Hajukaikuja
#8937. Keskiviikko, 15. heinäkuuta 2009 klo 7.16.30, kirjoittanut Jani. 6
Fantosmia on hajuaistiharha — ilmiö, jossa henkilö aistii hajuja, joiden aiheuttaja ei ole läsnä. Tavallisimpia tuoksuharhoja ovat epämiellyttävät hajut kuten mätänevän lihan, oksennuksen, virtsan, ulosteiden tai savun haju. Fantosmian syynä on usein hajuaistia säätelevän hermoston vahingoittuminen, joka voi johtua tulehduksesta, kasvaimesta, kirurgisesta toimenpiteestä, ulkoisen syyn aiheuttamasta vammasta tai mahdollisesti huumaus- tai lääkeaineista. Fantosmiaa voi myös esiintyä epilepsian yhteydessä silloin, kun epilepsia vaikuttaa hajuaistialueiden kuorikerrokseen. Lisäksi ilmiön epäillään voivan johtua myös psykiatrisista syistä. Fantosmia on eri ilmiö kuin parosmia, jossa hajun ulkoinen syy on läsnä, mutta jossa haju aistitaan tavallisesta poiketen. #
Wikipedia (suomennos omani) #
Tämä tynkäartikkeli ei vastaa kysymykseen, jota yritin sen avulla ratkaista: voiko fantosmia ilmetä sellaisena, että aistii hajuja, joiden aiheuttaja on kyllä ollut läsnä aiemmin, mutta niin kauan sitten, ettei hajun johtuminen siitä ole todennäköistä. #
Minulla nimittäin on sellaisia aistimuksia. Sitä ilmenee varsinkin ihmisten hajun suhteen. Ei niinkään ehkä luonnollisten hajujen, mutta keinotekoisten hajusteiden, kuten partavesien tai hiuslakkojen tuoksujen kanssa. Se menee yleensä niin, että monta tuntia sen jälkeen, kun asianomainen ihminen on jo poistunut lähettyviltäni, tunnen yhtäkkiä välähdyksenomaisesti jälleen hänen hajunsa jossain nenä-nieluni perukoilla, ikään kuin joku yksittäinen hajumolekyyli olisi jäänyt leijumaan ilmaan ja osunut sitten lopulta sekin nenääni. #
Onhan se sekin tietysti ihan mahdollista, että näissä tapauksissa käy juuri tuolla tavalla, mutta siksi asettelinkin kysymykseni varovaisesti ja puhuin todennäköisyydestä enkä varmuudesta. #
Toinen selitys, joka nyt tätä kirjoittaessani juolahti mieleen, on, että hajuaistini on vammautunut (mitä se varmasti kaikkien nenään suihkuttelemieni aineiden takia jo tässä vaiheessa onkin) sillä tavalla, että hajukynnykseni on noussut pysyvästi tavallista korkeammalle. Normaalilla hajukynnyksellä varustetun ihmisen reseptorit poimivat toisen hajun jatkuvana, vielä kauan hänen lähdettyäänkin. Hajun aistiminen (tai tiedostaminen) lakkaa muistaakseni niinkin pian kuin kymmenen minuuttia ärsytyksen käynnistymisestä, ja normaalilla ihmisellä tätä turtuneisuutta kestää siihen saakka, että molekyylit ovat kokonaan haihtuneet. #
Minun surkeille reseptoreilleni riittävä ärsytys sen sijaan lakkaa jo pian ihmisen poistuttua. Tällöin aistimuskynnykseni (tiedostamiskynnykseni) laskee taas niin alas, että kun osun vielä ilmassa leijuviin isompiin hajupilviin, saan taas yhtäkkisen välähdyksen hajusta, joka minua tosiasiassa ympäröi vielä vahvana ja jatkuvana (normaaliaistisen ihmisen näkö- tai pikemminkin hajukulmasta). #
[…] Blogasin: Hajukaikuja http://mummila.net/marginaali/2009/07/15/hajukaikuja/ […]