Ei mainos, my anus
#2998. Sunnuntai, 17. elokuuta 2008 klo 10.30.26, kirjoittanut Jani. 23
Sun äitis on aloittanut videoblogauksen, tietääkseni ensimmäisenä Suomessa. Jos olen tässä suhteessa väärässä, haluan, että siitä kerrotaan heti, sillä olen kovasti innoissani videoblogaamisen rantautumisesta tänne, ja lupaan tilata kaikki kotimaiset videoblogit joista minulle kerrotaan. #
Tosin supistan kyllä tässä videoblogaamisen käsitteen vastaamaan sitä, minkä monet mieltävät siksi oikeaksi blogaamiseksi kaiken blogaamisen joukossa: päiväkirjailua. Aidon videoblogauksen nimittäin ainakin minä miellän siten, että siinä ihminen puhuu omalla äänellään ja esiintyy pääasiassa yksinään, kertoen asioista joista nyt sillä hetkellä sattuu tekemään mieli puhua.Muuta sisältöä tarjoavia kotimaisia videosyötteitä kyllä niinkin jo löytyy — esimerkiksi jokaisen suomalaisen YouTube-käyttäjän syötehän on nimellisesti kotimainen videosyöte. Lisäksi tarvitaan ehdottomasti rosoisuutta. Jotain sellaista joko sisällössä, sen esitystavassa tai sitten tekniikassa, joka paljastaa katsojan silmälle heti, että tämä on yksityisen ihmisen omaehtoisesti tuottama julkaisu eikä minkään… tahon.Tässä näkyy se, että rajaukseni videoblogaamisen määritelmälle on keinotekoinen. Jos haluaisin täsmällisyyttä, ottaisin luultavasti rajauksen sisään ihan kaikki päivittyvät videojulkaisut ja nimeäisin yllä rajaamani erityisalueen tarpeen vaatiessa toisin. #
Videokärpänen puri Maurelitaakin, ja voi että minuakin houkuttelisi niin kovasti, mutta kun en millään pääse yli siitä miltä kuulostan omissa korvissani. Ulkonäköasiat minua eivät voisi vähempää huolettaa; jos osaisin viittomakieltä, niin videoblogaisin jo luultavasti täyttä päätä. Viittomakielinen videoblogaaminen olisi sitä paitsi marginaalisuudessaan ihan hiton siistiä. #
Mutta kun avaan suuni, tunnen ensinnäkin itseni täydelliseksi ääliöksi jo siinä vaiheessa, koska kukaan ei ole kuulemassa.Pelkästään itselleni kirjoittaminen tuntuu minusta samalla tavalla ääliömäiseltä. Muiden tekemänä se on vain siistiä, mutta minä itse en siihen pysty. Ja sitten kun yritän kuunnella mitä olen sanonut… voi hyvä Jeesus. #
Olen nyt jo muutaman päivän ajan pohtinut tätä ääniasiaa juuri tämän videoblogaamisintohimon takia, ja olen tullut siihen tulokseen, että en minä suoranaisesti vihaa omaa ääntäni, niin paljon kuin mieleni tekisi sanoakin niin (koska se välittäisi kaikkein vahvimmin sen, mitä tunnen sitä kuunnellessani). Äänessäni ei sinänsä ole mitään hirveää vikaa, ainakaan omasta mielestäni. Ei se todellakaan mikään ammattipuhujan ääni ole, mutta ei esimerkiksi ihan kammottavan narisevakaan, tai värisevä, tai mitään sellaista. Lähinnä ehkä vähän nenään vetävä (kallonmuodosta johtuen) ja tietysti kovin hiljainen (mistä voisi ehkä oppia eroon). Puhun epäselvästi, mutta en minä täydellisyyttä edellyttäisikään; juurihan minä peräänkuulutin sitä rosoisuutta. #
