Näin unta Turun van­ki­las­ta. Se oli unes­sa uhkaa­van näköi­nen pyt­kin­ki, ihan niin kuin Kako­la onkin. En ollut itse siel­lä enkä edes vaa­ras­sa jou­tua sin­ne, mut­ta joten­kin tuo jul­ki­si­vu vain huo­kui sel­lais­ta uhkaa niin kuin se tekee­kin, luonn­ot­to­man suu­rel­la kool­laan. Sel­lais­ta “nie­lai­sen sinut ja sinä katoat sen seu­rauk­se­na jäl­kiä jät­tä­mät­tä”. #

Van­ki­las­sa oli mies nimel­tä Mart­ti Uimo­nen (ei mitään sukua mil­le­kään ole­mas­sao­le­val­le kai­mal­leen, aina­kin Jaa­las­ta löy­tyy sen­ni­mi­nen raha­mies), joka istui tuo­mio­ta Anna-nimi­sen nai­sen tapos­ta. Nai­sen­kin suku­ni­mi oli unes­sa esil­lä, mut­ta sitä en herät­tyä­ni enää muis­ta­nut. #

Pos­taus­ta elä­vöit­tääk­se­ni piir­sin tähän kuvan sii­tä mil­lai­sel­ta van­ki­la­ra­ken­nus unes­sa kuvain­nol­li­ses­ti vai­kut­ti. Olkaa hyvät. Eipä kes­tä. #

 #