Näin unta, että sain tilai­suu­den rupa­tel­la Wiki­leak­sin Julian Assan­gen kans­sa. Se tuli kui­ten­kin niin yllät­täen, ettei minul­la ollut aikaa miet­tiä mitään kysy­myk­siä, enkä kek­si­nyt­kään sit­ten mitään sen parem­paa kuin että tar­jo­taan­ko Wiki­leak­sil­le tie­to­vuo­to­ja enem­män län­si- vai itä­mais­ta. Unen tämä osuus joh­tui sel­väs­ti­kin eilen luke­mas­ta­ni mie­len­kiin­toi­ses­ta blo­gi­mer­kin­näs­tä, joka käsit­te­lee Pekin­gin salai­suuk­sia ja nii­den vuo­ta­mis­ta pel­kää­vää Kii­nan joh­toa. #

Julian Assan­ge… Sii­nä­pä vas­ta himoit­ta­va mies. #

Assan­gen men­tyä pai­kal­la myös olleis­ta kah­des­ta kou­lu­ka­ve­ris­ta­ni toi­nen nuh­te­li tois­ta tämän pahan­ha­jui­suu­des­ta, ja koin sen niin kiusal­li­sek­si, että minun piti vetäy­tyä muu­al­le. #

Sit­ten ohja­sin Nin­ten­don pelioh­jai­mel­la para­tii­si­lin­tu­koi­ras­ta, joka oli puo­let pie­nem­pi naa­ras­ta. Koi­raal­la piti len­tää kosio­len­to­liik­kei­tä, jot­ka oli­vat lähin­nä naa­raan ylä­puo­lel­la väk­kä­rä­nä pyö­ri­mis­tä. Luu­lin pär­jää­vä­ni hyvin, mut­ta ensim­mäi­nen kah­des­ta tar­jo­sil­la ollees­ta naa­raas­ta ei käsit­tä­nyt­kään koi­raa­ni liik­keis­tä mitään, ja toi­nen yrit­ti pyy­dys­tää koi­ras­par­ka­ni syö­däk­seen sen. Herä­sin sii­hen, kun yri­tin uni­hal­vaus­ta uhma­ten hui­tais­ta tätä saa­lis­ta­ja­ka­naa nyr­kil­lä­ni, jot­ta se heit­täi­si hätis­te­le­mäs­tä koi­ras­ta­ni. #

Yri­tin tänään psy­ko­lo­gil­le, mut­ta jouk­ko­lii­ken­teen juma­lat oli­vat minua vas­taan: ensin VR pet­ti, ja kun yri­tin bus­sil­la, pää­dyin jon­ne­kin hevon­jee­raan kuten aina, kun yri­tän bus­sil­la jon­ne­kin. En enää tämän jäl­keen aio iki­nä edes yrit­tää, vaan lisään bus­sit lopul­li­ses­ti pelät­tä­vien, vihat­ta­vien ja väl­tel­tä­vien asioi­den lis­tal­le elä­mäs­sä­ni. Sil­lä lis­tal­la tilaa riit­tää, vaik­ka olen lisän­nyt sii­hen jo vaik­ka mitä. #