Näin tois­sayö­nä unta eep­pi­ses­tä sar­ja­mur­haa­jas­ta, joka aloit­ti toi­min­tan­sa jos­kus Viil­tä­jä-Jac­kin aikoi­na ja hie­man saman­lai­sel­la modus ope­ran­dil­la, mut­ta joka valit­si uhreik­seen taval­li­sia tai pikem­min­kin jopa ylä­luok­kai­sia nai­sia pros­ti­tuoi­tu­jen sijaan. Eep­pi­sen täs­tä vei­kos­ta teki se, että hänes­tä sai alkun­sa saman­lais­ten sar­ja­mur­haa­jien sar­ja: aina enti­sen kuol­tua ilmaan­tui seu­raa­ja, joka ei ollut vain huo­no jäl­jit­te­li­jä, vaan yhtä päte­vä kuin esi­ku­van­sa. Seu­ra­sin unes­sa tätä sar­ja­mur­haa­jien kat­kea­ma­ton­ta ket­jua ensim­mäi­ses­tä aina nyky­päi­viin saak­ka, ja lopus­sa olin jo sit­ten itse­kin muka­na tapah­tu­mis­sa. #

Mur­haa­jan sur­ma­töi­hin liit­tyi aina ääni­merk­ki: kis­san ään­tä muis­tut­ta­va nau­kai­su ja sen jäl­keen kor­kin avaa­mi­sen ään­tä muis­tut­ta­va pok­sah­dus. Säi­käh­din aina aivan hel­ve­tis­ti kun kuu­lin sen äänen unes­sa­ni. Tämä oli siis ihan kun­non pai­na­jai­nen. #

Jos­sain vai­hees­sa mur­haa­ja piti uhri­aan rau­nio­ta­los­sa, jos­sa olen käy­nyt jois­sain muis­sa­kin unis­sa. Täs­sä on sen talon poh­ja­piir­ros: #

 #

Talon sei­nät on teh­ty kives­tä, mitään eris­tei­tä sii­nä ei ole. Se on autioi­tu­nut jo ajat sit­ten, sen lat­tial­la lai­neh­tii vesi (talon poh­ja on upon­nut maan­pin­nan ala­puo­lel­le) eikä kat­toa enää ole. Ikku­noi­ta on vain kak­si pien­tä rei­kää yhdes­sä pää­dys­sä, ovi­auk­ko on nii­den vie­rei­sel­lä sei­näl­lä. #