ja mielialan vuodenaikavaihtelu
#10586. Torstai, 19. marraskuuta 2009 klo 9.49.12, kirjoittanut Jani. 11
M: No hei. J: Hei. M: Minkäslainen on tänään vointi? J: (Hiljaa.) M: Onko mitenkään muuttunut tässä sitten viime näkemän? J: No... (Hiljaa.) Tässä nyt ehkä... parina viime päivänä, on ollu sillei, vähän... ehkä masentuneempi... kuin mitä taval... lisesti. M: Niin. J: Eilen varsinki, tai eihän tämä tämä päivä nyt vielä kovin pitkällä olekaan (hymyilee). M: (Odottaa.) J: Se ehkä, tai että ku sanoin että tavallisesti, mutta että yleensä mulla vissiin on ruukannu näihin aikoihin, näin talvella, ollaki enemmän tämmönen, tai että se mikä on nyt tässä pari päivää ollu, niin sil-, se on aiemmin ollu tai ruukannu olla että on läpi talven, jostaki... syksystä kevääseen, että syksyllä vajoaa tähän tämmöseen ja sitte vasta joskus keväämmällä taas virkistyy. M: Eli että ajattelet, että tämä liittyy nyt vuodenaikoihin tämä... vaihtelu? J: Niin. M: (Odottaa.) J: ...kun ei sille sillä lailla muutakaan selitystä ole, ku ei mulla yleensäkään, ku nämä ku vaihtelee, niin ei net yleensä, taikka joskus kyllä jos... jos niinku jotaki sattuu, niin saattaa masentaa, mutta että yleensä ei... tartte sattuakaan mitään ku se vain vaihtelee omia aikojaan, sillä lailla niinku ei olis, mitään syytä. M: Niin. J: Ja se on... sillai harmillista, että jos olis... enemmän joku niinku, syy josta masentuis, niin sitte siihen ehkä vois, paremmin päästä käsiksi, niinku tääläki, että vois puhua sitten. Ku olis jotaki mistä puhua. (Miettii.) Ku ei siitä oikein irtoa mitähän, jos on vain että "nyt on talvi ja mieliala on alhaalla siksi, ku on vähempi valoa". M: Niin. J: (Hiljaa.) M: Onko nyt sitten nämäkin, nämä pari päivää tässä mitä sanoit että on ollu masentuneempi olo, niin ettei sitten ole tapahtunut mitään, etkä keksi mitään varsinaista syytä siihen että miksi mieli on niin? J: Joo, en, ei ole. Tai en nyt... ole hirviästi kyllä miettinykään... (Naurahtaa itsekseen.) Ku vähän niinku ehkä, niinki ajattelin että ku jos tänne tulen ja alan siitä sitte puhumaan, niin jos se vaikka aukias ja, tulis sitte ehkä jotenki käsiteltyäki sitte, ettei vain yksinään sitte sitä mieti. M: (Hymyillen.) Niin. J: Mutta sillai pitää kyllä sanoa, ettei, tai meinasinki jo sanoa, ettei tämä kuiten tähän mennessä ainakaan ole ollu läheskään niinku aiemmat talvet, että nyt olen kuitenki pystyny, etten ole menny ihan niinku lamaan, niinku olen ruukannu, että yleensä talveksi olen aina joutunu heittämään hommat pois, kaikki niinku, kuntoilut nyt lähinnä ku (naurahtaen taas) eihän mulla nyt paljon muuta, mutta niin netki sitte yleensä on näihin aikoihin loppunu, ku en ole jaksanu sitte. M: Niin. J: Ku se yleensäki mulla aina ilmenee tämä sillä lailla, etten jaksa sitte tehä mitähän... vaikken minä tosin nyt hirviästi kuiten teekään, mutta että se vähäki sitte tuppaa loppumaan. M: (Odottaa.) J: ...tuli nyt kyllä mieleen, että olihan se eilen tieten taas keskiviikko, ku mulla se on, että piän aina yhen päivän viikossa ku