Living a law just short of delusion
#3945. Keskiviikko, 10. joulukuuta 2008 klo 10.35.01, kirjoittanut Jani. 3
“Yksilön minuus siis joutuu eristyksiin sen seurauksena, että hän pyrkii kontrolloimaan itseään. Hän mieluummin vaikka varastaa kuin ottaa vastaan. Hän mieluummin antaa itse kuin sallii muiden mielestään varastaa häneltä, ts. hänellä on vahva tarve kontrolloida kuka tai mitä häneen tulee ja kuka tai mitä hänestä lähtee. Koko tämän puolustusjärjestelmän hän [on luultavasti] pystyttänyt korvaamaan metafyysisen turvallisuuden peruspuutetta. Olemisestaan varman yksilön ei tarvitse turvautua tällaisiin toimenpiteisiin. Mutta yritys ylläpitää erilleen kohonnutta minää, joka olisi vaarojen tavoittamattomissa ja kauko-ohjauksella säätelisi välittömiä elämyksiä ja toimintoja, johtaa näennäisetujaan ehkä monin verroin suurempiin epäsuotuisuuksiin. #
Eristynyt ja sitoutumaton minuus ei suostu luovaan yhteyteen toisen kanssa vaan keskittyy kuvitelmiin, ajatuksiin, muistoihin jne. (imagoihin); niinpä sille (eräässä mielessä) kaikki onkin mahdollista. Sitä eivät sivua eivätkä sido mitkään valeminäjärjestelmän epäonnistumiset tai menestykset. Kuvitelmatasolla minuus voi olla kuka tahansa ja missä tahansa, se voi tehdä ja omistaa mitä tahansa. Se on siis kaikkivoipa ja ehdottoman vapaa — mutta vain kuvitelmatasolla.” #
R. D. Laing: Pirstoutunut minuus (suomentanut Erkki Puranen) #
Vaikka Laingin tarkoituksena on kuvailla skitsofrenian syntyä, minusta hän kuvaa pikemminkin ristipaineisessa lapsuudessa tapahtuvia yleisinhimillisiä ilmiöitä, jotka joissain ihmisissä saattavat olla psykoosiin johtavien tapahtumien ketjun alkupäässä, mutta jotka useimmissa kuitenkin johtavat joihinkin muihin psyykkisiin ongelmiin, tai eivät välttämättä yhtään mihinkään. #
Perustan tämän näkemykseni varsinkin sille, että tunnistan ison, ehkä jopa enimmän osan noista Laingin kuvailemista, minuuden suojelemiseksi syntyvistä rakenteista omikseni, mutta minullahan ei tiettävästi ole skitsofreniaa (eikä edes skitsoidisuutta, ainakaan diagnosoitua). Nähdäkseni kysymys siitä miten nämä rakenteet sitten joissain ihmisissä kehittyvät siten, että heidät lopulta ulkopuoleltaan määritellään todellisuudesta vieraantuneeksi, on se, johon Laing on tarkoittanut vastata, ja jonka käsittely sivumennen sanottuna olisi minustakin näiden lähtökohtien käsittelyä mielenkiintoisempaa. Ainakin tähän mennessä mies on siis kuitenkin ampunut vasta maalitaulunsa jalustaa. #
Laingin suurin ansio on mielestäni hänen halunsa ymmärtää potilaita kritisoimaansa vanhaa koulukuntaa inhimillisemmästä näkökulmasta, aidon eläytymisen kautta. Toisin sanoen potilaan ulkoisten oireiden (“puhuu sekavia”) tarkkailun sijasta hän yrittää ymmärtää niiden syntyä potilaan itsensä kannalta ja tämän elämänhistorian huomioonottaen. Tämä eläytymisnäkökulma ei tosin varmaankaan tarjoaisi vastausta tuon edellämainitun rinnakkaiskysymykselle miksi — eli “miksi jotkut, eivätkä kaikki”. Uskallan väittää näin, koska se vastaushan on tietysti meille genetiikan kulta-aikaa eläville varsin ilmeinen ja epämielenkiintoinen. #
Leikin muuten tätä kirjaa lukemaan alettuani Google Trendsillä ja huomasin siellä, että schizophrenia-hakujen piikki näyttäisi osuvan aina heti vuoden toisen puoliskon alkupuolelle, ja pohja ihan vuodenvaihteen tuntumaan. Alkusyksyn piikki tuntuu toistuvan myös depression-hauissa ja flu-hauissa. Flunssan vuodenaikavaihteluhan on tietysti itsestäänselvyys, mutta oli mielenkiintoista huomata samanlaista vaihtelua myös kiinnostuksessa psyykkisiä sairauksia kohtaan. Löysin äkkiseltään ainakin yhden artikkelin, jonka mukaan skitsofrenian takia ensi kertaa sairaalaan tullaan yleensä kesäisin. Se selittäisi pian sen jälkeen ilmenevää piikkiä schitzophrenia-hauissa: kun diagnoosi selviää, siitä etsitään lisätietoa netistä. Sen sijaan depression-hauissa olisin olettanut piikin sijoittuvan kauemmaksi talveen. #
No niin, jokos tässä nyt päästäisiin itse asiaan: