Jyväskylän liikenne -vihaa
#1107. Tiistai, 5. huhtikuuta 2005 klo 12.39.50, kirjoittanut Jani. 16
Olin nousemassa bussiin, kun kuski ärähti. Ovesta, siis etuovesta, samaan aikaan tulossa ollut mummu olisi ilmeisesti hänen mielestään tarvinnut reitin vapaaksi aina kirkon portaille asti, kun ei häntä varten nimenomaan jättämäni tila ilmeisesti kuskille kelvannut. Jäin, kuten tavallista, sanattomaksi, koska hyökkäys tuli niin yllättäen. #
On se perkele kumma, mistä noita oidipaalikompleksipsykopaatteja kuskeiksi saadaan. Seuraavalla mummonjättöpysäkillä se jäi juttelemaan senkertaiselle mummulle mukavia. Ajattelin, että seuraavaksi varmaan alkaa nussimaan sitä mummoa siellä edessä. #
Sitä paitsi mistä vitusta kyytiin nousevan matkustajan pitäisi tietää, onko sieltä nyt joku invalidi tulossa pois, kun jatkuvasti joka puolella linja-autossa teroitetaan sitä, että edestä sisään ja keskeltä pois. Sitä olettaa liikenteen sujuvan myös bussin sisäpuolella jos kerran ulkopuolellakin. #
Minä olen kyllä sitä mieltä, että se on surullista, miten kaikin puolin huonosti mummut ja muut heikompiosaiset on otettu julkisissa kulkuneuvoissa huomioon ainakin Jyväskylässä, jonka autotkin ovat varmaan saatana jostakin entisestä Neuvostoliitosta, alueilta, jonne vanhat linja-autonraakit on viety kuolemaan. Kyllä kohtelias saa ja pitääkin olla, mutta sitä kohteliasta odottamista pitäisi minusta kuskien harjoittaa siinä vaiheessa, kun mummu/pappa/invalidi on nousemassa kyytiin, jotta mummu/pappa/invalidi pääsee sinne mummu/pappa/invalidi-paikalle, joka on nimenomaan sijoitettu sinne keskioven viereen sitä varten, että ne mummut/papat/invalidit pääsevät sieltä kätevimmin pois niin kuin muutkin. #
Mutta ei, kummasti se vaan silloin on kiire ja mummut ovat tämän kyllä oppineet ja siksi joutuvat jumittumaan aina siihen etupenkkiin, koska muuten saattaa löytää itsensä pian sieltä auton lattialta lonkka poikki, kun kuski on jo lähtenyt liikkeelle. #
Ja sitten joku tämmöinen saatanan paskapää kuvittelee tekevänsä palveluksen kun hyysää niitä mummoja siellä edessä. Menisi perkele kotiinsa runkkaamaan mummonkuville. #
Kyllä sai taas haaveilla veitsestä mulkvistikuskin kurkussa. Siinähän pihiset kuskinkäskyjäsi, vitun ääliö. #
“Ajattelin, että seuraavaksi varmaan alkaa nussimaan sitä mummoa siellä edessä.”
Putosin tuolilta visualisoidessani tilanteen.
Mutta se mitä sanoit joukkoliikenteen kunnosta Suomessa on kyllä silkkaa faktaa. Turussa niitä 70-luvun busseja on hyyyvin hitaasti alettu vaihtaa moderneihin viimeisen vuoden-kahden aikana, eli noin viisitoista vuotta sen jälkeen kun ne ovat alkaneet olla huonossa kunnossa. Edelleen ainakin puolet autoista on vanhaa itäsaksalaista perustasoa. Muissa kaupungeissa joissa olen viime aikoina havaintoja tehnyt, ei tilanne ole juurikaan parempi. Jotain tarttis tehdä, mutta mitään ei, enimmäkseen, koskaan.
Onneksi mulla on seuraa tällä hetkellä jotta kykenen vapautuneesti kähisemään äänettömän naurun kourissa!!!!!!! Uskomatonta. Mitä kiukun purkua tekstillisesti! YES ! Olemassa olo on kivaa! Vaikkei olisikaan kivaa! Se on silti! Ja bussit on muutenkin helvetistä…
Voi piru, which reminds me. Mun pitää tänään mennä bussilla tillåt edsevö!
Menisi perkele kotiinsa runkkaamaan mummonkuville.
Jos ne kuvat ovat mummolehdessä, eikä sivut ole liisteröityneet kiinni toisiinsa ;p
Kerrassaan nautinnollista tunteidenpurkua! Tyylisuunnaltaan panuhtavaa, vai kuvittelenko vain?
