No Fast Forward And No
#24840. Torstai, 22. joulukuuta 2011 klo 14.51.21, kirjoittanut Jani. 4
Tyrkkäsin juuri broilerinkoipia uuniin. #
Äsken asensin taas 2 gigaa muistia, läppäriin tällä kertaa. Kaupat amerikkalaisen diilerin kanssa sujuivat oikein hyvin, ja kammat tulivat rapakon takaa EBayn kautta ostettuina neljänneksen halvemmiksi kuin jos olisin ostanut ne Huutonetin muistikeisareilta. (Oikeasti, siellä on tyyppejä jotka eivät muuta diilaakaan kuin käytettyjä muistikampoja.) #
Sitä ennen olin Espoossa aseman hississä, joka nousi puoliväliin, pysähtyi miettimään, palasi takaisin alas, ja uutta puhtia kerättyään nousi sitten viimein kakkoskerrokseen. Saattoivat jälkeeni hissin alaovelle tulleet siinä jo ihmetellä, että huvikseniko minä siinä ylös ja alas matkustan sitä yhtä kerrosväliä. #
Sitä ennen olin polilla. Huomasin siellä tänään kuinka minulla on ikään kuin kaksi eri mielikuvaa psykologista. Toinen on realistinen ja perustuu tähänastiseen kokemukseeni hänestä. Toinen taas on minua kohtaan vaativa ja edellyttää minulta kaikenlaisia asioita: että minun pitäisi pystyä ja olla valmis kaikenlaisiin asioihin, joihin en todellisuudessa vielä ole. Että minun pitäisi ”parantua” nopeammin, ”kehittyä” nopeammin. Tämä vaativa mielikuva hiipii aina vaivihkaa realistisen mielikuvan tilalle, kun psykologi ei ole ylläpitämässä jälkimmäistä olemalla fyysisesti läsnä. Etenkin silloin kun on vastoinkäymisiä. #
psykologi on viholliseni siinä missä muukin hoitohenkilökunta. asia vain pahenee ajan myötä. saatan kertoa heille rehellisesti asioita ja näyttää siltä että olen valmis muutokseen ja ottamaan vastaan apua ja terapiaa ja tekemään testejä ja what not. mutta en ole. pistän vastaan kaikin voimin. päässäni käy jatkuva sota siitä ovatko avun vastaanottamisen hyödyt kumminkaan suurempia kuin siitä kieltäytymisen. kannattaako tapella välinpitämättömyyttä, väkivaltaa, psykopatian oireita, unia/unelmia, hyvää tunnetta vastaan? mitä minä siitä muka hyödyn? ei minulla ole mitään minkä puolesta tapella. jos olisi joku, ihminen, oikea olemassaoleva, jonka vuoksi yrittää selvitä kuivin jaloin. ehkä sitten. mutta jos joku on vain pelkkä kaveri se ei riitä.
toki jollain tavalla olen kieron utelias näkemään mitä porukka sanoo sitten kun ne viimein näkevät verkon lävitse, näkevät ettei minussa ole sisällä muuta kuin tyhjää ja että rakastan väkivaltaa niin paljon etten voi vastustaa sen kutsua. mitä ne tekevät. voivatko ne edes tehdä mitään? olen vain lievästi utelias, ei muuta. en välitä mistään seuraamuksista yhtään minkään suhteen. they can try but they can’t change me. ;D
whtvr, tää nyt oli taas tällänen outo avautuminen, randomina.
Psykiatrinen avohoito on nykyisin onneksi (enimmäkseen) sikäli kehittynyttä, ettei siinä pakoteta mihinkään. Pakottaminen ei yksinkertaisesti toimi. Hoitohenkilökunta voi vain tehdä kaikkensa, jotta apua tarvitseva saisi apua, ja saaminen edellyttää kykyä ottaa vastaan, joten vastaanottokyvyttömyyden kanssa kamppailu on sekin heille osa prosessia. Mutta ketään ei (avohoidossa) voida pakottaa ottamaan apua vastaan. Eli voit siinä suhteessa käyttää sitä hyväksesi ihan huoleti.
joo, motivaationi tässä ei ole järin kunniallista sillä se pohjaa ihmisten järkyttämiseen ja uhkailuun xP
eli olen oikeastaan jo luovuttanut tappelun toivonkipinää vastaan enkä usko että kukaan koskaan huolisi minua enää, joten yhtä hyvin voi lähteä sille toiselle tielle mistä hoitavat tahot ovat varoitelleet sen perusteella mitä niille joskus sanon. ei varmaan kannata siinä tapauksessa edes hakea uutta kämppää kaupungilta ja varustautua siihen että seuraavaksi asuu kalterien takana. xD
No aika lokoisat oltavat ne sielläkin käsittääkseni ovat. Nettiin tosin ei taida päästä kuin harvakseltaan.