It’s The End Of The World As We Know It (And I Feel Fine)
#2608. Torstai, 11. tammikuuta 2007 klo 18.10.09, kirjoittanut Jani. 6
Kävin tänään siinä kuuluisassa levyalennusmyynnissä. Aika vaisu esitys. Seppälän Citymarketissa oli yksi pikku ständi, jossa muutama hassu levy, vaikka niiden yläpuolellakin olevassa tekstissä puhuttiin sadoista nimekkeistä. Prismassa ei ollut ensimmäistäkään tuon kampanjan levyä. #
Forumin Anttilassa valikoimaa oli jo paljon paremmin, mutta sieltäkään en löytänyt mitään ostamisen väärtiä. Kaksitoista euroa on kuitenkin vielä ihan liikaa, vaikka hyviä kappaleita levylle olisi eksynyt useitakin, mikä sekin on jo tosi harvinaista. Olin ajatellut hypistellä Levyale.fi:n mukaan myynnissä olevia R.E.M.:n levyjä, mutta noilla hinnoilla pitäydyn kyllä yhä dvd-versioissani. #
Edelleenkin minusta on täysin järjetöntä se, miten cd:t on hinnoiteltu nimenomaan dvd:ihin verrattuna. Kun kolmen tunnin mittainen, 5.1-kanavaisella ja musiikin sisältävällä ääniraidalla (tai jopa useammilla!) varustettu elokuva, jonka tekemiseen on osallistunut satoja ihmisiä, pannaan kaikessa hiljaisuudessa alennusmyyntiin, se tarkoittaa hintalapussa tavallisesti korkeintaan vajaata kymppiä, mahdollisesti jopa alle kahdeksaa euroa. Kun tunnin mittainen, korkeintaan yhden, kaksikanavaisen ääniraidan sisältävä cd-levy, jonka tekemiseen nyt tuskin osallistuu sataa ihmistä (jollei ole kyse orkesterimusiikista), pannaan suuren rummutuksen saattelemana alennukseen, se tarkoittaa näköjään hinnassa alimmillaan vajaata yhdeksää euroa, korkeimmillaan viittätoista. #
Ja sitten Kyyrä sanoo, kuin vittuillakseen, että “kauppaan houkutellut kuluttajat voivat nyt havaita, miten edullisia äänitteet ovat”. #
Dvd:istä puheen ollen, Ghostbusters oli alennettu, ja Takaikkunaakin katselin sillä silmällä. Jälkimmäistä en uskaltanut ottaa kun en tiennyt siellä kaupassa, että onko sekin silvottu väärään kuvasuhteeseen Lintujen tavoin, mutta ilmeisesti ei ole. #
Kyllä tuollaiset kampanjat minulle tervetulleita vaan kuitenkin ovat, mutta minä nyt olenkin niitä omituisia joka ostaa levyjä joka tapauksessa.
Hitsit, tottapa kyllä tuo outo hinnoittelu, ja täytyy omaksi häpeäkseni myöntää etten ollut ennen sitä ajatellutkaan. Lähinnä sitä olen ihmetellyt miten ne siellä Hollywuutissa tekevät niin pirun karmean huonoja elokuvia ja saavat niihin uppoamaan valtavasti rahaa??
Itse en ole tainnut ostaa uutta musiikkia sitten… sitten… sitten… no en siis itsekään muista. Rakastan musiikkia, mutta ne hinnat ovat naurettavia.
Vt: Toki minäkin ne tervetulleiksi toivotan, eihän siinä mitään. Toivottaisin vain paremmat kampanjat vielä enemmän tervetulleiksi!
Carmabal: Hollywoodin eduksi täytyy laskea se, että mikäli noita hintoja on siten tulkitseminen, niin ne sentään myöntävät, että nyt tuli kyllä taas tehdä turautettua semmoista tuubaa, että ei sillä sentään kehtaa ihmisten viimeisiäkin roposia lypsää. Kun taas musiikkiteollisuus…
ACH! tottahan kyllä turiset siinä veikkoseni. Mutta en tiedä onko se sen anteeksiannettavampaa ollenkaan. Kun iso osa ihmisistä kuolee nälkään niin toiset tuottavat karseeta tuubaa isolla rahalla jolla aika moni eläisi aika saamarin pitkään.…
Sepähän se. Vaan jos eivät ne rahat niihin menisi, niin eipä niitä siltikään varmastikaan kolmansien maiden ihmisten auttamiseen käytettäisi, sanoo tämä vanha kyynikko.