en käy salilla, niin se on sitte tuo yks päivä aina ku en tee oikiastaan... tai no, net samat nyt mikkä muutenki päivässä sen salillakäynnin lisäksi, mutta jotenki... se silti tuntuu aina se päivä sitte niinku, se valuis ihan hukkaan, tai että on ainaki semmonen, huonompi olo siitä. Ehkä jo se fyysisestiki ku, se fyysinen rasitus sielä salilla ku käy niin tuo semmosen hyvän olon, ja varsinki sen jälkeen, tai sen jälkeen ku on sitte saanu ruokaa naamaan ja voi ottaa rennosti (hymyillen) sitte loppupäivän, ja ei tartte ku syyä vain ja... (vajoaa ajatuksiinsa.) M: (Odottaa.) J: Muttei se kuiten aina sekään, taikka yleensä se ehkä on se keskiviikko vähän niinku keskimäärin huonompi päivä, mutta että seki vaihtelee, joskus se on ihan hyvä, mukava päivä seki ja joskus taas sitte, niinku eilen, että... (miettii.) Eilen se oli oikiastaan semmonen, etten nyt tämän viimeksi ku nostettiin lääk... tai siis se edellinen kerta, niin sen jälkeen ei ole ollu, semmosia tuommosia, ettois tuntunu että (häijysti) "voivoi ku on kurjaa". M: (Hiljaa.) J: Sitäki olen miettiny, että oisko se sitte miten paljon tämä tämän lääkityksen, tämä ettei nyt kuiten tänä talvena ole vajonnu siihen ihan tekemättömyyteen, ja miten paljon sitä että asun nyt kuitenki kolmesataa kilometriä etelämpänä ku aiemmin, ja... seki varmaan sitte... het... (hämmentyy.) (Hymähtäen) Heh, mikähän se oli se kolmas? M: (Hymyilee.) J: Äh, tuota sanoessani joku tuli mieleen vielä, kolmaski... mikäkhän se sitte, mahto olla. M: (Odottaa.) J: Ai niin joo, justiin tuo kuntoilu. Että ku aiemminkihan kyllä kotona tein, mutta sei ollu... tai että justiin, se loppu... niinku talveksi, mutta nyt en ole... mutta, (huvittuneena) heh, se on vähän niinku, yhtä aikaa syy ja seuraus. M: (Hymyyn vastaten.) Niin, eli että jaksat paremmin kuntoilla ja sen takia jaksat paremmin? J: Niin justiin, ja että, ku tuo salillakäynti nyt kuitenki on melko paljon motivoivampaa ku mitä oli se kotona värkkääminen, ja sitä salille ku lähtee, niin ei si... sei ole niin helppoa sielä heittää kesken niitä hommia ku mitä oli jos oli kotona ja, ...(ajatuksiinsa taas vajoten.) Tuli mieleen, että son aika kumma, ku se siinä, tämän kuntoilun suhteen, tuntuu niinku olevan hyvä minulle ku on tuommonen selkiä raja jossa, että pitää lähtiä sinne salille, niin sitte ku on sielä niin sieltä on hankalampi tulla pois, ku että jos oli kotona, niin oli hankalampi alottaa sitä hommaa ja hel... liian helppo lopettaa kesken heti jos alko tuntumaan, ku siinä ei ollu semmosta rajaa ku se vain... jotenki niinku liukeni siihen mitä oli se muu oleminen sielä kotona. (Miettii.) Niin se on aika hassua että miten se tuossa toimii, vaikka se sama sitte, muistan ku sillon ku alko mennä se koulunkäynti hankalaksi, niin se mikä siinä tun... tu ihan kauhialta, oli se ku siinä piti niinku siirtyä siitä, koti-minästä siihen mikä olin sielä koulussa sitten. M: (Odottaa.) J: Huh, tuli taas mieleen... onneksi, ja toivottavasti, eikä se nyt varmaan ehkä sen takia menekään sillä lailla, että