“Hän istui takai­sin maa­han. Hen­gi­tys kiih­tyi ja aja­tuk­set pyö­ri­vät seka­vi­na aivois­sa. Hänen on aloi­tet­ta­va. On jätet­tä­vä kaik­ki muu. On antau­dut­ta­va tais­te­lul­le koko­naan. On unoh­det­ta­va Sirk­ka ja koko elä­mä. On las­keu­dut­ta­va heti kui­lun poh­jaan. On olta­va kuol­lut etu­kä­teen.” #

Väi­nö Lin­na: Sota­ro­maa­ni, s. 447 #