marginaali

Loppujen lopuksi

#23898. Torstai, 22. syyskuuta 2011 klo 12.07.25, kirjoittanut Jani.

Näin unta, että kun­to­sa­lil­la pidet­tiin hau­ta­jai­set jol­le­kin tyy­pil­le, joka oli tavan­nut käy­dä siel­lä. Itse olin näh­nyt sen kave­rin ker­ran pec dec­kil­lä tree­naa­mas­sa. #

Siu­na­jai­set (tms.) oli meneil­lään, mut­ta sali oli muu­toin ihan taval­li­ses­sa käy­tös­sä. Tun­sin kui­ten­kin olo­ni hiu­kan kiusaan­tu­neek­si täs­tä jär­jes­te­lys­tä, enkä oikein kun­nol­la roh­jen­nut ähkäil­lä lait­teil­la kun toi­set oli­vat vaka­vi­na arkun äärel­lä huo­neen toi­ses­sa lai­das­sa. #

Sit­ten näin unta, että olin kär­pä­se­nä katos­sa Anne­li Aue­rin koto­na. Auer oli psy­ko­paat­ti, joka oli mie­hen­sä lisäk­si tap­pa­nut kaik­ki­aan vii­des­tä lap­ses­taan (kah­det kak­so­set + 1) jo yhden kak­sos­pa­rin, ja minus­ta tun­tui, että lop­pu­jen­kin lop­pu lähe­ni uhkaa­vas­ti. #

Sit­ten blo­ga­sin mm. tämän koke­muk­se­ni poh­jal­ta psy­ko­paa­teis­ta (taas vaih­teek­si). Pää­tin käyt­tää psy­ko­paa­tis­ta esi­merk­ki­nä Panu Hors­ma­lah­tea lähin­nä vain trol­la­tak­se­ni tätä (en val­ve­to­del­li­suu­des­sa­kaan ole aina­kaan tähän men­nes­sä vetä­nyt Hors­ma­lah­den sie­lu­ne­lä­mäs­tä oikeas­ti näin syn­kei­tä joh­to­pää­tök­siä). #

Meifumado

#16443. Perjantai, 17. joulukuuta 2010 klo 15.17.33, kirjoittanut Jani.

Näin unta, että yli­tin autos­sa heti Koh­ko­sen altaan ala­puo­lel­la ole­vaa sil­taa, Sodan­ky­läs­tä Pel­ko­sen­nie­mel­le päin. Sil­ta­kyl­tin pai­kal­la oli sil­lan pie­les­sä ole­van vih­reän talon asuk­kai­den pys­tyt­tä­mä kylt­ti, jos­sa varoi­tel­tiin sii­tä, ettei­vät he voi estää sil­lal­ta hyp­pää­mis­tä suun­nit­te­le­vaa toteut­ta­mas­ta aikei­taan. #

Kun seu­raa­van ker­ran ajoin saman sil­lan yli, näin vedes­sä jää­loh­ka­rei­den jou­kos­sa kel­lu­van kes­ki-ikäi­sen mie­hen ruu­miin. Toi­saal­ta näky oli aika kar­mai­se­va, mut­ta toi­saal­ta tun­sin sitä vahin­go­ni­loa, jota tun­nen aina sil­loin, kun muut jou­tu­vat teke­mi­siin täl­lais­ten elä­män rumem­paa puol­ta edus­ta­vien asioi­den kans­sa eivät­kä oikein hans­kaa sitä. #

Muis­taak­se­ni vih­reän talon pai­kal­la ei todel­li­suu­des­sa ole mitään, aina­kaan asuin­ra­ken­nuk­sia. #

Frankenstein ja Dracula

#15069. Keskiviikko, 15. syyskuuta 2010 klo 13.28.08, kirjoittanut Jani.

Tyhjä joukko Pol­ku­pyö­rän kumet ovat jo pari viik­koa olleet täy­tön tar­pees­sa, mut­ta huol­toa­se­man ilma­kaap­pi on ollut epä­kun­nos­sa. Tänään vii­mein onnis­ti, eli kaap­pi oli kor­jat­tu ja sain ren­kaat täy­teen. #

Kävin vii­na­kau­pas­sa­kin. Ostin Dracu­lan ja neli­sent­ti­sen Jei­ge­rin. J-kokoel­mas­ta­ni puut­tuu enää ilmei­ses­ti vain 35-sent­ti­nen ja 10-sent­ti­nen. Kaik­ki kerä­tään! Täh­tääm­me vasa­mat tai­vai­siin! Derp! #

