Hah­mo­tin tänään hoi­ta­jan luo­na ahdis­tuk­se­ni ensim­mäis­tä ker­taa iki­nä miten­kään. Tätä ennen en ole kyen­nyt miten­kään selit­tä­mään sen ilmes­ty­mis­tä sil­loin, kun se elä­mää­ni ilmes­tyi, enkä sen vie­lä nykyi­sin­kin var­sin­kin eri­lais­ten aika­ra­jo­jen yhtey­des­sä ilme­ne­mi­sen syy­tä. Tänään tajusin sen kes­kus­te­lun kulues­sa yhtäk­kiä, ja sii­nä samal­la tulin lopul­ta­kin myös ymmär­tä­neek­si sen, mik­si näis­tä häi­riöis­tä puhu­taan alan ihmis­ten suul­la usein suo­ja­kei­no­na, mikä on tätä ennen jopa ärsyt­tä­nyt minua, kos­ka en ole tajun­nut mitä sil­lä tar­koi­te­taan. #

Oival­luk­se­ni joh­tui sii­tä, että halusin koros­taa sitä, että pidin (vie­lä het­keä ennen oival­lus­ta) ahdis­tuk­se­ni liit­ty­mis­tä itsel­le­ni aset­ta­mii­ni vaa­ti­muk­siin epä­to­den­nä­köi­se­nä, kos­ka olen ollut yhtä vaa­ti­va itseä­ni koh­taan niin kau­an kuin muis­tan, mut­ta ahdis­tus tuli elä­mää­ni vas­ta suh­teel­li­sen myö­hään, ja muut­tui suh­teel­li­sen lyhyes­sä ajas­sa ole­mat­to­mas­ta (ylit­se­pääs­tä­väs­tä) vai­keak­si ja lopul­ta inva­li­di­soi­vak­si. #

Ahdis­tuk­se­ni ilmes­ty­mi­sen äkil­li­syyt­tä hoi­ta­jal­le selit­täes­sä­ni mie­lee­ni juo­lah­ti, että itse asias­sa ahdis­tuk­se­ni on suo­ja­kei­no. Vaik­ka en sitä sil­loin vie­lä tajun­nut tie­dos­ta­val­la tasol­la — vaik­ka en siis kos­kaan tätä ennen ollut sitä täy­sin tajun­nut — jokin oman ajat­te­lu­ky­ky­ni taso oli havain­nut, että nyt, enem­män kuin kos­kaan ennen, on mah­dol­lis­ta, että alan epä­on­nis­tua omien anka­rien vaa­ti­muk­sie­ni täyt­tä­mi­ses­sä. #

Ahdis­tus oli tämän tie­dos­ta­mat­to­man tason kei­no varoit­taa minua tämän ske­naa­rion toteu­tu­mi­ses­ta. Tie­dos­ta­ma­ton pyr­ki siis hälyt­tä­mään, kos­ka oli havain­nut sen, kuin­ka hen­ki­set voi­ma­va­ra­ni oli sii­nä elä­män­ti­lan­tees­sa ajet­tu niin lop­puun, etten enää nii­den varas­sa pys­tyi­si pitä­mään sii­hen saak­ka val­lin­nut­ta minä­ku­vaa­ni kasas­sa. Lyhyes­ti sanot­tu­na tie­dos­ta­ma­ton epä­on­nis­tu­mi­sen pel­ko kas­voi niin suu­rek­si, etten kyen­nyt enää edes yrit­tä­mään mitään. #