tuon salin suhteen, ku minua aina vähän mietityttää näitä, jokka nyt tuntuu menevän tai olevan hyvin, asiat, niin niistä vähän arkailen, niitä vähän arkailen miettiä liikaa, ku että jos sitte hoksiiki että se niihinki pätee joku sama mikä nuihin, tuommosiin niinku mitä oli se koulunkäynti sillon, tai ylipäänsä mikään, jos minun pitää tehä jotaki, mitä en itte... mutta että, ainakaan tämän salin suhteen sitä ei sillai ole ehkä vaaraa ku se on kuitenki niin että saan sinne mennä ja sieltä tulla niinku itte haluan, eikä sillä lailla että sinne... joku pakottas minua. Että vaikken meniskään niin... (vajoaa ajatuksiinsa.) M: (Odottaa.) J: Tuli mieleen että kyllä minä itte siitä ittiäni rankasisin, jos en menis. E-, tai että antaisin... ruoskisin ittiäni henkisesti, jos en pystys, ku ajattelin tuossa, että verrattuna siihen koulunkäyntiin, niin ei siitä mitään haittaa olis... jos en meniskään salille, niinku ulkopuolelta siis, vähän niinku koulussa, jos jää menemättä. Seki minua niin vihastutti sielä, se semmonen kyttääminen, että jos nyt kuka ei tunnilla käynykään, niin jokku sitte opettajat siitä, ei kaikki, oli semmosia että vittuilivat siitä tai että, antovat ymmärtää että pitäs käyä sielä tunneilla. Niinku siihen nyt olis, tai että, mitä se niien... persettä keikuttaa jos ei joku käy tunnilla, (vihaisena) eihän aikusia ihmisiä voi sillä lailla palparoia, tai voi muttei siitole mitään hyötyä, eikä sillole muuta tarkotusta ko jotaki... omituista oman itsen pönkitystä, ja sen aseman, että ku minä nyt täälä teille luennoin niin se on niin helvetin tärkiää. M: Niin. J: Muttei tosin kaikki, mutta jotku. Ja siihenki, että olihan sielä tietenki niitäki tyyppejä joihin se tehos, tai että oli oikian tasosta se semmonen, että ne, niiltä, tai että niille oli hyväksi se ku niitä, sillä lailla olivat vähän niinku ala-astelaiset jokku, että olivat poissa vain... tai tunnilla jostaki, opettajan pelosta, niin semmosiinhan se tietenki tehoaa, ja niien koulunkäynnille se ehkä on hyövyllistäki, mutta ei sitte... niille... luokasta riippuen ehkä nelekyt viiva yheksäkyt prosentille muille jokka on jo, aikusempia. Niin niistä se on vain... turhaa. M: (Odottaa.) J: Vaikka seki vissiin varmaan, tai että ku minähän kävin ammattikorkeaa, ja niin sitte ku yliopistoon, taikka että yliopistossa se ehkä onki vähän eri asia, että sielä ei kuulemma sillä lailla, kytätä. Mutta seki sitte, (huvittuen taas) siinä mulla oli sitte net omat ongelmansa. Tai ehkä vähän samatki ongelmat, mutta ettei ainakaan tätä ongelmaa. (Huvittuen entisestään.) Ainakaan sinä, yhen päivän aikana mitä sielä kävin. M: No, näistä opiskeluun sinulla liittyvistä ajatuksista voitaisiin ehkä puhua enemmänkin, ja niistä ongelmista, mutta olisiko tässä nyt sopiva paikka lopettaa tältä kerralta, ja jatkettaisiin sitten, vai...? J: Joo, sopi, sopiihan se. M: Selvä. J: Juu. Nonni, heippa! M: Hei!
[…] marginaali: ja mielialan vuodenaikavaihtelu http://mummila.net/marginaali/2009/11/19/ja-mielialan-vuodenaikavaihtelu/ […]