Tulen ja jään laulu
#9895. Maanantai, 5. lokakuuta 2009 klo 10.03.52, kirjoittanut Jani. 14
Aloittelin Tulen ja jään laulua, mutta piti jättää kesken. Se, että Asioiden nimet kirjoitetaan Isolla Alkukirjaimella, on liian kliseistä luodakseen myyttistä henkeä, mihin sillä ilmeisesti pyritään. Muussa tapauksessahan Tearcandy’s life olisi myyttisin koskaan kirjoitettu teos. #
Ja mitä varten fantasiakirjallisuudessa pitää joka käänteessä alleviivata sitä että tämä on nyt fantasiakirjallisuutta? “Kun Lordi Fragli-Muppett ratsasti Synkeän Metsän halki matkallaan Viisaiden neuvoston Kokouksesta Impyin kotoon, hänen viittansa oli soopelia ja hänen miekkansa Penis kimmelsi, sillä se oli zäarkögyydöläistä terästä.” Miksei vain kerrota mitä tapahtuu (“Fragli-Muppett käväisi naisissa.”) ja anneta lukijan tuskailla vajavaisen mielikuvituksensa kanssa yrittäessään vaivoin kehitellä tapahtumille puitteita? Niinhän muissakin nykygenreissä tehdään. #
Ei hyvää taiteilijaa tunnista siitä että hän osaa vääntää oman tyylilajinsa rautalangasta lukijan ihasteltavaksi. Hyvä taiteilija laatii teoksensa niin, että ripottelee siihen hienovaraisia vihjeitä, jotka taitava vastaanottaja osaa poimia ja tulkita todisteiksi teoksen luojan kyvyistä kyseisessä tyylilajissa. Kyvyistä joilla ei brassailla, mutta joita ei myöskään pidetä tyystin vakan alla. #
No, ainakin Petri Hiltusen kuvitus sopi tuohon Valtaistuinpeliin kuin nyrkki silmään. Siinä on jotain tekstin kanssa samalla tavalla kiusallisen lapsellista olevinaanolemista. #
[…] Blogasin: Tulen ja jään laulu http://mummila.net/marginaali/2009/10/05/tulen-ja-jaan-laulu/ […]
Minä päätin jo vuosia sitten, etten kajoa yhteenkään fantasiakirjaan, jossa esiintyy haltijoita tai kääpiöitä. Eipä ole moneenkaan tarvinnut koskea sittemmin.
Eipä varmaan.
Totta turiset. Eikös se kuitenkin niin ole, että tarinan hahmoille se heidän fantasiaulottuvuutensa on perus arkitodellisuutta? Miksi sitten pitää alleviivata kaiken ihmeellisyyttä ja satumaisuutta, kun se ei kuitenkaan sitä ole niille tyypeille jotka siellä koikkelehtii?
Erittäin hyvä fantasiakirjasarja on tuon Robin Hobbin kirjoittama “LiveShip Traders”. Tai saman tyypin kirjoittama “Assasin’s Quest”. Niissä on pointtina itse juoni ja henkilöt, ei niinkään mytologia.
Haa, vähän salaa toivoinkin, että saisin suosituksia sellaisista f-kirjoista, jotka ehtoni täyttävät. Kiitoksia!
Ärrr, tulipa moka: Se on Farseer Trilogy, ei mikään Assassin’s Quest. Kyseistä sarjaa löytyy myös suomennettuna (Näkijän Taru, joku sellainen).
Ja jos diggailee scifiä, poliittisia kiemuroita ja huippuälykkäistä lapsisotilaista ja heidän strategiapeleistään painottomassa tilassa niin Orson Scott Cardin “Ender’s Game” on pirun hyvä. Samalta tyypiltä löytyy myös historiallinen fantasiasarja (“The Tales of Alvin Maker”) joka sijoittuu siirtomaa-Amerikkaan. Kirjoittaja hauskasti leikittelee todellisilla historiallisilla faktoilla ja tapahtumilla, ja luo vaihtoehtoisen kulun historialle.
Innostuin suosittelemaan, hups :)
Isot kirjaimet keskellä lausetta, normaaleissa sanoissa, ovat kuule Janiseni Ihan Hyvä Juttu. ;)
Robin Hobb on parasta mitä oon lukenut - ikuna, juurikin. Usea kirja istuu hyllyssä.. mut tykkään kyllä idiooteille suunnatusta highfantasystakin, juurikin koska se useasti on niin mahtipontisen pönttöpäistä että se voi olla koomisena viihteenä erinomaista, mut makuasiahan se! Täytyy nyt kyllä sanoa Jani, että pelastut mun päin v*ttua menneen päivän tällä kirjoituksella, repesin niin voimalla että nyt pitää vetäytyä kursimaan ittensä kokoon..
Sun pitäs muuten kirjottaa ton sun sarkasmipätkän perusteella EHDOTTOMASTI joku fantasiakirjallisuutta ilkeilevä sarkastinen ja überkliseinen fantasiakertomus. Veikkaan, että moni fantsunörtti löytäis itteltänsä vatsalihakset sen jälkeen. Ajatella - voisit tehdä kulttuuriteon!
Muusikotar: Saa suositella, kiitoksia noistakin!
tc: Minulle Isot kirjaimet keskellä lauseita ovat muodostuneet sinun Tavaramerkiksesi. :)
Carmabal: Hyvä, jos pieni demoni piristi päivääsi! (Siis demo[nstraatio]ni, ei demoni… äh.) Fantasiantuntemukseni ei vain ole tarpeeksi vahvaa, että siitä kokonaisen kertomuksen luomiseen riittäisi. Sormustrilogian lisäksi olen tainnut lukea ainoastaan Salvatoren Mustaa haltiaa. Sivumennen sanoen juuri siinä sainkin kliseisen fantasian kiintiöni täyteen.
No, tuossahan riittää jo kylliksi kliseetietämystä.. loppujen lopuksi sitä ei edes paljoa tarvita
No ei, liioittelua varten poimittavien silmiinpistävimpien piirteiden poiminta on helppoa juuri siksi, että ne ovat silmiinpistäviä.