“Met­sä­mie­hen ja hänen koi­ran­sa välil­le keh­key­ty­nyt kahak­ka päät­tyi ampu­mi­seen Bul­ga­rias­sa, ker­toi­vat pai­kal­li­set tie­do­tus­vä­li­neet tors­tai­na. […] #

Tilan­ne sai alkun­sa, kun kar­kea­kar­vai­nen sak­san­sei­so­ja ei suos­tu­nut vapaut­ta­maan lin­tua, jon­ka se oli tuo­nut omis­ta­jal­leen. Met­säs­tä­jä menet­ti malt­tin­sa itse­päi­sen apu­rin kans­sa ja alkoi haka­ta koi­raa kivää­ril­lään. #

Kes­ken ruu­miil­li­sen kuri­tuk­sen osat kui­ten­kin vaih­tui­vat, kun koi­ran käpä­lä osui aseen lii­pa­si­meen ja ase lau­ke­si mies­tä koh­ti.” #

Verk­ko­uu­ti­set (via Ampparit.com): “Koi­ra ampui mies­tä kaha­kan päät­teek­si” #

Tämä onkin sopi­va het­ki ker­toa toi­nen, yhtä opet­ta­vai­nen tari­na. #

Oli­pa ker­ran pie­ni Jani, joka mui­den pihan poi­kien kans­sa kek­si rivi­ta­lon taka­pi­hal­ta pel­to­myy­rän (Mic­ro­tus agres­tis L.), ja se pää­tet­tiin pojis­sa tuu­min hävit­tää. Ensin pai­kal­le haet­tiin piha­pii­ris­sä pyö­ri­nyt kis­sa (Felis domes­ticus). Mut­ta kis­sa oli maa­lai­suu­des­taan huo­li­mat­ta lii­an urba­ni­soi­tu­nut, sil­lä se yrit­ti vain sähis­ten pae­ta myy­rää, sisäl­le. #

Sit­ten Jani otti asiat kon­kreet­ti­ses­ti omiin käsiin­sä, joi­hin oli sen­tään puke­nut nah­ka­hans­kat ennen myy­rän pyy­dys­tä­mis­tä. Sit­ten myy­rän napan­nut Jani läh­ti myy­rän kans­sa… jon­ne­kin, en kyl­lä nyt kuol­lak­se­ni­kaan muis­ta, että mikä se kunin­gas­a­ja­tus oikein oli sii­nä, että minun piti läh­teä juok­se­maan se myy­rä kou­ras­sa jon­ne­kin. Mut­ta siis juok­sin. Ja sit­ten se myy­rä puri minua. #

Mai­nit­sin­ko jo, että tämä tapah­tui kah­dek­san­kym­men­tä­lu­vun lopul­la, eli nii­hin aikoi­hin, kun Suo­mes­sa vii­mek­si rie­hui vesi­kau­hu? No, niin, tämä tapah­tui siis nii­hin aikoi­hin, Suo­mes­sa. #

Mis­sä minä olin­kaan? Ai niin, se myy­rä puri minua. Kun minä juok­sin. Kak­si pien­tä talt­ta­ham­mas­ta porau­tui mus­tan nah­ka­hans­kan läpi sor­mee­ni ja sen seu­rauk­se­na oli minun kan­nal­ta­ni se, että minä kil­jai­sin, ja myy­rän kan­nal­ta se, että se irto­si minun räpy­löis­tä­ni ja len­si vil­lin ilma­len­non pihan poik­ki, sil­lä käte­ni hei­lah­ti vais­to­mai­ses­ti. Ja minä siis juok­sin, että sii­nä tuli ihan kii­tet­tä­väs­ti poh­ja­vauh­tia­kin otet­tua ennen sitä heit­to­suo­ri­tus­ta. #

Löy­sin sen myy­rän sit­ten kai­von­kan­nen alta kyy­höt­tä­mäs­tä. En sit­ten jää­nyt kum­min­kaan seu­raa­maan, että mikä oli­si myy­rän seu­raa­va siir­to, vaan pää­tin, että se saa nyt minun puo­les­ta­ni men­nä meno­jaan, se myy­rä, kun ker­ran oli niin pahas­tu­nut minul­le sii­tä pyy­dys­tä­mi­ses­tään, että puri. #

Luul­ta­vas­ti­han se tie­tys­ti kuo­li mel­ko pian sen jäl­keen, jos ei se sit­ten ollut teräs­myy­rä. #

Jani-poi­ka puo­les­taan viet­ti seu­raa­vat päi­vät sit­ten sii­nä pelos­sa, että saa nyt sen vesi­kau­hun ja kuo­lee. Se oli aika jän­nit­tä­vää… tai oikeas­taan se oli aika pelot­ta­vaa, eikä ollen­kaan muka­vaa. #

Ja kun tar­kem­min aja­tel­laan, niin sehän oli sil­le Jani-mul­kul­le ihan oikein! Ei eläi­miä sil­lä lail­la pidä pyy­dys­tää ja hei­tel­lä hal­ki ilmo­jen. Mitä pahaa se myy­rä muka kenel­le­kään oli teh­nyt? Ei mitään, kenel­le­kään! Sie­ti­kin pyy­tä­jä saa­da myy­rän­ham­pais­ta ja pelä­tä seu­raa­vat päi­vät rai­vo­tau­tia. Ihan niin kuin tuo met­säs­tä­jä­kin sie­ti saa­da pys­sys­tään, oman koi­ran tas­sus­ta. #