marginaali

Kaupunkivaltioita tulevaisuuden postapokalyptisessa viidakkomaailmassa

#13963. Torstai, 12. elokuuta 2010 klo 13.55.01, kirjoittanut Jani.

Kaupunkivaltio viidakossa Näin unta tule­vai­suu­den pos­ta­po­ka­lyp­ti­ses­ta Maas­ta, jos­sa ihmi­set oli­vat eris­täy­ty­neet luon­nos­ta pit­kien terä­sai­dat­tu­jen tei­den yhdis­tä­miin terä­sai­dat­tui­hin kau­pun­ki­val­tioi­hin. Lopun ajat oli­vat ilmei­ses­ti koit­ta­neet eko­ka­ta­stro­fin muo­dos­sa, mis­tä syys­tä ihmi­sa­su­tuk­sen ulko­puo­li­nen luon­to oli pää­tet­ty jät­tää täy­sin kos­ke­mat­to­mak­si ja luku­mää­räm­me pitää alhai­si­na (val­tiot oli­vat vain 1-2 kilo­met­riä hal­kai­si­jal­taan, ja nii­den väli­mat­kat usei­ta sato­ja, jol­lei tuhan­sia kilo­met­re­jä). Tämän seu­rauk­se­na esi­mer­kik­si suun­nil­leen nykyi­sen Rans­kan seu­dul­la kas­va­nees­sa vii­da­kos­sa kul­jes­ke­li jää­kar­hu­ja (jep). #

Itse suun­nit­te­lin elo­ku­van ohjaa­mis­ta. Sen aihee­na oli­si ollut sis­si­ryh­mä, jon­ka teh­tä­vä­nä oli­si var­mis­taa kah­den kau­pun­gin välil­lä kul­ke­van rei­tin tur­val­li­suus, min­kä takia heil­lä oli­si ollut lupa kul­kea osit­tain myös aida­tun rei­tin ulko­puo­lel­la (toi­sin kuin taval­li­sil­la kan­sa­lai­sil­la, jot­ka siis eivät saa­neet ylit­tää aito­ja). Juo­ne­na oli­si, että yksi sis­seis­tä yrit­täi­si sala­kul­jet­taa löy­tä­mäs­tään suden­pe­säs­tä mukaan­sa poi­mi­man­sa suden­pen­nun, ja susi­lau­ma jah­tai­si jouk­koa ja nap­si­si sen hen­gil­tä yksi ker­ral­laan. Sit­ten tajusin, että tämä minun elo­ku­va­ni idea­han on suo­raan 200 vuot­ta sit­ten val­mis­tu­nees­ta Juras­sic Park III:sta, ja pää­tin hylä­tä sen. #

Kai­ken­kaik­ki­aan siis mel­ko epä­rea­lis­ti­nen ske­naa­rio, mut­ta tuos­ta voi­si kyl­lä tai­ta­va juo­nen­pu­no­ja kehi­tel­lä oikein mehu­kas­ta ski­fiä. Sii­nä voi­si tuon keh­non elo­ku­vai­dea­ni sijas­ta esi­mer­kik­si olla aitauk­sis­ta karan­nei­ta ja vil­lis­sä luon­nos­sa elä­mään pyr­ki­viä ihmi­siä lah­taa­va kuo­le­man­par­tio. Ainek­sia 12 api­nas­ta, Bla­de Run­ne­ris­ta ja Uljaas­ta uudes­ta maa­il­mas­ta. #

Jam-32

#13957. Keskiviikko, 11. elokuuta 2010 klo 19.25.05, kirjoittanut Jani.

Kings of Flow: Ella Es. Tart­tu­vaa euro­vii­su­mei­nin­kiä vää­räl­tä man­te­reel­ta. #

jani@saegusa:~$ diff -u jam-31.txt jam-32.txt \
| sed 's/ -- Jamendo.*//g' | grep -v @ | grep '^+'
+++ jam-32.txt	2010-08-11 19:12:23.491397758 +0300
+Crock - Audiomatic Sunrise Vol.1
+digitaldawn - Mantra Flow - Land Of Lysergic
+Nebulist - Epic Anomely
+Nebulist - Infected Wisdom
+Plan Quinquenal - Lima El3ctronica VOl 1.0
+starmann65 - The Way return to Atlantis
+Viola - Traitor On The Inside
jani@saegusa:~$ diff -u jam-31.txt jam-32.txt \
| sed 's/ -- Jamendo.*//g' | grep -v @ | grep '^-'
--- jam-31.txt	2010-08-04 14:36:09.952478382 +0300
-BIOCARBON13 - SPARTA

Ro-8

#13945. Tiistai, 10. elokuuta 2010 klo 12.00.00, kirjoittanut Jani.

