Haluan tie­tää, mis­tä tämä kol­lek­tii­vi­nen tun­te­mus yllät­täen kum­pu­aa. Mik­si radios­sa katu­haas­ta­tel­tu nai­nen kil­jui tämän ole­van hänen elä­män­sä paras päi­vä? Mik­si ilma­voi­mien hävit­tä­jät saat­toi­vat kaa­to­kän­ni­sen jouk­ku­een koti­maa­han? Olo on oudon ulko­puo­li­nen. Vaik­ka oli­sin­kin kat­so­nut itse finaa­liot­te­lun, oli­si tun­ne mat­sin päät­tyes­sä ollut sil­ti olan­ko­hau­tus. En oli­si tajun­nut, että pitää läh­teä kadul­le bai­la­maan, jää­kiek­ko kun on peliä kui­ten­kin vain. #

Sil­män­kään­tö­van­ki­la: Ham­paat­to­mien setien saa­vu­tuk­sis­ta #

Luu­len, että sii­nä on kyse poik­keuk­sel­li­sen laa­jas­ta ja vah­vas­ta yhteen­kuu­lu­vuu­den tun­tees­ta. Minä­kin, vaik­ken jää­kiek­koa seu­raa yleen­sä lain­kaan, tun­nen iloa jouk­ku­een (kuin jouk­ku­een, sen koti­maas­ta riip­pu­mat­ta) saa­vut­taes­sa jotain hyvin poik­keuk­sel­lis­ta, ja täl­lai­ses­sa jouk­ko­hur­mos­ta­pauk­ses­sa tuol­lai­seen tun­tee­seen yhdis­tyy tie­toi­suus sii­tä, että hyvin monet ihmi­set ympä­ril­lä­ni, tai edes täs­sä samas­sa maas­sa, (aina­kin teo­rias­sa) arki­sin samo­ja tv-ohjel­mia kat­so­vat, tun­te­vat täs­mäl­leen samoin. #

Tun­ne ja tie­toi­suus sen laa­jal­le­le­vin­nei­syy­des­tä yhdis­tää nämä tun­te­vat ihmi­set, ja sel­lai­nen yhte­näi­syy­den tun­ne on suh­teel­li­sen har­vi­nais­ta — sel­lais­ta ilme­nee meil­lä ehkä ker­ran, pari vuo­des­sa. Kyse on samas­ta asias­ta kuin kol­lek­tii­vi­ses­sa surus­sa, joka minul­le aina­kin joi­den­kin julk­kis­ten kuo­le­mien tapauk­ses­sa jää var­maan­kin samal­la taval­la vie­raak­si kuin tämä urhei­lu­voit­to­jen aiheut­ta­ma ilo Uguk­sel­la. #

Kol­mas esi­merk­ki voi­si­vat olla poliit­ti­set mul­lis­tuk­set. Seu­ra­sin Egyp­tin kan­san­nousua sen ver­ran tar­kas­ti, että tun­sin osin samo­ja tun­tei­ta kuin sikä­läi­set, ja sen myö­tä koin yhteen­kuu­lu­vuut­ta pait­si näi­den ihmis­ten, myös mui­den kal­tais­te­ni, innos­tu­nei­den län­si­maa­lais­ten sivus­ta­seu­raa­jien kans­sa. #

Jaet­tu­jen tun­tei­den ei kaik­kien tar­vit­se olla kai­kil­le yhteen­kuu­lu­vuut­ta koke­vil­le yhtei­siä: esi­mer­kik­si täl­lais­ten urhei­lusuo­ri­tus­ten tapauk­ses­sa monil­la suo­ma­lai­sil­la tun­tei­den jou­kos­sa on var­maan­kin kan­sal­li­syl­peyt­tä, jota taas minä koen vähem­män. En koe Suo­men voit­toa miten­kään eri­tyi­sen hie­nok­si, kos­ka se on Suo­men voit­to, ja minä olen suo­ma­lai­nen, ja siten voit­to joi­den­kin hämä­rän logii­kan mukaan oli­si minun ansio­ta­ni. Minul­le sil­lä on mer­ki­tys­tä lähin­nä sik­si, että satun kuu­lu­maan sii­hen kan­saan, jon­ka edus­ta­ji­na voit­ta­ja­jouk­kue pela­si, ja sik­si tun­nen ja näen sen vai­ku­tuk­set voi­mak­kaam­min lähiym­pä­ris­tös­sä­ni kuin jos mes­ta­ruus oli­si­kin men­nyt vaik­ka­pa Papua-Uuteen Gui­ne­aan. Eli ihmi­set, jot­ka tun­te­vat samoin kuin minä, ovat fyy­si­ses­ti ja hen­ki­ses­ti minua lähel­lä, mikä hel­pot­taa yhteen­kuu­lu­vuu­den­tun­teen koke­mis­ta. #