Hulau­tin juu­ri helt­taa­ni ensim­mäi­sen lasil­li­sen tomaat­ti- ja ome­na­me­hu­ja. Ei tuo tomaat­ti­me­hu ollut­kaan niin pahaa kuin olin pel­jän­nyt. Ei sitä ehkä ilok­seen joi­si, mut­ta tus­kin sen juo­mi­ses­ta myös­kään päi­vän syn­kin­tä het­keä täs­sä paas­tol­la muo­dos­tuu. #

Puo­len­tois­ta lit­ran päi­vit­täi­nen vähim­mäis­mää­rä vet­tä tun­tuu minus­ta pie­nel­tä, kun nor­maa­lio­lois­sa­kin kit­taan mie­les­tä­ni vähin­tään sen puo­li­tois­ta lit­raa päi­väs­sä. Janoi­sim­pi­na het­ki­nä jopa puo­li lit­raa yhdel­tä istu­mal­ta. Mut­ta parem­pi tie­tys­ti näin päin kuin jos sen puo­len­tois­ta lit­ran alas­saa­mi­nen oli­si työn ja tus­kan taka­na. #

Aina­kin vie­lä täs­sä vai­hees­sa tun­ne täs­tä hom­mas­ta on hyvä ja innos­tu­nut. Ainut etu­kä­teen aja­tel­len kel­jut­ta­va puo­li täs­sä on se, ettei mitään lenk­kei­lyä kan­na­ta tämän vii­kon aika­na aja­tel­la­kaan, var­sin­kaan minun pyör­tyi­ly­tai­pu­muk­sil­la­ni. #