Tonni kalaa = paljon elohopeaa
#2286. Torstai, 29. kesäkuuta 2006 klo 18.11.13, kirjoittanut Jani. 17
“Tällä hetkellä ongelmallisin raskasmetalli on elohopea, erityisesti kalassa oleva metyylielohopea. Tiettyjen alueiden järvissä kasvava suuri petokala (hauki, kuha, made) saattaa sisältää yli 1 mg/kg elohopeaa. Elohopeaa on runsaasti myös ravintopyramidin huipulla olevissa merikaloissa (esim. tonnikalassa). Nykyinen ohjeistus lähtee siitä, että haukea käytetään vain 1 – 2 kertaa kuukaudessa ja myös isojen ahvenien, kuhien ja mateiden käyttöä rajoitetaan, jos kalaa syödään päivittäin. Raskaana oleville ja imettäville äideille haukea ei suositella lainkaan (Elintarvikevirasto Tiedotteet/2004). Nämä ohjeet ovat erittäin tiukat ja riittävät hyvin rajoittamaan kalasta saatavan metyylielohopean määrää. Ongelma jääkin koskemaan itse pyydettyä kalaa syöviä, jotka eivät noudata ohjeita. Väestötasolla ongelmallisin on tiettyjen väestöryhmien runsaasti käyttämä tonnikala.” #
“Selvitys elinympäristön kemikaaliriskeistä”, s. 125 (1,29 Mt:n PDF; Kansanterveyslaitos) #
Wikipedian tonnikala-artikkelin mukaan “suurin osa purkitetusta tonnikalasta on boniittia, [jossa] on erittäin alhainen elohopeapitoisuus.” Mutta missä ovat numerot? Missä ovat lähdeviittaukset, missä ovat raa’at faktat? #
USA:n elintarvike- ja lääkintäviranomaisten (FDA) mukaan“Mercury Levels in Commercial Fish and Shellfish”; mainittu arvo (0,353) on taulukossa liitetty ‘albacore’-tonnikalaan (“CANNED, ALBACORE”), joka sekin nimenä on moniselkoinen: laji voi maankolkasta riippuen olla Thunnus alalunga, Thunnus atlantics, Thunnus albacares, Seriola lalandi, Euthynnus affinis tai Euthynnus alletteratus. mukaan purkkitonnikalan elohopeapitoisuus on keskimäärin 0.353 PPM eli miljoonasosaa. FDA:n dokumentissa on räikeä puute, sillä ainakaan minä en löytänyt siitä mainintaa siitä onko kyse massa- vai tilavuusosuuksista. Olettaisin silti, että kyse on massasta. Niinpä, jos laskuni pitävät paikkansa, esimerkiksi kilossa (1 kg) tonnikalaa olisi silloin 353 mikrogrammaa elohopeaa. Hannu HuuskosenHannu Huuskonen: “Kalojen elohopeapitoisuus Pielisjoessa ja Koitajoen vesistöalueella” (190 kt:n PDF), s. 9 mainitsema referenssimateriaali, CRM 422, sisältää jopa 599 mikrogrammaaa elohopeaa. #
Kuinka paljon elohopeaa voi sitten syödä ennen kuin se on vaaraksi terveydelle? Vuonna 2003 YK:n ympäristöohjelma (UNEP) puolittiE-R. Venäläinen, A. Hallikainen, R. Parmanne, P.J. Vuorinen: “Kotimaisen järvi- ja merikalan raskasmetallipitoisuudet” (190 kt:n PDF), s. 10 siihenastisen, elohopeaa koskevan suositusarvonsa viikottaiselle saannille (PTWI) 1,6 mikrogrammaan ruumiin painokiloa kohti. Tämänhetkisen painoni (86 kg) perusteella tämä tilapäiseksi maksimiksi tarkoitettu viikottainen enimmäissaantini olisi siis 1,6 × 86, eli 137,6 mikrogrammaa. #
