Vesipulloista
#2799. Sunnuntai, 22. heinäkuuta 2007 klo 12.07.39, kirjoittanut Jani. 9
“Pullovesistä löytyy hanaveteen verrattuna satoja kertoja enemmän bakteereja, kertoo Aamulehti. Lehden teettämässä laboratoriotutkimuksessa paljastui, että pullovedet eivät täyttäisi vesijohtovedeltä vaadittavia puhtauskriteerejä. Terveyshaittaa bakteerimääristä ei kuitenkaan ole.” #
Helsingin Sanomat (via Ampparit) (kursivointi omani) #
Minä ostan pullovettä, tai tarkemmin sanottuna vesipulloja. En sen veden takia vaan sen pullon. Täyttelen sitä sitten aina sen tyhjennyttyä hanavedellä. Ne puolentoista litran pehmeähköt vesipullot ovat minusta jotenkin mukavamman tuntuisia kädessä kuin puolentoista litran kovat palautusmuovipullot, joissa myydään limsoja ja hiilihappovesiä. #
Niissä vesipulloissa on kuitenkin se huono puoli, että ne eivät ole kierrätettäviä. Tähän on kuitenkin ilmeisesti tulossa muutos ensi vuonna. #
“Kierrätysmuovipulloja ei käytetä uudelleen sellaisenaan, vaan niistä otetaan talteen muovi uusiokäyttöä varten. Kierrätysmuovipullot tulevat kauppoihin vuoden 2008 alusta. Niiden muotoja ja kokoja ei ole säädelty yhtä tarkkaan kuin uudelleentäytettävien pullojen, joten pullot voivat olla hyvin monen näköisiä. #
Kierrätysmuovipullot tunnistaa kuitenkin aina panttimerkinnästä[.] #
Kierrätysmuovipullojen koot ja pantit #
Vähintään 1 l 0,40 € Yli 0,35 l, mutta alle 1 l 0,20 € Muut kuin edellä mainitut, vähintään 0,10 €”
Sitä en tosin sitten tiedä että onko noiden tulevien kierrätysmuovipullojen joukossa tällaisia pehmeitä pulloja, mutta ainakinhan ne Ruotsissa ja Norjassa kierrättävät niitä pehmeitä jääteepulloja, joten ehkäpä. Ehkäpä ne jääteepullotkin voi meilläkin jatkossa kierrättää. Toivottavasti. #
Jostain olen saanut sellaisen käsityksen, että ne uudet pullot olisivat nimenomaan pehmeitä pulloja, mutta en tosiaan ole varma (kuten en oikein mistään ikinä).
Pirkka-lehdestä minä noista luin tässä aiemmin tänä vuonna ja taisi peräti tuo Palpa-linkkikin löytyä siitä jutusta alkujaan, mutta en muista siitä varsinaisesta jutusta mitään joten en osaa sanoa olisiko se voinut olla siinä (enkä kyllä tiedä tuleekokaan teille edes Pirkka-lehteä).
Tulee meille Pirkka. Plop plop plop.
Mutta suuresti epäilen, että pehmeistä pulloista mua on valistanut joku henkilö. Todennäköisesti oma siskoni :P (ainakin sopisi aiheeseen).
Oiskohan ne pehmeitä Lidl:n palautuspullojen malliin? Siis ylibletkuja.
Enpä ole muuten tainnut Lidlin pulloa koskaan kädessäni pitää.
Saksassa vaikkapa pullot ovat enimmäksen lidlimäisen pletkuja ja niistä kierrätetään vain materiaali. Kun kerran selitin, että Suomessa materiaali on kovempaa ja itse pullot kiertävät, yksi kuulija ei ollut uskoa moista vaan kinasi, että eikö se ole iljettävää ja eihän niitä ikinä saisi kyllin puhtaiksi.
Minusta on mielenkiintoista, kuinka vesi tuntuu lasista juotuna jotenkin turhan pliisulta, mutta pullosta sitä saattaa hörppiä, vaikka olisi päässyt lämpenemäänkin.
Tuo on muuten totta, lasista ryystettynä maistuu aika tönkölle vesi joka pullosta olisi ihan kelvollista.
Oisko syynä tuohon lasi - pullo eroon se, että lasista juodessa myös haistaa sen veden? Musta ainakin tuntuu, että jos juo lämmintä pullovettä lasista, että se maistuu sille muoville.
Voihan nenä, täällä kommenttisi odotti lukemista melkein puolitoista vuotta! Nyt vasta, ihan sattumalta äkkäsin sen.