Limitation of Life
#3465. Keskiviikko, 15. lokakuuta 2008 klo 15.23.52, kirjoittanut Jani. 10
Ihan liikaa tavaraa perkele, ei voi yksi ihminen näin paljoa tarvita. Haluaisin hankkiutua eroon vaikka mistä, aivan varmasti riittäisi semmoinen määrä että kaikki mahtuisi yhden ihmisen lisäksi henkilöautoon. #
Ylimääräisiä ovat ainakin #
- televisio
- VHS-nauhuri
- Playstation 2
- vuodesohva
- vuodevaatteet (rationalisoitavia)
- DVD:t ja CD:t
- kirjat
- skanneri
- tietokone
- tietokone
- tietokone
- tietokone (voi jumalauta)
- → tietokonepöytä
- eteisen pöytä
- enin osa astioista
- enin osa kaikesta
Kuulin kerran kauan sitten, että yhdeltä velivainaani kaverilta paloi kämppä alta ja siten kaikki irtaimisto samalla ja tältä kysyttiin hieman myöhemmin mitä tämä ajattelee tulipalosta. Vastaus taisi mukailla ajatusta “parasta mitä elämässä on tapahtunut”. Irti materiasta, voin kuvitella vapautuneisuuden tunnetta jos vain sattuu persoona soveltumaan. Asuinpaikka toki on hyvä olla, mutta muu on ylimääräistä plussaa/taakkaa. Harvapa silti asketismiin oikein kykenee.
Siltä minusta on viime aikoina alkanut (taas) tuntumaan, että minulle se sopisi. Ihan täydelliseen irtaimettomuuteen minusta ei ehkä olisi, kun vietän niin paljon aikaa kotona; kun en ole kokeillut, niin en ainakaan tiedä olenko niin zen, että täydellisessä virikkeettömyydessä pystyisin selviytymään, mutta piru vieköön, miten paljon nykyistä vähemmän niitä tarvitsisinkaan.
Entäs Godzillaelokuvat ja lettupannu?
Elokuvat tiedostoina, lättypannu olisi yksi niistä jotka jäisivät.
Erinomainen lista. Minunkin pitäisi olla yhtä järjestelmällinen. Nyt olen tehnyt vain täsmä iskuja eri kaappeihin ja kellariin karsien turhia romuja huuto.nettiin.
Oikeastaan vielä parempi lista olisi päinvastainen, sellainen johon tulisi vain ne tavarat jotka pitää jättää. Ainakin näin äkkiseltään ajateltuna siitä tulisi lyhyempi kuin tuosta.
unelmoin joskus sellaisesta kakkoskämpästä missä ei olisi mitään muuta kuin tietokone ja stereot. tarpeen mukaan voisi sitten hankkia patjaa ja astioita jos siellä meinaa murkinoida. mutta ihan tyhjä, mieluiten rappaamattomat seinätkin. sellainen mihin voisi vetäytyä kun tarvii lomaa elämästään. ^_^
Minäpä aloitin tavaran vähentämisen kaiutinsetistä, hyvät kuulokkeet piisaavat minulle. Tietokoneen lisäksi tietysti, täytyyhän ne kuulokkeet johonkin voida kytkeä.
[…] tavaroilla vaatisi ihmiskontakteja, se ei minulta käy kovin helposti, joten aloitin tavaroiden vähentämisen huushollistani siirtämällä niitä häkkivarastoon. Ainakin ne on sieltä astetta helpompi […]
[…] muuta romua sain lykättyä vanhempien mukaan. Taas muutama aitemi vähemmän vähennettävien listallani. #Flattr this! # Avainsanat: […]