Hajukaikuja
#8937. Keskiviikko, 15. heinäkuuta 2009 klo 7.16.30, kirjoittanut Jani. 6
Fantosmia on hajuaistiharha — ilmiö, jossa henkilö aistii hajuja, joiden aiheuttaja ei ole läsnä. Tavallisimpia tuoksuharhoja ovat epämiellyttävät hajut kuten mätänevän lihan, oksennuksen, virtsan, ulosteiden tai savun haju. Fantosmian syynä on usein hajuaistia säätelevän hermoston vahingoittuminen, joka voi johtua tulehduksesta, kasvaimesta, kirurgisesta toimenpiteestä, ulkoisen syyn aiheuttamasta vammasta tai mahdollisesti huumaus- tai lääkeaineista. Fantosmiaa voi myös esiintyä epilepsian yhteydessä silloin, kun epilepsia vaikuttaa hajuaistialueiden kuorikerrokseen. Lisäksi ilmiön epäillään voivan johtua myös psykiatrisista syistä. Fantosmia on eri ilmiö kuin parosmia, jossa hajun ulkoinen syy on läsnä, mutta jossa haju aistitaan tavallisesta poiketen. #
Wikipedia (suomennos omani) #
Tämä tynkäartikkeli ei vastaa kysymykseen, jota yritin sen avulla ratkaista: voiko fantosmia ilmetä sellaisena, että aistii hajuja, joiden aiheuttaja on kyllä ollut läsnä aiemmin, mutta niin kauan sitten, ettei hajun johtuminen siitä ole todennäköistä. #
Minulla nimittäin on sellaisia aistimuksia. Sitä ilmenee varsinkin ihmisten hajun suhteen. Ei niinkään ehkä luonnollisten hajujen, mutta keinotekoisten hajusteiden, kuten partavesien tai hiuslakkojen tuoksujen kanssa. Se menee yleensä niin, että monta tuntia sen jälkeen, kun asianomainen ihminen on jo poistunut lähettyviltäni, tunnen yhtäkkiä välähdyksenomaisesti jälleen hänen hajunsa jossain nenä-nieluni perukoilla, ikään kuin joku yksittäinen hajumolekyyli olisi jäänyt leijumaan ilmaan ja osunut sitten lopulta sekin nenääni. #
Onhan se sekin tietysti ihan mahdollista, että näissä tapauksissa käy juuri tuolla tavalla, mutta siksi asettelinkin kysymykseni varovaisesti ja puhuin todennäköisyydestä enkä varmuudesta. #
Toinen selitys, joka nyt tätä kirjoittaessani juolahti mieleen, on, että hajuaistini on vammautunut (mitä se varmasti kaikkien nenään suihkuttelemieni aineiden takia jo tässä vaiheessa onkin) sillä tavalla, että hajukynnykseni on noussut pysyvästi tavallista korkeammalle. Normaalilla hajukynnyksellä varustetun ihmisen reseptorit poimivat toisen hajun jatkuvana, vielä kauan hänen lähdettyäänkin. Hajun aistiminen (tai tiedostaminen) lakkaa muistaakseni niinkin pian kuin kymmenen minuuttia ärsytyksen käynnistymisestä, ja normaalilla ihmisellä tätä turtuneisuutta kestää siihen saakka, että molekyylit ovat kokonaan haihtuneet. #
Minun surkeille reseptoreilleni riittävä ärsytys sen sijaan lakkaa jo pian ihmisen poistuttua. Tällöin aistimuskynnykseni (tiedostamiskynnykseni) laskee taas niin alas, että kun osun vielä ilmassa leijuviin isompiin hajupilviin, saan taas yhtäkkisen välähdyksen hajusta, joka minua tosiasiassa ympäröi vielä vahvana ja jatkuvana (normaaliaistisen ihmisen näkö- tai pikemminkin hajukulmasta). #
[…] Blogasin: Hajukaikuja http://mummila.net/marginaali/2009/07/15/hajukaikuja/ […]
Parosmia on muuten näköjään myös joku perhossuku.
Enpä tiennytkään, että voi olla myös hajuharhainen - nyt epäilen vahvasti, että olen ollut tämän harhan kourissa lukuisia kertoja. Ennen nimittäin - ennen kuin hajuaistini vammautui - tuntui, että saatoin haistaa kanssaihmisiäni enemmän asioita lähinnä omaksi vahingokseni.
Esim. hajustetut pesuaineet ovat minulle kammotus, sillä niillä pestyistä vaatteista huokuu koko ajan haisua, jos sellaisia vaatteita pitää päällään. Etenkin jos urheilee. Pahinta on, että käytetyn vaatteen, joka on pesty jollain ko. tuotteella pitää pestä kuumassa vähintään 2 kertaa ennenkuin haju häviää. Muutamia vaatteita en ole saanut hajupuhtaiksi pesemälläkään. Onko tässä nyt se hajuharhan paikka - haistan vaatteessa sen mitä pelkäänkin?
Samoin joskus tuntui, että saatoin kotonani haistaa aavistuken omaisesti edellisen asukkaan hajuja, vaikka muuttosiivoukseni ei ollut mitenkään summittainen. Haju tulee kuin sarjakuvissa kiehkurana nenääni, ja sitten se taas katoaa, enkä löydä sitä vaikka kuinka nuuskisin ympäriinsä. Muutosta on jo vuosia.
Asiasta kolmanteen: ihmettelen usein kanssaihmisten hajuvalintoja. Miksi ostaa ja käyttää kallista hajuvettä, jos pesee vaatteensa jollain xtra coopilla? Tulee vähän ristiriitainen viesti ainakin, jos ei muuta. Tai ihmetyttää se sinkkuna esiintyvä mies baarissa, joka partavetensäkin läpi haisee comfortilta.
Minä en tiedä oliko hajuaistini tavallista herkempi, mutta ainakin psyykeni puolesta reaktioni voimakkaisiin hajuihin, ja nimenomaan keinotekoisiin sellaisiin on kyllä herkkä. Joidenkin ihmisten, siis nimenomaan näiden itseään tahallaan vahvasti hajustaneiden kanssa samassa tilassa oleminen tuntuu tukehduttavalta.
Edellisen asukkaan hajun voisi hyvin kyllä kuvitellakin pölähtävän yhtäkkiä jostain rätiltä säästyneestä nurkasta. Toisaalta minulla on näiden tässä jo kuvattujen ilmiöiden lisäksi kyllä sitten myös yhtäkkisiä hajumuistoja, eli että yhtäkkiä palautuu mieleen jokin kauan sitten koettu haju niin että sen voi ikään kuin aistia. Siinä tuskin on kyse harhastakaan sen enempää kuin vaikkapa jonkun kauan sitten nähdyn asian visuaalisessa mieleenpalautumisessa.
Minä taidan olla sen verta vanhempi, että minun hajumuistoni ovat “hetkinen - tuttu haju - muistan tämän jostain - hmm” Varhaislapsuuden hajumuistot kuitenkin muistan. Silloin tuntuu, että muisto vahvistaa hajun kokemusta.
Pakko mainita tässä yhteydessä se, kun menin lukion jälkeen töihin päiväkotiin, jossa itse olin alle kouluikäisenä ollut. Sitä hajumuiston räjähdystä!
Siitä toinnuttuani saatoinkin alkaa ihmetellä sitä, kuinka kaikki siellä vaikutti jotenkin kummasti kutistuneen.