Ugus: Vakavasti puhuen, nämä Jkl:n lknteen bussit muistaakseni tosiaan ovat perintökalustoa, mutten muista mistä ne saatiin (hämärä muistikuva on, että Hkl:ltä). Osa jopa toimii, osa meinaa sammua ylämäissä. Ja mäkiähän Keski-Suomen Jyväskylässä on tunnetusti yhtä vähän kuin Keski-Maan Konnussa.
Carma.: Lycka tillåt Edsevö!
-C-: Totta, ehkäpä ne silloin vain ryömivätkin koloistaan ajelemaan bussilla nämä otukset, kun lehtiä ei enää repimättä saa auki!
L.B.: Jälkikäteen lukien siinä tosiaan tuntuisi sellaisia vivahteita olevan, mutta se on luultavasti vain jonkinlainen vihablogaajien yhteisestä, kosmisesta sielunsyöveristä purkautuva energia, joka sormiamme näppäimistöllä liikuttaa, josta syystä tulokset muistuttavat jossain määrin toisiaan. Ts. non-intended.
Argh. Pakko sanoa tähän jotain.
Ensinnäkin, ette ole kouvolan busseja nähneetkään, kun noin haukutte Jkln liikennettä. Sitäpaitsi; Niitä nussittavia mummoja varten on Jklssä erikseen palvelubussi, joka kulkee tietyt reitit tiettyyn aikaan, ja ne mummot haetaan sillä ovelta asti.. jne. Ja lisäksi jklssä soststo maksaa niille mummorukille taksikyydit tilataksilla jne, että niiden Ei Tarvitse Änkeä Sinne Joukkoliikenteen Sekaan. Mutta ne haluavat.
Nih. nimimerkillä “jättäkää viattomat bussikuskit rauhaan” :P
Itsekin olen kokenut mitä suurinta turhautuneisuutta kyseistä liikennelaitosta kohtaan, koska vuorot ovat usein myöhässä, tai eivät tule ollenkaan. Välillä kuskit myös ärisevät ja murisevat omiaan. Sitä paitsi julkisessa sosiaalisessa tilanteessa tuleva ärinä on aina sellainen järkytys, että pulssi kiihtyy vielä viikonkin tapahtuman jälkeen.
Odotitko kuskin olevan perus iloinen,avoin ja maybe rupatteleva.Onhan sita kriteerit bussikuskikoulussakin oltava,jossa kiireinen kaahaus ja kaasutus opetetaan ihan ekaksi. Kuka saa kaadettua eniten matkustajia,taitaa olla luokkansa paras.Matkustajille pieni adrenaliinin nosto on vain hyvaksi,juoksevatpahan nopsempaa ulos kun kiukuttaa.
Pau: Siinäpä tapauksessa bussikuskilla on sitä enemmän syytä olla ottamatta niitä mummuja huomioon!
Mutta pointtisi on kyllä ihan hyvä. Kun niillä kerran on se oma linja niin pitäisi hoitaa homma niin, että ne sitten kulkevat sillä eivätkä meidän nuoruuden voimilla viilettävien seassa. Ja sen teroittamisen niille pitäisi olla Jkl:n lknt:n homma.
syksyinen: Tuo vuorojen ajallaanolo vaihtelee pysäkeittäin ja linjoittain melkoisesti. Esimerkiksi tuossa Keltinmäen pysäkillä 27:aa saa odottaa vaihtelevasti parista minuutista pahimmillaan jopa varttiin, kun taas 12 tulee tyypillisesti viimeistään kolmen minuutin sisällä aikatauluajasta.
Myös kuskeissa on vaihtelua, ja täytyy toki mainita, että joukossa on tosi symppiksiä, positiivisia ja kohteliaitakin ihmisiä. Varsinkin jostain syystä minusta tuntuu, että ulkomaalaissyntyiset kuskit osaavat olla asiakkaita kohtaan asiallisia ja ystävällisiä ihan eri tavalla kuin suomalaiset, vaikka on niitä ystävällisiä suomalaisissakin. Ärjyimmät ovat kyllä sitten pääasiassa ihan supisuomalaisia.
Satu: Mieleen muistuu Jannen joskus kertoma juttu mummusta jonka bussikuskin pumppupoljenta sai kaatumaan. Kuski oli sitten kyllä sentään itse juossut pahoitellen auttamaan ko. ihmistä ylös.
Hassua. HEsan bussit ovat minusta ihan ok, samoin Lahden. Mutta sen jälkeen, kun on matkannut Ukrainan rämisevissä, ruosteisissa häkkyröissä, joissa moottori on aina kesäisin esillä, ettei se kuumene liikaa, melkein mikä hyvänsä on ok. :)
Arawn: Helsingin bussikuskit kompensoivat ajokkiensa kuntoa ihan hyvin.