UNEP:n suositusarvo on asetettu väestön herkintä ryhmää eli kehittymässä olevia sikiöitä ajatellen. Aikuisen keho kestää näitä myrkkyjä tietysti huomattavasti enemmän. Tämä ei kuitenkaan auta asiaa, jos tonnikalaa syö viikossa kilon, mikä minulla tulee helposti täyteen (Eldoradon 185 gramman tölkkejä, joissa on 150 grammaa tonnikalaa, menee tyypillisesti kuudesta seitsemään purkkia viikossa). Jos kilossa tonnikalaa on 599 mikrogrammaa tai edes FDA:n tarjoama 353 mikrogrammaa elohopeaa, elohopeansaantini on lähes jatkuvasti reippaasti yli kaksinkertainen suositukseen nähden. Ja suosituskin on nimensä mukaisesti tilapäisen (provisional), ei jatkuvan saannin turvalliseksi arvoksi tarkoitettu. #
Minulla on siis edessäni loistava tulevaisuus ihmiskuumemittarina. #
Vakavasti puhuen, elohopean haittavaikutukset ovat melko synkät. Kaloissa elohopea on lähes kokonaan metyylielohopeanaHuuskonen, s. 4, joka elimistöön kasautuessaan voi aiheuttaa kaikenlaista ikävää: #
“Metyylielohopea ja muut orgaaniset elohopeayhdisteet ja riittävän korkeat metallisen elohopean pitoisuudet voivat aiheuttaa pysyviä aivo- ja munuaisvaurioita. Ne voivat vaikuttaa aivojen eri osiin ja niihin liittyviin toimintoihin. Seurauksena voi olla persoonallisuuden muutoksia, vapinaa, näön muutoksia, kuuroutta, lihaskoordinoinnin häiriöitä, tuntoaistin menetyksiä ja muistihäiriöitä. Munuaiset ovat myös herkkiä elohopean kaikille muodoille, sillä elohopea kerääntyy munuaisiin ja voivat vaurioittaa niitä.” #
SGS Fimko Ltd.: Sähkö- ja elektroniikkatuotteiden haitta-aineet ja niiden analyysit (korostus omani) #
Tämän kaiken selvittämisen jälkeen minua ihmetyttää enää kaksi asiaa. Ensinnäkin se, että miksi ihmeessä minä en tiennyt tästä kaikesta yhtään mitään ennen kuin terveydestäni huolestunut ihminen siitä minulle mainitsi? Minusta öljyssä uiva tonnikala on niin herkullista, että voisin varmasti syödä sitä vaikka parikin purkkia joka päivä, enkä minä tietäisi sen vaarallisuudesta yhtikäs mitään! #
Kuulun tietysti tuohon alussa mainittuun, “väestötasolla” ongelmalliseen ryhmään, joka kuluttaa tonnikalaa huomattavasti enemmän kuin keskiverto kaduntallaaja, mutta eipä minua silti mielestäni kannattaisi aivovaurioittaa tietämättäni syömällä elohopealla. Yksinkertainen “Kansanterveyslaitos suosittelee tonnikalaa syötäväksi korkeintaan kahdesti viikossa.” -virke tölkin kyljessä olisi riittänyt minulle tämän tutkimustyön tekemiseen jo monta, monta nieltyä elohopeamilligrammaa sitten! #
Ja se toinen asia, joka minua ihmetyttää, on se, että millä pirulla minä tonnikalan nyt oikein korvaan? Älkääkä tulko ehdottamaan mitään seitiä. Seiti maistuu ihan paskalta tonnikalaan verrattuna, sitä ei voi syödä sellaisenaan purkista, ja lisäksi sitä pitäisi syödä melkein kaksinkertainen määrä saman proteiinimäärän saamiseksi! #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]3.10. 23:17[/klo] Lisäsin alaviitelohkon loppuun sieltä puuttuneen </div>-tagin.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
Korvikkeeksi tulee naposteltavista (=suoraan purkista) ensimmäisenä mieleen pähkinät, joskin niissä saa ohessa myös melkoisen määrän rasvaa.
Ok, nyt tiedän, kuka saa tehdä tästä lähtien mun elintarviketekniikan tutkielmat. Luin tuota tekstiä ihan monttu auki. Vähän diipadaapaa tuohon sekaan ja eikun Wordiin asiakirjapohjaan ja vitonen rapsahtaisi samantien ;D
cele: Pähkinät ovat kyllä tosi hyviä, mutta niissä on tosiaan sitä rasvaa niin rutkasti. En minä rasvaa kyllä ylenmäärin enää syö muutoinkaan, ettei se niin kriittinen seikka ole, mutta joku tonnikalan tavoin melkein yksinomaan proteiinia sisältävä juttu on aina kätevämpi koska sitä syömällä eivät muut ravinnon osat räjähdä käsiin.
norsis: Tässähän pitäisi vissiin sitten ruveta suuntautumaan elintarviketekniikkaan. ;)
Oikeastihan ongelmani ei ole tuollaisen tutkimustyön tekeminen vaan vain motivaation löytäminen siihen. Tässä tapauksessa se oli helppoa kun oli kyse omasta terveydestä ja omista rakkaista tonnikalallaherkuttelutuokioista.
Elintarviketekniikka on kyllä pop :) Ja juurikin tuon tapaisista jutuista sen innostuksen tähän alaan aikoinaan sainkin (oli tosiaan heti lukion jälkeen jo mielessä, mutta piti tehdä se muutaman vuoden syrjähyppy silkasta sisäänpääsemisen riemusta). Aina kun olen ollut siitä kiinnostunut, mitä ruoka oikeasti sisältää ja sitten ihan siitä elintarvikkeiden kemiasta (ja on kiva päästä päteen semmosilla jutuilla, mitkä ovat kaikille arkipäivää, mutta kukaan ei ole tullut ajatelleeksi, miksi ruoka käyttäytyy siten, kuin se käyttäytyy).
Mutta suutarin lapsilla ei ole kenkiä, enkä minä enää nykyään jaksa vapaa-aikana perehtyä näihin elintarvikeasioihin :/ Tutkielmia olisi muuten kiva tehdä, mutta kun on pakko tehdä jotain, niin ei motivaatiota löydy. Se on kyllä kumma homma.
Ei kannata lukea, hyvä mies! Se muuttaa kaiken terveellisen vaaralliseksi.
norsis: “Tutkielmia olisi muuten kiva tehdä, mutta kun on pakko tehdä jotain, niin ei motivaatiota löydy. Se on kyllä kumma homma.”
Sanopa jo muuta! Opiskelun pitäisi olla sellainen ihan avoin systeemi, jota voisi harrastaa ihan inspiraation mukaan. Vaikkapa nyt minä voisin tuon minijutun lykätä sinne ja saada siitä palautetta ja merkinnän johonkin rekisteriin sitten kun se olisi kelvollinen.
Vt: No siltä tuo näyttää, piru vieköön! Tieto lisää tuskaa… mutta kyllähän minä sen tiesinkin.
Kävisivätkö korveikkeiksi katkaravut tai kenties jopa soijasuikaleet, jotka tosin täytyy ensin valmistaa. Kerralla soijasuikaleita voi kuitenkin helposti ja suhteellisen vähällä vaivalla väsätä vaikka useammankin päivän tarpeiksi.
Katkaravut ovat hyviä, mutta niitä ei saa kovin läheltä ja kuljetus on ongelma (tuoreina ne täytynee pitää viileinä). Sen sijaan nuo soijasuikaleet vaikuttavat kyllä sisällöltään oikein hyviltä ja ne mennevät repussa pitemmänkin kävelymatkan auringossa. Täytyypä tutustua, kiitos vinkistä!
Enpä tiedä auttaako, mutta tuollaien öljysäilötyn kalan valmistaminen on itsekkin aika helppoa - joskin aikaavievää ja kalaisia resursseja vaativaa puuhaa. Itse olen syönyt “kotimaista tonnaria” jo ijätajat. Materiaalina käytetään jotain sellaista pilkkikalakokoluokan simpuraa. Pikkusiikasista tulee parhaat.