Symmetrinen musteläiskä #

Tähän kuvaan kät­key­tyy Oli­pa ker­ran elä­mä -sar­jan Mes­ta­ri (muis­taak­se­ni hän­tä nimi­tet­tiin sil­lä nimel­lä), joka esiin­tyi myös niis­sä tyl­sem­mis­sä sar­jois­sa. Tämä esiin­ty­mi­nen on niis­tä tyl­sem­mis­tä (luul­ta­vas­ti Oli­pa ker­ran ihmi­ses­tä), sil­lä Mes­ta­ri on täs­sä pää­lael­taan kal­juun­tu­nut, ja hänen tuk­kan­sa on mus­ta (vaik­ka­kin par­ta on val­koi­nen). Mes­ta­rin näke­mi­sek­si mus­te­läis­kä täy­tyy kään­tää ylö­sa­lai­sin. #

Olipa kerran... -Mestari-tulkinta musteläiskästä #

 

30 ja kasvaa

#13867. Sunnuntai, 8. elokuuta 2010 klo 11.27.56, kirjoittanut Jani.

Auringossa ratsastava lapsi Vaik­ka vihaan­kin aurin­gon­pais­tet­ta ja hel­tei­tä, pidän toi­saal­ta sii­tä, kun saan olla muka­na ääri-ilmiöis­sä, jol­lai­nen nyt tämä kesä on ollut ja jol­lai­se­na se näh­tä­väs­ti jat­kuu­kin vie­lä aina­kin tämän vii­kon­lo­pun. Toi­sin sanoen on minus­ta hie­noa, jos voin sit­ten van­hoil­la päi­vil­lä­ni muis­tel­la, että se kesä -10, se se oli sit­ten kuu­ma, voi juma­lau­ta! Hikoi­lin­ki var­maan jon­ku 300 lit­raa. Olen­han ollut läs­nä ihan itte omas­ta tah­dos­ta­ni sil­loin, kun on teh­ty his­to­ri­aa! #

Koin tuos­sa äsken het­kel­li­sen mie­len­häi­riön, jos­sa kuvit­te­lin itse­ni jon­kin sor­tin töi­tä teke­mäs­sä. Tai siis se ei sinän­sä oli­si poik­keuk­sel­lis­ta, vaan se, että joten­kin osa­sin sen sii­nä miel­tää jol­lain tapaa itseä­ni var­ten tapah­tu­va­na. Sehän se on se ongel­ma minul­la sii­nä näin todel­li­suu­den tasol­la, että en pys­ty teke­mään (enkä siis yleen­sä edes kuvit­te­le­maan että teki­sin) mitään itse­ni täh­den. Kaik­ki teke­mi­se­ni läh­tee aina sii­tä, että ajat­te­len sen hyö­dyt­tä­vän jol­lain tapaa jota­ku­ta muu­ta. #

Tai siis nykyi­sin pitää sanoa, että läh­ti­si, sil­lä nykyi­sin­hän minä en tee mitään, juu­ri sik­si etten enää pys­ty, kos­ka sii­nä ei ole mitään miel­tä, että tekee asioi­ta vain sik­si, että hyö­dyt­täi­si toi­sia. (Kyl­lä, kaik­ki kris­ti­tyl­lä moraa­lil­la toi­mi­vat ovat vää­räs­sä.) Sii­nä on (kie­rou­tu­nut­ta) jär­keä vain lap­sen näkö­kul­mas­ta sil­loin, kun lap­si on otta­nut teh­tä­väk­seen itse­ään hen­gis­sä pitä­vän vanhemman/vanhempien/kasvattajien/perheen tuke­mi­sen. Minun siis pitäi­si kas­vaa täs­tä vinou­mas­ta­ni ulos jot­ta voi­sin teh­dä asioi­ta välit­tö­mäs­ti itseä­ni var­ten enkä tuol­la taval­la välil­li­ses­ti tois­ten kaut­ta. #

I’d hit it

#13696. Perjantai, 6. elokuuta 2010 klo 18.47.03, kirjoittanut Jani.

