Juo­lah­ti mie­lee­ni, että onko­han luon­to-sana kris­til­lis­tä alku­pe­rää, ja jos on, onko sitä ennen suo­mes­sa kut­sut­tu mik­si. Mut­ta Wiki­pe­dian mukaan “luon­to-sanal­la on ilmei­ses­ti sama taus­ta kuin sanal­la luo­tu, syn­ny­tet­ty.” Se ei siis ole “se mikä on luo­tu”, vaan “se mitä on syn­ty­nyt”. Ilmei­ses­ti sama pätee englan­nin natu­re-sanaan: natu­re tulee lati­nan sanas­ta natu­ra, joka mui­noin tar­koit­ti kir­jai­mel­li­ses­ti syn­tyä. (Suo­men­kie­li­ses­sä Wiki­pe­dias­sa luon­to-sanan syn­ty­mäyh­tey­des­tä puhu­vil­la koh­dil­la ei ole viit­tei­tä. Kun­pa sii­nä ei vain oli­si kyse jon­kun omis­ta joh­to­pää­tök­sis­tä, jot­ka on vedet­ty Luon­to-artik­ke­lin englan­nin­kie­li­ses­tä vas­ti­nees­ta.) #

Eni­vei, oli­si ollut hupai­saa, mikä­li luon­to-sana oli­si syn­ty­nyt (sic) nime­no­maan tar­koit­ta­maan luo­jan luo­maa. Yleen­sä­hän nimit­täin luon­to, kaik­ki luon­nol­li­nen nykyi­sin jopa seku­la­ri­soi­tu­nees­sa kris­ti­nus­kos­sa miel­le­tään pikem­min­kin kai­ken juma­lal­lis­ta alku­pe­rää ole­van vas­ta­koh­dak­si kuin juma­las­ta syn­ty­neek­si. Luon­to, kaik­ki luon­non­tie­tei­den pii­riin kuu­lu­va on likais­ta mate­ri­aa, kun taas juma­la kaik­ki­nen­sa on puh­das­ta hen­keä, joka vai­kut­taa ihmis­ten sie­lui­hin (ei-mate­ri­aa­li­sia nekin) suo­raan ilman, että jou­tui­si kos­ket­te­le­maan likai­sen­ma­te­ria­lis­ti­sia keho­ja. (Sie­lu on juma­lan voo­doo-nuk­ke ihmi­sen (kehoi­neen) hal­lit­se­mi­seen.) #

Täl­lä tavoin yli­luon­nol­li­nen juma­la oli­si att­ri­buu­til­taan rekur­sii­vi­nen: enem­män kuin luo­mi­sen (eli itsen­sä) yli­luon­nol­li­nen, eli yli-yli­luon­nol­li­nen, eli yli-yli-yli­luon­nol­li­nen, eli yli-yli-yli-yli­lun­nol­li­nen, eli… #

Mut­ta luon­to-sanan “se mitä on syn­ty­nyt” -mer­ki­tys on kyl­lä pal­jon tar­kem­pi kuin yli­luon­nol­li­seen vetoa­va “se mikä on luo­tu” oli­si. Suo­mes­sa jo ennen van­haan kyl­lä kan­sa tie­si! #