Vaikket nyt alakaisikaan värkkäämään tätä ruokalajia, niin selostanpa silti kuinka se pääpiirteissään valmistetaan: Kalat perkataan suolettomiksi ja päättömiksi ja saksitaan parin sentin paloiksi lasipurkkeihin (2-3 desin vetoisia). Purkeihin täytetään kalaa n. 2/3 purkin tilavuudesta. Joka purkkiin annostellaan hieman valkosipulia, suolaa, tomaattipyrettä ja sitten kaadetaan päälle öljyä niin paljon, että kalat peittyvät. Purkit uuniin 125 asteen lämpöön ja kun öljy alkaa kiehua laske lämpöä n. 100 asteeseen. Sitten odotetaan 5-6 tuntia, ennekuin sammutetaan uuni ja jätetään purnukat uuniin jäähtymään. Purkit umpioituvat ja jääkaapissa säilytettynä tälläinen ape säilyy useita kuukausia: avaamaton purkki hyvinkin vuoden. Leivinuunissa onnistuu loistavasti, kun se lämpö lasketteelee omia aikojaan, mutta sähköllä minä olen nämä yleensä tehnyt. Pitkän valmistusajan takia ruodot ja selkärankat pehmenevät niin, ettei niitä enää syödessä huomaa ja lopputulos on sekä proteiinipitoinen että herkullinen.
Justiinsa tuolla reseptillä tekevät pohjoisenkotona kalasäilykettä, olen siis syönyt sitä ja se on ihan perkeleellisen hyvää. Hauesta tehtynä siinä kyllä on elohopeata kanssa mutta siiasta tai muista ei-petokaloista tehtynä sitä ilmeisesti kestäisi syödä vaikka sen kilon viikossa (0,1 mg/kg “Kalaa kahdesti viikossa” -esitteen mukaan).
Raejuusto? Kaikki tuntemani ei-vegaaniset tanssijat mättävät sitä kilokaupalla. Siinä on maidon tyydyttynyttä rasvaakin vain pari prosenttia.
Soijarouheesta saa kyllä helposti safkaa: keittelee tomaattimuhennoksessa viisi minuuttia.
Kaikissa proteiiniruoissa on kyllä omat eettiset ongelmansa. Huooh.
Raejuustoa minäkin mätän, jos nyt en kilokaupalla, niin kuitenkin siinä määrin jo nyt, ettei sillä tonnikalaa korvaa kyllästymättä. Soijarouhettakin löytyy kaapista, mutta ainakin tuossa SoyUpin rouheessa on se ongelma että siinä on proteiinin ohella rutkasti hiilihydraattia, joten sitä ei illalla kannata syödä. Mutta löysin noita å,å:n mainitsemia soijasuikaleita tänään kaupasta, pitää kokeilla niitä tomaattimuhennoksen kanssa. Se nimittäin kuulostaa herkulliselta.
Soijasuikaleiden maustaminen on kyllä jonkinlainen oma taiteenlajinsa, josta olen itsekin vasta nyt alkanut päästä hieman jujulle. Suosittelen kasvisliemikuution ja runsaan soijakastikemäärän (siis oikeasti niin ison lorauksen, että vesi värjäytyy jossain määrin tummaksi) lisäämistä keitinveteen. Keittämisen jälkeen suikaleita voi sitten vaikkapa paistella pienessä tilkassa öljyä, johon on sekoitettu vapaavalintaisia mausteita. Toinen vaihtoehto on suikaleiden marinointi, johon löytyy varmaan vinkkejä googlettamalla.
Kiitoksia vinkeistä. Tuo veloenan mainitsema tomaattimuhennos jäi päähäni kummittelemaan niin etten ilmiselvästikään pääse siitä ennen kuin olen kokeillut sitä. Jospa ne suikaleet saisi imemään itseensä tomaattimehua johon siihen puolestaan on imeytynyt valkosipulia… :9
JAMA Vol. 296 No. 15, October 18, 2006: Fish Intake, Contaminants, and Human Health - Evaluating the Risks and the Benefits (Via Verkkouutiset)