Sorkkarauta Ihmet­te­len täs­sä, että eikö tosi­aan­kaan ole vie­lä teh­ty autent­ti­ses­ti minä-näkö­kul­maa esit­tä­viä elo­ku­via. On kyl­lä ole­mas­sa koko jouk­ko sel­lai­sia, jois­sa sii­hen minä-näkö­kul­maan on ympät­ty kame­ra, ikään kuin elo­ku­van­te­ki­jän näkö­kul­mas­ta maa­il­maa ei voi­si kat­sel­la muu­toin kuin kame­ran sil­mäl­lä. Mut­ta en minä sel­lais­ta halua, vaan sitä puh­das­ta minä-näkö­kul­maa jota pelit­kin ovat tar­jon­neet jo vuo­si­kau­det. #

Esi­mer­kik­si Gor­do­nin ede­sot­ta­muk­sia on minus­ta var­sin viih­dyt­tä­vää kat­sel­la. Tun­ne­leis­sa suih­ki­mi­nen­kin on kuin mat­kus­tai­si vir­tu­aa­li­sel­la vuo­ris­to­ra­dal­la. #

Onko sel­lais­ta ken­ties elo­ku­va­maa­il­mas­sa jo kokeil­tu, eikä tulos ole tyy­dyt­tä­nyt kame­ra­fe­ti­sis­ti­siä ohjaa­jia, vai eikö tätä tosi­aan­kaan ole vie­lä tul­tu aja­tel­leek­si? #

Voi­si ehkä äkki­sel­tään kuvi­tel­la, että tämä vaa­ti­muk­se­ni edel­lyt­tää ohjaus­työl­tä lii­al­lis­ta rea­lis­mia; onhan ihmis­sil­mä ihmi­sel­le kame­raa lähei­sem­pi näkö­lai­te. Asia on kui­ten­kin tie­tys­sä mie­les­sä juu­ri päin­vas­toin. #

Esi­mer­kik­si juok­si­jan muka­naan kan­ta­mal­la kame­ral­la kuvat­tu juok­se­mi­nen­han näyt­tää ihan vam­mai­sel­ta: val­ko­kan­gas tai tele­vi­sio­ruu­tu pysyy pai­kal­laan, ja kuvan näky­mä pomp­pii mie­li­puo­li­ses­ti ylös, alas ja sivuil­le. Sen sijaan näkö­ais­ti siloit­te­lee sil­män kan­ta­jan näky­män hyvin­kin sie­det­tä­väk­si --- mie­ti­pä vain, olet­ko kos­kaan saa­nut pahoin­voin­tia juos­tes­sa­si. (Kes­tä­vyy­den kes­ken lop­pu­mi­ses­ta joh­tu­vaa pahoin­voin­tia ei täs­sä ote­ta lukuun.) Juok­se­mi­sen voi­si siis esit­tää val­ko­kan­kaal­la hyvin­kin peh­meäs­ti, eikä sil­ti oli­si kyse rea­lis­mis­sa jous­ta­mi­ses­ta. #

Ihmis­sil­män psy­ko­lo­gia siis tuki­si täs­sä tyy­li­la­jis­sa ohjaa­jan työ­tä, kos­ka molem­pien pyr­ki­mys on sama: esit­tää maa­il­ma ihmis­mie­len käsi­tet­tä­vä­nä jat­ku­mo­na (David Lync­hia ei täs­sä ote­ta lukuun). Eikä täl­lais­ta elo­ku­vaa aina­kaan pil­kat­tai­si sen kuvaa­mi­ses­sa (muka) käy­te­tyn kame­ran epä­rea­lis­ti­suu­des­ta. #

Sil­mä­nä­kö­kul­mas­sa pitäy­ty­mi­nen ei siis vaa­di sen suu­rem­paa rea­lis­mia. Sil­mää kan­ta­va hah­mo voi minun puo­les­ta­ni elää vaik­ka lähi­tu­le­vai­suu­den labo­ra­to­rios­sa ja kan­taa nis­kas­saan H.E.V.-pukua. #