Nyt kun olen yksi muu­ra­hai­sis­ta, olen voi­nut vah­vis­taa sen, mitä olen jo aiem­pien har­joit­tei­den yhtey­des­sä epäil­lyt: jul­ki­nen lii­ken­ne on lois­to­jut­tu sil­loin kun se toi­mii. Meno­mat­kat kul­jen bus­sil­la, ja vaik­ka Kirk­ko­num­men lii­ken­nöit­si­jän aika­tau­lu­tuk­ses­ta minul­la on vain kiro­sa­no­ja sanot­ta­va­na, saman lii­ken­nöit­si­jän kul­jet­ta­jat ovat pää­sään­töi­ses­ti ensi­luok­kai­sen ystä­väl­li­siä (ero Hel­sin­kiin ver­rat­tu­na on yhtään lii­oit­te­le­mat­ta kuin yöl­lä ja päi­väl­lä) ja vuo­rot kul­ke­vat hyvin ajal­laan. #

Hel­sin­gin-pääs­sä­kin aina­kin ne vuo­rot, joil­la minä kul­jen, mene­vät ihan suju­vas­ti, ja siel­lä­hän nii­tä menee var­tin välein tai jopa tiu­hem­min, mikä valin­nan­va­pau­den mää­rä näin maa­lais­po­jas­ta tun­tuu jo aivan ylen­palt­ti­sen luk­suk­sel­ta. #

Aiem­min hyvä­nä pitä­mä­ni HSL:n reit­tio­pas sen sijaan on kär­si­nyt kovan arvon­alen­nuk­sen: sen ehdo­tuk­set tun­tu­vat ole­van ihan mitä sat­tuu nyt, kun itse tie­dän miten lin­jat kul­ke­vat. Var­sin­kaan tääl­lä Jes­ter­bys­sä sii­hen ei kan­na­ta luot­taa ollen­kaan, sil­lä jot­kin autot kään­ty­vät tuos­sa kään­tö­pai­kal­la 5-10 minuut­tia ennen reit­tiop­paaan ilmoit­ta­maa aikaa. #

Ensim­mäi­se­nä päi­vä­nä töis­sä jäi eväät syö­mät­tä, ei ollut koko päi­vä­nä näl­kä ollen­kaan. Olin vis­siin pik­kui­sen stres­saan­tu­nut. Eilen­kään ei päi­väl­lä ollut näl­kä, mut­ta saa­toin jo syö­dä eväät, ja kotiin tul­les­sa­ni iski sit­ten vii­mein ihan kun­non näl­kä koko kah­den päi­vän voi­mal­la. Stres­si­ta­so­ni las­kee ilmei­ses­ti line­aa­ri­ses­ti täs­sä vii­kon ede­tes­sä. #

Aika hyvin olen onnis­tu­nut jät­tä­mään työt työ­pai­kal­le aina­kin tähän men­nes­sä. Tänään kyl­lä kiusaus jat­kaa asioi­hin pereh­ty­mis­tä omal­la ajal­la on mel­koi­nen, sen ver­ran hak­ka­sin pää­tä­ni sei­nään päi­väl­lä (kuvain­nol­li­ses­ti, oman pää­ni sisäl­lä ole­viin kog­ni­tii­vi­siin sei­niin). #

Toi­veik­kaas­ti pak­ka­sin jo tänään aamul­la sali­kamp­peet rep­puun sii­nä tar­koi­tuk­ses­sa, että kävi­sin töit­ten jäl­keen, mut­ta hul­lu­ko sitä jak­saa. No ehkä minä­kin jak­san jos­sain vai­hees­sa, sit­ten kun en res­saa enää aloi­tus­vie­ras­tus­ta­ni. #