Örkkien maailmoissa ja matkassa
#2203. Perjantai, 12. toukokuuta 2006 klo 16.46.22, kirjoittanut Jani. 19
En sitten ostanutkaan Starkweatheria kun se maksoi melkein kympin. #
Sen sijaan ostin BBC:n ja Sir Davidin Kasvien maailman (The Private Life of Plants), joka oli siirretty Must See -hyllystä (jossa olevia myydään kahta kahdellakympillä) normaalitarjoushyllyyn ja hinta oli pudotettu kahdeksaan euroon (7,99 €). Olen lainannut tämän joskus kirjastosta, ja kuten Sir Davidin tuotannot aina, tämä on aivan saatanan hyvä. #
Samalla lailla oli kaksi kahdellakympillä -hyllystä pudotettu kahdeksaneurosten hyllyyn Muinaisten petojen matkassa, ja kun tämän suomenkielinen toteutus oli Yle Importin, otin tämänkin. Matkalla dinosaurusten kanssa -sarjan suomenkieliseen toteutukseen oli nähtävästi osallistunut Tieteen Kuvalehti, ja sen valikot tökkivät. Eipä sitä kyllä ollut edes tarjollakaan. Merihirviöt (Sea Monsters) sen sijaan olivat, mutta kun se on nysäsarja (yhteensä puolitoista tuntia) näihin muihin verrattuna (Muinaisten petojen matkassa on kolmetuntinen, Kasvien maailma viisituntinen), niin jätin sen sinne edelleen alentumaan. #
Ja sitten oli lopultakin myös Shrek alennettu, peräti 6,99 euroon, joten senkin otin. #
Ja Murha mielessä, ensimmäinen tuotantokausi (kolme kertaa 98 minuuttia) olis ollu vain surkiat, vajaat kaksi kymppiä sekin, mutta siinä vaiheessa lähin pakoon ennenkö ryöstäytyi käsistä koko porsastelu. #
Mutta Anttilan kesäalet, aleista parhaimmat, joita ei erityisemmin mainosteta, ovat näköjään alkusillaan, jee! #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]8.6.2009[/klo] 10:45 Päivitin tyyliä ja linkit. Poistin turhat kuvat.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Itsekin käväisin tuhlaamassa Anttilassa ja ostin sen Henryn. Oli kyllä melkoinen pettymys tuo elokuva kaikkien pelottelujen jälkeen mitä siinä kannessa ja Anttilan sivuilla on. Ihmeellisesti jäi kesken koko leffa.
Niin, tarkoitat sitä loppua?
Se oli minusta loistava.
Tarinahan jäi kesken. Eikös Henry tappanut sen Ottiksen siskon vielä, ja taisi olla ainut kerta kun tunsi pientä katumusta teostaan.
Tai ainakin Crime Libraryssä tarina menee niin:
http://www.crimelibrary.com/serial_killers/predators/lucas/love_12.html
Montakos levyä tossa kasvien elämässä on? Oon kirjastosta lainaillut maratooni tarkoituksiin tuota Nisäkkäitten elämä - DVD:tä useasti ja siinähän on tuntikaupalla eläimellistä vahdattavaa. Suosittelen.
pk_k: Niin, eikös se tappanut sen? Kyllä minä sen lopun sillä tavalla ymmärsin. Kukas se siellä matkalaukussa olikaan…
V.: Kaksi levyä, kolme jaksoa kummassakin. Nisäkkäiden elämä on kanssa pakkohankinta sitten joskus.
No niinpä se tietysti olikin. Kuvittelin että siellä olisi ollut vielä niitä sen Ottiksen osia, mutta nehän dumpattiin sinne jokeen.
Onko tuossa Muinaisten petojen matkassa -DVD:llä yksi asiantuntijoista suomalainen paleontologian professori Mikael Fortelius?
Tuohonpa en osaa vastata ennen kuin tulee lopputekstit vastaan. Kerron sitten.
Psst. Uskalsin haasstaa siut pitkästä aikaa.
Shrek on tosi hyva.
Se on.
[…] Katselin taannoin alesta ostamani Muinaisten petojen matkassa -sarjan nyt ensimmäistä kertaa loppuun asti. Aiemmin, kun tämä on esitetty televisiossa, eivät nuo loppupuolen kädellisjaksot jostain syystä jaksaneet kiinnostaa. Nyt noiden näkemisen jälkeen tekee mieli katsella uudestaan vuosi sitten ostamani Matkalla ihmisyyden tiellä, joka on looginen jatko ihmisen tarinan alulle. […]
[…] Citymarketista sen sijaan ostin aiemmin Anttilaan jättämäni Dinomaniaa: Meren jättiläiset ja Sir Davidin Kadonneen elämän jäljillä -sarjat. Eivät nämä nyt muistaakseni sen halvempia olleet kuin Anttilassa (7,95 euroa kappale), mutta pakko nämä oli saada, kun olen kohta katsellut jo tuon Kasvien maailmankin uudestaan, eikä luontodokumenttien nälkäni ole lähellekään tyydytetty. […]
[…] Aiemmin tänään kävin Prismasta ruokaa viikonlopuksi, ja kun linja-auton tuloon oli vielä aikaa, kävin katsastamassa niiden DVD-alelaarin. Prismassa ne ale-DVD:t ovat aina sitä kaikkein surkeinta kuraa, ja silti niiden hinnat eivät ole alimmillaankaan Anttilan halvimpien tasolla. Nyt sieltä kuitenkin poikkeuksellisesti löytyi toukokuussa Anttilassa hinnan takia hylkäämäni Starkweather vajaalla seitsemällä eurolla, joten kaappasin sen mukaani. […]
[…] [#] Citymarketista sen sijaan ostin aiemmin Anttilaan jättämäni Dinomaniaa: Meren jättiläiset ja Sir Davidin Kadonneen elämän jäljillä -sarjat. Eivät nämä nyt muistaakseni sen halvempia olleet kuin Anttilassa (7,95 euroa kappale), mutta pakko nämä oli saada, kun olen kohta katsellut jo tuon Kasvien maailmankin uudestaan, eikä luontodokumenttien nälkäni ole lähellekään tyydytetty. […]
[…] taannoin alesta ostamani Muinaisten petojen matkassa -sarjan nyt ensimmäistä kertaa loppuun asti. Aiemmin, kun tämä on esitetty televisiossa, […]
[…] Anttilan halvimpien tasolla. Nyt sieltä kuitenkin poikkeuksellisesti löytyi toukokuussa Anttilassa hinnan takia hylkäämäni Starkweather vajaalla seitsemällä eurolla, joten kaappasin sen […]