­vaa kat­sel­ta­vaa. Ehkä se joh­tuu sii­tä, että hau­dat ovat niin pie­niä ja muis­tut­ta­vat sik­si ihmis­hau­taus­mai­den pie­nim­pien asuk­kien hau­to­ja. Lisäk­si ris­tei­hin ja hau­ta­ki­viin tuher­re­tuis­ta teks­teis­tä näkee, että tämä paik­ka on ole­mas­sa var­sin­kin juu­ri lap­sia var­ten. Tai sit­ten se joh­tui sii­tä, että kor­va­na­peis­ta soi saman­ai­kai­ses­ti pää­hä­ni Aphex Twi­nin Tree (937 kt:n WAV).  #

Yksi kym­me­ni­sen vuot­ta sit­ten kuol­leen otuk­sen hau­ta oli kai­vet­tu auki ja sen asuk­ki oli ilmei­ses­ti siir­ret­ty sii­tä jon­ne­kin. Vain hau­ta­ki­vi oli jos­tain syys­tä jätet­ty pai­koil­leen. #

Pomo-kis­sa oli elä­nyt vain kol­me kuu­kaut­ta. #

Kaik­kein irvok­kain­ta minus­ta näis­sä pai­kois­sa on aja­tus eläi­miin nii­den tah­to­mat­ta ja ansait­se­mat­ta lii­te­tyis­tä inhi­mil­lis­tyk­sis­tä, ihmis­mäi­ses­tä ajat­te­lus­ta ja tun­teis­ta. Maa­han toki ottaa oman­sa takai­sin, tah­toi­vat kivien ja ris­tien pys­tyt­tä­jät sitä tai eivät, mut­ta sil­ti nii­den pys­tyt­tä­mi­nen edus­taa minus­ta vas­ten­mie­li­ses­ti halua sitoa ker­ran elä­nees­tä eläi­mes­tä joi­tain sii­hen todel­li­suu­des­sa kuu­lu­mat­to­mia osia ihmis­ten todel­li­suu­teen. Minul­le “elät aina muis­tois­sam­me” tar­koit­taa samaa kuin “Minul­le tär­kein­tä sinus­sa oli­vat omat, ihmis­mäi­set aja­tuk­se­ni ja tun­tee­ni sinus­ta, enkä halua luo­pua niis­tä, vaik­ka sinä olet­kin jo pelk­kää mul­taa. Todel­li­nen, fyy­si­nen sinä olit yhden­te­ke­vä”. Vaik­ka lap­sel­ta täl­lai­sen itse­kes­kei­sen ajat­te­lun ymmär­tää­kin, niin minua puis­tat­taa aja­tus aikui­sis­ta, jot­ka tuke­vat ja kan­nus­ta­vat sel­lais­ta ajat­te­lua puhu­mat­ta­kaan niis­tä, jot­ka itse ajat­te­le­vat siten. #

Minus­ta kaik­kein paras tapa kun­nioit­taa eläi­men muis­toa on pääs­tää se takai­sin osak­si sitä suur­ta kier­to­kul­kua jos­ta se on tul­lut­kin. Ainoa aja­tus, joka oli­si täs­sä suh­tees­sa lähem­pä­nä täy­del­li­syyt­tä kuin Bri­min aja­tus kis­san tuh­kien sirot­te­lus­ta ruuk­ku­ku­kan juu­ril­le oli­si minul­le nii­den tuh­kien sirot­te­lu luon­toon. #

Tosin koti­kis­sat ja koi­rat­han eivät enää aikoi­hin ole olleet luon­nos­ta, joten sikä­li ihmi­sen huo­leh­dit­ta­va­na ole­va kas­vi sopii ehkä sit­ten­kin parem­min. #