Ratkaisu
#16904. Keskiviikko, 26. tammikuuta 2011 klo 16.45.42, kirjoittanut Jani. 8
Selitin psykologille tässä viime päivinä hahmottelemaani ajatusta, että minulla on ilmeisesti sisäänrakennettuna ominaisuutena tämä, että olen etukäteen huolissani asioista, vaikka sitten jälkikäteen voinkin todeta, ettei huoleen olisi ollut mitään aihetta. Sitä selittäessäni juolahti mieleen, että jos kerta uskon sen olevan tällainen vähän niin kuin vaistonvarainen juttu vain, voisin ehkä kyetä olemaan piittaamatta siitä jos niin haluan. Eli että jos se etukäteispelkääminen ei kerta heijastele niinkään asioiden todellista laitaa kuin vain jotain selkärankaani ohjelmoitua mallia, voisin ehkä mennä ja tehdä [jotain] siitä huolimattakin. #
Jos pelkoonsa ei voi luottaa ennakoinnin välineenä, niin mihin sitten? Kun en ainakaan äkkiseltään keksi tuohon mitään vastausta, minut valtaa vapauden tunne: jos en kerta voi ennakoida, en edes pelkoani kuunnellen, voin ihan hyvin kokeilla mitä tahansa. Olen täysin vapaa tekemään mitä tahansa. Se on aika päihdyttävä ajatus. #
Tuo ei siis tarkoita sitä, että se pelko ikään kuin katoaisi sen myötä, että päätän vain mennä ja tehdä. Kyse on pikemminkin sen lunastamisesta, mikä minulle joka tapauksessakin kuuluu. Pelkään joka tapauksessa asioita etukäteen, olipa siihen aihetta tai ei, joten sen pelon voi vähentää yhtälön molemmilta puolilta ilman että ratkaisu siitä muuttuu. Ratkaisu minun täytyy joka tapauksessa (pelosta riippumatta) selvittää erikseen, jos niin haluan. #
Mainio päättelyketju! Tuosta kuvasta: tarkoittaako teksti naisten tai-mallisia mustia tai valkoisia alushousuja, koot pienestä isonisoon?
Minulla ei ole aavistustakaan mitä se tarkoittaa. Tarjoustalossa nappasin.
Niinniin, mutta olikos siinä kyltin takana pikkupöksyjä tarjolla? Siinä tapauksessa tulkintani saattaisi olla oikea!
Kyllä siinä taisi olla!
kuulostaa jotenkin tutulta.. :P jokin ratkaiseva aika lapsuudessa on herättänyt niin kamalaa pelkoa jokaisessa eteentulevassa tilanteessa että aikuisena reagoi samalla tavalla vaikkei mikään olisi vialla.
täytyy vaan joka päivä sanoa itselleen että “minä pystyn” ja “saan tehdä näin”. onnistuminen riippuu siitä miten paljon jaksaa sitä mantraa päntätä ja miten paljon siihen uskoo. joinakin päivinä usko horjuu, mutta pienetkin onnistumiset ovat kannustavia.
..tää muistuttaa nyt jotenkin siitä “omien oikeuksien listasta”..
(se että olen menettänyt vaaran tunnun elämässä ehkä liittyy juuri siihen ettei voi luottaa omien ennakkoaavistustensa luotettavuuteen, ei tunteisiin, eikä edes tosiseikkoihin koska ne saattavat olla harhojen tulosta. :|)
Minä epäilen tuota reaktiota jopa jossain määrin synnynnäiseksi. Tarkemmin sanoen taipumusta siihen, eli että jos joutuu lapsena sille altistaviin tilanteisiin, tällainen ihminen reagoi siten että suhtautuu siit’edes kaikkiin tilanteisiin pelokkaasti.
Samoilla linjalla arvelusi kanssa. :)
Kuulostaa siltä, että olet keksinyt pyörän. (En tarkoita sarkastisesti - tämä pyörä pitääkin keksiä itse tai ainakin useimpien arkojen ihmisten pitää, olettaisin.) Ainakin itse joudun keksimään sen (minulla se ei ole näin mittava, mutta perusidealtaan samantyylinen) uudestaan aina sitten kun jokin pahoista peloistani toteutuukin. Mutta lohduttavaa on, että sen keksiminen käy helpommaksi kerta kerralta ja pitäessä mielessä tiukasti sitä, miten monta kertaa pyörästä on ollut enemmän hyötyä kuin haittaa.
Ihan loistavaa.
Joo, tuokin siinä sitten vielä on, ettei siihen voi luottaa edes niin päin, etteivätkö ne pelot koskaan olisi aiheellisia, ja silloin kun ne sattumalta ovatkin olleet, niiden vahvistuminen pitäisi voida voittaa.