Ongelma on siinä, että en ollenkaan pysty mieltämään ääntäni omakseni. Kun katson videota, jossa ääni näennäisesti tulee minun pääni sisältä, se tuntuu samalta kuin silloin, kun näkee Simpsoneiden ääninäyttelijöiden puhuvan roolihahmojensa äänillä. Ääni ei vain kerta kaikkiaan sovi siihen päähän, josta se tulee ulos, kun on tottunut siihen, että se tulee ulos keltanahkaisen, piirretyn hahmon päästä. #
Voi tietysti olla, että minut tuntevien mielestä tämä ei pidä ollenkaan paikkaansa, koska he ovat nimenomaan tottuneet siihen, että minun ääneni tulee minun naamastani. Ja on vähän vaikea keksiä syytä sille, miksi se ei omasta mielestäni tunnu luonnolliselta. Toisin kuin noiden Simpsons-näyttelijöiden tapauksessa, minä en ole tottunut siihen, että tämä ääni tulee ulos jostain muualta kuin tästä päästä. Puhuessani se kuulostaa oman pääni sisällä ihan erilaiselta kuin tallenteilla (niin kuin se kai useimmilla tekee, johtuen sen erilaisesta kulkureitistä). Näin ollen en ole voinut kuulla tätä ulospäin kuuluvaa ääntäni muutoin kuin niiltä tallenteilta, ja niissä se on poikkeuksetta liittynyt minun naamaani silloin, kun kyse on ollut videosta. Mutta siltikin se tuntuu siltä, ettei sen kuulu tulla ulos tuosta naamasta, joka kuvassa näkyy. #
Tai ehkä kyse on sittenkin eräänlaisesta oudosta laaksosta. Tallenteelta toistuessaan ääni muistuttaa niin merkittävästi sitä, miltä se kuulostaa pääni sisäpuolella puhuessani, että huomioni kohdistuu sen niihin piirteisiin, jotka ovat siitä poikkeavia, ja seurauksena on jumalaton vastenmielisyydentunne. Vastenmielisyys tuntuukin osuvan paljon lähemmäksi totuutta kuin tuo aiemmin epätäsmälliseksi mainitsemani viha. #
Se, miten muut minusta otetut videot näkevät, ei huoleta minua ensisijaisesti, vaan vasta tois-. Jos nimittäin pystyisin pääsemään yli tästä, että itse koen ne ihan omituisina, uskoisin pystyväni pääsemään suhteellisen helposti yli siitä jännityksestä, minkä niiden videoiden näyttäminen muille mahdollisesti aiheuttaisi. Ei minulle tekstiblogaaminenkaan ole ylitsepääsemättömän vaikeaa, vaikka silloin tällöin tietysti saattaakin käydä mielessä, että mitähän nyt se-ja-sekin ajattelee tätä lukiessaan. #
Ehkä minun pitäisi tehdä kokeiluja huulisynkan kanssa, niin näkisin, että sopiiko mikään muukaan ääni tähän päähän sen omaa paremmin. #
Minä olen miettinyt viime aikoina aika samanlaisia asioita, minun tekisi mieli kokeilla yhtä videomerkintää, varsinainen videobloggaus ei kiinnosta mutta yhden merkinnän tekeminen voisi olla hauskaa. Saisin varmasti isältäni videokamerankin lainaan niin ei tarvitsisi käyttää digikameraa tai vastaavaa. Esteenä on kyllä se että ääneni kuulostaa omaan korvaani niin oudolta, muiden ihmisten äänet ovat videolla aivan normaaleja mutta minun ääneni kuulostaa siltä kuin se olisi äänitetty eri tilassa ja puhujana olisi jonkun muun lajin edustaja. Toivon että se on vain sitä tyypillistä “oma ääni kuulostaa kummalta” -kokemusta. Toisaalta yksin puhuminen on minulle vaikeaa ja kameralle puhuminen tuntuisi siltä. Mutta silti tekisi mieli.