Sain tänään psy­ko­lo­gil­la hyvin käy­tän­nön tun­tu­maa sii­hen, kuin­ka kog­ni­tii­vi­nen psy­ko­te­ra­pia par­haim­mil­laan toi­mii. Ahdis­tuk­se­nai­hee­seen kes­kus­te­lun kaut­ta syven­ty­mi­sen kaut­ta löy­tyi aja­tus­vi­nou­ma, jon­ka oikai­su joh­ti ahdis­tuk­sen lie­vit­ty­mi­seen. #

Ahdis­tus­ta aiheut­ti eili­sil­ta­na tämän­päi­väi­nen ryh­mä­työ­ta­paa­mi­nen (käyt­täy­ty­mi­se­ko­lo­gian tii­moil­ta). En ole yhtään moti­voi­tu­nut sen teke­mi­seen, ja niin­pä minun pitäi­si pakot­taa itse­ni, ja juu­ri niin teke­mäl­lä pol­tin itse­ni aikoi­naan lop­puun. Koin eilen hyvin elä­vi­nä nii­tä samo­ja tun­to­ja joi­ta tun­sin sil­loin, takau­mia. En kek­si­nyt mitään muu­ta hel­po­tus­ta kuin van­hat tutut mie­les­tä­kar­ko­tus­yri­tyk­set. Kai­kek­si onnek­si tapaa­mi­nen psy­ko­lo­gin kans­sa oli sekin juu­ri tänään, joten tähän asi­aan pääs­tiin tuo­reel­taan käsik­si. #

Psy­ko­lo­gi hah­mot­te­li mie­len­liik­keis­tä­ni aja­tus-tun­ne-käyt­täy­ty­mi­nen-ket­jun. Sii­hen jäi aluk­si se hämä­rä­pe­räi­nen mus­ta auk­ko tämän­päi­väi­sen teke­mi­sen ajat­te­lus­ta seu­raa­van epä­mää­räi­sen pahan olon koh­dal­le. Sii­nä asias­ta kes­kus­tel­les­sam­me alkoi sit­ten hah­mot­tua joi­tain teki­jöi­tä, jot­ka sen pahan olon taus­tal­la vai­kut­ta­vat. Abstra­hoi­tu­na puh­taim­mil­leen kuvio voi­si men­nä näin: #

Lupau­dun teke­mään jotain, mitä en oikeas­ti haluai­si­kaan, jol­loin minun on joko pako­tet­ta­va itse­ni sii­hen tai sit­ten koh­dat­ta­va teke­mät­tö­myy­des­tä seu­raa­va epä­on­nis­tu­mi­sen tun­ne. #

Tämän kai­ken taus­tal­la hää­rää tie­tys­ti vaa­ti­vuu­te­ni, joka saa minut pel­kää­mään tuo­ta epä­on­nis­tu­mis­ta yli kai­ken. Pakot­tau­tu­mi­sen hin­ta­kin on kui­ten­kin lii­an ras­kas, jol­lei sii­hen ole muu­ta syy­tä kuin oman yli­mi­nän vaa­ti­mus­ten täyt­tä­mi­nen. Jot­ta kes­täi­sin pon­nis­te­luis­ta minul­le koi­tu­vaa rasi­tus­ta, minul­la pitäi­si olla pon­nis­te­lu­jen tuol­la puo­len jokin aidos­ti tah­to­ma­ni asia, joka teki­si pon­nis­te­luis­ta kan­nat­ta­vaa. Ana­lo­gi­ses­ti minun pitäi­si tie­tää, että ham­mas­lää­kä­rin penk­kiin istu­mi­nen ja hoi­dos­ta minul­le mah­dol­li­ses­ti aiheu­tu­van kivun sie­tä­mi­nen kan­nat­taa. Sii­hen­kin on vai­kea moti­voi­tua, jos en usko hoi­dos­ta ole­van minul­le hyö­tyä, ja istun pen­kis­sä vain, kos­ka yli­mi­nä­ni edel­lyt­tää, että ham­mas­lää­kä­ris­sä on sil­loin täl­löin käy­tä­vä. #

Tähän saak­ka tämä on kui­ten­kin vie­lä ihan sitä van­haa tut­tua jut­tua. Pää­sin eteen­päin, kun psy­ko­lo­gi muis­tut­ti minua sii­tä, että todel­li­set tavoit­tee­ni tämän kurs­sin­kin suh­teen ovat jotain aivan muu­ta kuin mitä ihmi­sil­lä opis­ke­luun tavan­omai­ses­ti liit­tyy: minun koh­dal­la­ni onnis­tu­mi­sek­si pitää las­kea se, että menen pai­kal­le tapaa­mi­siin ja osal­lis­tun kaik­keen tähän kuu­lu­vaan sosi­aa­li­seen toi­min­taan. Lisäk­si huo­ma­sin, että itse asias­sa se, jos sii­nä sivus­sa tulen­kin epä­on­nis­tu­neek­si jon­kin opis­ke­luun kuu­lu­van teh­tä­vän suo­rit­ta­mi­ses­sa, on sekin itse asias­sa onnis­tu­mi­nen todel­lis­ten tavoit­teit­te­ni kan­nal­ta, sil­lä mokaa­mi­sen har­joit­te­lu­han on nime­no­maan ollut yksi jäl­kim­mäi­sis­tä. #

Var­si­nai­sia epä­on­nis­tu­mi­sia, tai armol­li­sem­min tul­kit­tu­na lyk­käy­ty­nei­tä onnis­tu­mi­sia täs­sä har­joit­te­lu­ti­lan­tees­sa­ni oli­si­vat se, etten meni­si johon­kin tilan­tee­seen, ja se, että suo­riu­tui­sin peda­go­gis­ta­voit­tei­sis­ta teh­tä­vis­tä niin kuin jos­kus ennen, tuos­ta vain, lois­ta­vas­ti, ilman tar­vet­ta täl­lai­sil­le­kin poh­din­noil­le. #

Aja­tus­vir­hee­ni oli siis sii­nä, että har­hau­duin tavoit­teit­te­ni suh­teen mie­li­ku­va­po­luil­le, jois­sa olin täy­si­kun­toi­nen opis­ke­li­ja. Kun hah­mo­tin ase­ma­ni taas alku­pe­räi­se­nä sosi­aa­lis­ten tai­to­jen ja mokai­lun har­joit­te­li­ja­na, jol­lai­se­na tuol­le kurs­sil­le läh­din, en enää koe­kaan sen peda­go­gis­ta­voit­teel­li­seen suo­rit­ta­mi­seen pakol­li­se­na kuu­lu­vaa teh­tä­vää niin ahdis­ta­va­na. #

Haas­teet eivät kui­ten­kaan tähän lopu: tuo pitäi­si vie­lä pys­tyä muis­ta­maan ja palaut­ta­maan tar­vit­taes­sa sisäis­tet­ty­nä mie­leen. Lisäk­si minun pitäi­si kye­tä löy­tä­mään se itse uusis­sa vas­taa­vis­sa tilan­teis­sa. #

Sitä, kuin­ka sit­ten voi­sin saman­lai­ses­sa tilan­tees­sa sel­viy­tyä, jos jos­kus lak­kai­sin har­joit­te­le­mas­ta näi­tä alkeis­tai­to­ja ja alkai­sin oikeas­ti teh­dä jotain, psy­ko­lo­gi kiel­si mureh­ti­mas­ta täs­sä vai­hees­sa. #