Vasem­mal­la kädel­lään hän oli tar­rau­tu­nut pöy­dän­lai­taan, ja hän puris­ti sitä sor­mil­laan rys­ty­set luun­val­koi­si­na. Sii­tä ja anka­raa kes­kit­ty­mis­tä kuvas­ta­vas­ta ilmees­tä hänen oli­si voi­nut pää­tel­lä aja­van pans­sa­ri­vau­nua oikeal­laan, mut­ta sen sijaan hän haa­ru­koi­kin suu­hun­sa peru­noi­ta. Hänen tapan­sa syö­dä oli aluk­si jär­kyt­tä­nyt Annan­sil­mää, ja vie­lä­kin Annan­sil­mä huo­ma­si näi­nä tuo­kioi­na häm­mäs­te­le­vän­sä mitä ihmet­tä hän oikein teki täl­lai­ses­sa suh­tees­sa. #

“Minä haluan avio­eron”, Annan­sil­mä sanoi kyl­mäs­ti. #

Mies tuhah­ti hal­vek­suen, vil­kai­se­mat­ta­kaan, ja jat­koi syö­mis­tä. Se oli hei­dän leik­kin­sä. #

Illal­la oli­si sek­siä. #