Laitteiston poistaminen on turvallista
#10895. Keskiviikko, 2. joulukuuta 2009 klo 12.58.40, kirjoittanut Jani. 14
Minulta odotettiin paljon, siltä minusta tuntuu, enkä mitään saanut aikaan. En edes niitä asioita, jotka itse tahdoin tehdä. Mikä tämä vaatimus minussa on – että jos en saa jatkuvasti uusia, mullistavia älyllisiä haasteita ja oivalluksia, aikani kuluu hukkaan? Ehkä pian olisi aika miettiä mitä haluaa tehdä isona, vaikka toisaalta; onko ihmisestä pakko tulla “jokin”? Jauhan kummallista puolielämää kuin vieterilelu ja ajattelen lepääväni tässä, kun en tee mitään. Kovin raskasta on tämä lepo. #
Mutta jatketaan nyt vielä hetki, en minä vielä teitä jätä. #
Oh, hyvä kooste. Kolahti myös, kun tänään juuri vaativuutta pohdin. Pysytään hengissä, ollaan armeliaita.
Sinultakin suunnittelin sitaatin poimivani, mutten sitten lopulta kuitenkaan saanut sitä istumaan tarpeeksi hyvin.
Ihmisestä tulee joku, kun hän löytää oman tiedostamattoman itsensä ja pysytyy erottamaan oman sisäisen tahdon ulkoisesta järjen ohjaamasta tahdosta, ja sitä kautta oikean tien elämäänsä, armon. Krooninen kipu tai ahdistus on yksi oman sisäisen maailman sanattomista viesteistä, “sinun on muutettava elämäsi suuntaa”. Järjellä ei voi suuntaa päättää, silloin elämä olisi yksi loputon suora polku. Järki ei ohjaile elämää. Synti on tuolta oman elämän kapealta ja mutkikkaalta polulta poikkeamista, siihen ei kuole jos ei halua, täytyy vain jatkaa kohti oikeaa reittiä. Armo on sitä, että vaikka polulta eksyisikin, niin oikealle polulle kerta toisensa jälkeen palata.
Mikäli ymmärrän sanomaasi oikein, niin siihen sisältyy minusta ristiriita: “polulta” poikkeamisen järjestä johtuminen ja se, ettei järki ohjaa elämää, eivät voi olla yhtä aikaa voimassa. Eli joko järjellä voi ohjailla elämää (koska sillä voi poiketa “polulta”), tai sitten “polulta” eksyminen ei voi johtua järjestä (jos kerta järjellä ei kulkuaan voi ohjata).
Jos krooninen kipu tai ahdistus johtuisi väärästä suunnasta, jonka korjaaminen olisi mahdollista, se ei olisi kroonista.
Järki ei viime kädessä ohjaa elämää, sillä jos ja kun järjellä ohjattu elämä ja sisältä kumpuava tahto (tunteet) ovat ristiriidassa, siitä aiheutuu aina kärsimystä. Järjellä ohjattu elämä alkaa jossain vaiheessa jurppia, kun se ei enää tyydytä millään tavalla oikeita sisäisiä tarpeita.
Tiedostamattomassa on muitakin paljon asioita, joita kieltää itseltään. Tiedostamattomassa olla myös kiellettyjä ja käsittelemättömiä tunteita menneisyydestä, joita ei halua tai ole halunnut kohdata. Mitä enemmän tämän tiedostetun ja tiedostamattoman muurin väärällä puolella on tavaraa, sitä vähemmän jää energiaa muuhun. Käy niin, että kaikki energia menee tuon muurin puolustamiseen. Tiedostamattomaan pusketut tunteet aiheuttavat pelkoa, ja pelko aiheuttaa pysähtymisen/karkuun juoksemisen. On uskallettava, se antaa vapautumisen tunteen. Jari Saravuokin tietää tämän ja kirjoitti kokemuksistaan “Sisäinen sankari” -kirjan, jota voin suositella jokaiselle, jonka elämän suunta on hakusessa. Itsellänikään ei ole suunta vielä selvä, mutta uskon että se löytyy ja jos en usko, niin minun täytyy.
Ei helkkari, huomaan kyllä että olet päättänyt heittää järkesi mäkeen. Noh, onnea vaan valitsemallasi tiellä sitten.
Kiitos. Olen kylläkin täysin tosissani ja järjissäni. Minut voit kieltää loputtomiin, mutta omia tunteitasi et. Ei muuta.
Selevä.
Olitpas oivan koosteen tempaissut.
Marginaali on ollut hyvässä vireessä muutenkin viime ajat. Kun ei ole mitään spesifiä kommentoitavaa, ei tällaisiakaan tule ihminen sanoneeksi yleensä, mikä on ikävää. Pätee laajemminkin kuin blogeissa tietysti.
Jep, sellainen jää helposti mainitsematta. Kiitos kun teit.
aika hienosti nivoutettu! Lauseen minultakin löysit, jännittävää! …ihmeellinen kommentointiketju tosin, koen olevani hämmentynyt.
No enivei.. minä kai uskon että ihminen on jotain, kokoajan, vaikkei siltä tuntuisikaan. Se miten itse kokee itsensä on eri asia sen kanssa, mitä on. Ainakin haluan uskoa niin, vaikka se joskus vaikiaa onki
Minustakaan tuo Uguksen tarkoittama “jokin”, ainakaan niin kuin sen itse ymmärsin, ei ole mikään päämäärä sinänsä. Joillekuille tosin varmaankin on.
Kiitos muistamisesta.
Jos muuten Ugus alkaisi D:llä ja Ron E:llä, olisin saanut nimistä hienon sarjan A-E.