Aspis vai ei
#25580. Perjantai, 16. maaliskuuta 2012 klo 21.00.49, kirjoittanut Jani. 4
Olen taas miettinyt (tämä aloitus tuntuu olevan maneerini) Aspergerin oireyhtymää viime aikoina, ja autismia muutenkin. (Psykopatiaakin tietysti, mutta sitähän minä en koskaan lakkaa miettimästä.) #
Lähinnä olen miettinyt sitä, miten assburgerista lukiessani löydän hämmästyttävän paljon yhtäläisyyksiä ja silmiinpistävän paljon eroavaisuuksia itseeni. On aivan kuin olisin oikean As-tyypin mallia jäljittelemällä yrittänyt opetella käyttäytymään aspergermaisesti. Tai ikään kuin Aspergerin oireyhtymä ja minun käyttäytymiseni olisivat kaksi täysin eri lähtökohdista syntynyttä ratkaisua samaan ongelmaan. #
Biologiassa minunlaistani nimitettäisiin esimerkiksi mimikrystä tai konvergenssista (samankaltaisuuden käyttötarkoituksesta riippuen). #
Aspis-pisteesi: 78 / 200
Neurotyypillisyys- (ei-autistiset) pisteesi: 106 / 200
Sinulla vaikuttaa olevan sekä aspis- että neurotyypillisyyspiirteitä. #RDOS: Aspie-Quiz (via Zepa; tuloksen suomennos omani) #
Your Aspie score: 137 of 200
Your neurotypical (non-autistic) score: 59 of 200
You are very likely an Aspie
en ole tyytyväinen. monet kysymyksistä voivat viitata myös muihin diagnooseihin ja ottaen huomioon nykyisen pohjan tulos on vain heikosti todenmukainen. jos olisin tehnyt tämän joskus lapsena olisin saanut varmaan paljon isommat pisteet koska jotkin ongelmat ovat korjaantuneet iän myötä ja kun on oppinut niistä pois (silmiin katsomattomuus, hiljainen puheääni). whatever. pitää mennä tekemään jotain ruokaa.
No minuakin kyllä tuo sinun tuloksesi ihmetyttää, sillä miellän itseni paljon enemmän aspergermaiseksi kuin sinut. Tosin aliarvioin ehkä erityiskiinnostuksenkohteiden merkitystä: niitä koskevia kysymyksiä tuossa oli aika paljon, ja minulla sellaisia ei juurikaan ole kun taas sinulla tuntuu joitain olevan.
luulisin että tulos johtuu siitä että eri mielialojen mukana vaihtelee “persoonallisuus” ja se millaisena esiinnyn. jos teen testin parin kuukauden kuluttua voin saada eri tuloksen…
tänään itkin psykologilla. en edes tiedä miksi. en vieläkään. tunnen itseni lapseksi jolta tivataan miksi hän tekee jotain ja joka ei tiedä vastausta. miksi itket? satuttiko joku sinua? mitä siihen voi vastata? lapsena keksin jotain tekosyitä ja nyt olen ihan yhtä pihalla kuin silloin, yritän keksiä jotain syytä mutta mitään ei tule mieleen. jouduin myös yrittämään asettumista toisen asemaan ja arvailua miksi joku haukkuu minut jos vahingoitan itseäni sen sijaan että tukisi tai yrittäisi auttaa. no, loppujen lopuksi en käsittänyt miksi, mutta kunhan yritin.
ehkä lopulta itkinkin vaan siksi kun tilanne muistutti niin kovasti sitä kun lapsena aikuiset tenttasi jotain asiaa johon en tiennyt vastausta. minä haluan niitä vastauksia NIILTÄ, en minä osaa niitä antaa. kaikki on sekavaa, missään ei ole mitään järkeä eikä kiinnosta tehdä yhtään mitään tulevaisuuden eteen. bussissa kotimatkalla takana istui juoppo juomassa kaljaa. ajattelin miten vapauttavaa se olisi jos voisi käydä kaupassa ja bussissa avata ekan kaljan ja sitten vaan olla ja relata. mutta se on lopulta vielä paskempaa kuin tämä nykyinen koska olen aina yhtä jumissa pääni kanssa eikä kalja auta siinä mitään.
väsyttää. ei kiinnosta mennä kouluun. ei jaksa. tuntuu siksikin samalta kuin lapsena/nuorena kun mikään ei oikein jaksa kiinnostaa. jatko-opinnot, työpaikka, “menestyminen” edes sen verran että elättää itse itsensä. paskanko väliä. kun bussi tuli siihen tiettyyn paikkaan pysäkille Viherlaaksossa palasin ajattelemaan samaa mitä aina siinä kohtaa: että se paikka soveltuisi täydellisesti tappamiseen. ja loppumatkan kelasin sitten sitä.
Arvaapa vaan miten monta kertaa olen miettiny tuota miten simppeliä elämää alkkiksen elämä on, kun se vastaus kaikkiin kysymyksiin ja lohtu mihin tahansa murheeseen löytyy pullosta. Minäkin olen jonkin verran niitä geenejä perinyt (se on molempien sukujeni tavallisin pahe), mutten kuitenkaan nähtävästi tarpeeksi että olisin lopulta siihen ratkaisuun tyytyväinen. (Tai sitten en vain ole kokenut tarpeeksi rankkoja asioita, kun pystyn pakenemaan omiani ilman viinaakin.)
Se voi olla hyvä merkki, että uskalsit itkeä siellä. Se vaatii useimmiten joko rohkeutta tai sitten tietynasteista luottamusta.