Nollas oivallus
#25040. Keskiviikko, 1. helmikuuta 2012 klo 20.06.13, kirjoittanut Jani. 0
Keksin tässä tovi sitten, että oikeastaan maailmankuvani ei olennaisilta osiltaan ole sittenkään muuttunut sitten nuoruusiän, toisin kuin olin sen ja masentumiseni jälkeen pitkälti ajatellut. Jossain mielessä, ehkä eniten arvomaailmaltani olen kyllä melkein kuin negatiivi silloisesta itsestäni. Mutta se, millaisena koen maailman, elämän, itseni ulkopuolisen todellisuuden ehkä noin lyhyesti sanottuna, on aika pitkälti samanlaista kuin miten sen koin aiemmin. #
Tämä liittyy nimenomaan sen tyhjyyteen. Itseni ulkopuolinen todellisuus on tyhjä, vailla mieltä, merkitystä ja tarkoitusta. Kaiken tuon olisin allekirjoittanut jo kauan ennen 20. ikävuottakin. Sen seuraukset minun… miksi sitä nimittäisi? Motivaationi? Tulevaisuudenuskoni? Sellaisen ihmistä yleensä eteenpäin vievän voiman kannalta, sen kannalta tuollainen maailmankuva oli silloin vapauttava ja voimaannuttava: ihmisellä ihmiseläimenä maailmassa ei ole mitään ulkoa pakotettua moraalia, päämäärää tai tarkoitusta, ei mitään kahleita, ja sellaisena on siis täysin vapaa luomaan oman maailmansa omien mieltymyksiensä, tunteittensa ja uskomuksiensa pohjalta, tekemään mitä tahansa. #
En tiedä onnistunko kuvaamaan sen voimaannuttavuuden suuruutta tarpeeksi hyvin, mutta joka tapauksessa se on niin valtaisa asia, ettei ole ihmekään, jos sen edessä ihminen, lapsi varsinkin, haksahtaa valjastamaan kärryt hevosen eteen. Niin minä tein: uskoin, että tämä käsitykseni todellisuuden luonteesta oli perimmiltään se syy, miksi onnistuin kaikessa missä onnistuin. Synnynnäinen luonteeni, kasvatukseni ja kaikki oppimani oli ehkä johdattanut minua kohti tätä oivallusta, mutta oivalluksen kerran synnyttyä kaikki sitä edeltänyt muuttui sen rinnalla lähes tyystin merkityksettömäksi: ihminen on ennen muuta vapaa. #
Oletko syntynyt araksi? Ei sen väliä, oivallettuasi tämän olet ensisijaisesti vapaa ja voit toimia vastoin arkuutesi rajoitteita. #
Pahoinpideltiinkö sinut pienenä psyykkisesti vammaiseksi? Ei sen väliä, oivallettuasi et enää ole vammasi kahlitsema, vaan ennen muuta vapaa tekemään mitä tahansa halajat. #
Näin se toimii. #
Virhe on siinä, ettei se toimi näin. Todellisuuden säännöissä, jotka vapauttavat ihmisen ulkopuolisista kahleista, ei sinänsä ole mitään virhettä, mutta ne eivät tule ensin, vaan ovat vain kielellistetty versio sellaisen ihmisen sisäisestä, eteenpäin vievästä voimasta, jolla sellaista voimaa on. Ja tuo voima on peruja synnynnäisestä luonteesta, kasvatuksesta ja opitusta: voimakas ihminen on saanut hengen. Ei oivalluksesta vaan sattuman oikusta, tuurilla, koska kukaan ei ole valinnut geenejään saatika kasvattajiaan. #
Jos näin on, muuttuu maailman tyhjyys silmänräpäyksessä voimistavasta vapauttajasta hirviömäiseksi orjuuttajaksi: ihminen on pelkkä pelinappula, joka joutuu kamppailemaan sillä mitä on annettu, ei pysty kohottamaan itseään eikä varsinkaan auttamaan toisia. Ei ole mitään muuta jalansijaa kuin se, mitä on sattunut saamaan, ja jollei se pidä, pelastusta ei ole. #
Vasta silloin itse asiassa syntyy tarve niille ulkoisille absoluuteille, joilta oivalluksesta päihtynyt ihminen tietää olevansa vapaa. Mutta hän ei ole vapaa koska on oivaltanut, vaan hän on oivaltanut, koska on vapaa. #