Koto­na odot­ti Ykkös­bo­nus-tie­do­te, jon­ka mukaan en ole vuo­den aika­na saa­nut siel­tä yhtään bonus­ta. Enim­mät ostok­set teen­kin City­mar­ke­tis­sa, mut­ta oli noi­ta Siwas­ta­kin näkö­jään tul­lut teh­tyä mel­kein kol­men­sa­dan euron edes­tä. #

Näin aamul­la taas masen­nus­pai­na­jai­sia, tyy­pil­tään sel­lai­sia, jois­ta en ole ehkä tain­nut aiem­min kir­joit­taa, kun en oikeas­taan ole nii­tä kun­nol­la aiem­min tie­dos­ta­nut­kaan. Niis­sä olen yksin asun­nos­sa, joka hei­jas­te­lee sel­väs­ti Kemin-aikais­ta ensim­mäis­tä omaa kotia­ni, vaik­kei kos­kaan ole­kaan raken­teel­taan sel­lai­nen. Asun­to on karu ja tyh­jä, ja sin­ne pais­taa kyl­mä ja raa­ka kevä­tau­rin­ko. #

Se on täy­sin hen­ge­tön paik­ka, kuol­lut koti. Tar­koi­tan todel­la kuol­lut­ta, niin loh­dut­to­man lopul­li­ses­ti elä­män­sä menet­tä­nyt­tä, että jos pys­tyi­sin sen välit­tä­mään, pys­tyi­sin välit­tä­mään sen, mik­si nämä ovat masen­nus­pai­na­jai­sia. Ehkä jopa sen, mik­si mitään toi­voa ei tosi­aan­kaan ole. #

Vii­me yönä tähän liit­tyi vie­lä joten­kin Fran­kens­tei­nin hir­viö. Olen usein ihme­tel­lyt, mik­sei se esiin­ny unis­sa­ni useam­min. Se tun­tui­si aina­kin tie­toi­sel­la tasol­la täy­del­li­sel­tä ver­taus­ku­val­ta sil­le mil­lai­sek­si koen itse­ni: kei­no­te­koi­ses­ti hen­kiin herä­te­tyk­si ruu­miik­si, jon­ka “elä­mä” on iljet­tä­vän luon­non­vas­tai­nen ilmiö. #

Eris­täy­ty­nyt suo­jau­tu­ja vält­tää tun­ne­luk­ko­ja. Eris­täy­ty­nyt suo­je­li­ja on kuin muu­ri tai aita, jon­ka sisäl­lä tun­ne­lu­kot pii­les­ke­le­vät. Pyr­ki­myk­se­nä on suo­jel­la haa­voit­tu­vaa las­ta haa­voit­tu­vuu­teen liit­ty­väl­tä tus­kal­ta. #

Eris­täy­ty­nyt suo­je­li­ja saat­taa tun­tea olon­sa välin­pi­tä­mät­tö­mäk­si tai tyh­jäk­si ja voi ottaa kyy­ni­sen asen­teen vält­tyäk­seen tun­teil­ta suh­tees­sa ihmi­siin tai tekoi­hin. Eris­täy­ty­nyt suo­je­li­ja leik­kaa poik­ki tar­pei­ta ja tun­tei­ta, irrot­tau­tuu emo­tio­naa­li­ses­ti ihmi­sis­tä ja kiel­täy­tyy hei­dän [avus­taan]; tun­tee itsen­sä eris­ty­neek­si, haja­mie­li­sek­si, haja­nai­sek­si, per­soo­nat­to­mak­si, tyh­jäk­si tai olon­sa tyl­säk­si. #

Eris­täy­ty­nyt suo­je­li­ja tavoit­te­lee haja­nais­ta, itseä rau­hoit­ta­vaa tai itseä sti­mu­loi­vaa toi­min­taa, jos­kus pakon­omai­ses­ti tai lii­al­li­suuk­siin saak­ka. #

Tila on syn­ty­nyt ympä­ris­tös­sä, [joka] oli vai­kea lap­sel­le ja sen takia oli mie­le­käs­tä etään­nyt­tää itsen­sä sii­tä ja omis­ta tun­teis­taan. Myö­hem­min oli­si ollut hyö­dyl­lis­tä luo­pua täs­tä toi­min­nas­ta ja tul­la avoi­mem­mak­si maa­il­mal­le sekä omil­le tun­teil­le jäl­leen, mut­ta sii­tä on tul­lut toi­min­ta­ta­pa, jos­ta on vai­kea pääs­tää irti. #

Men­to­res: Minä-tilat (297 kt:n PDF; koros­tus ja lin­ki­tys omia­ni) #

Valaja

#14164. Torstai, 26. elokuuta 2010 klo 14.15.55, kirjoittanut Jani.

Raudanvalajia Ukki­ni eli äidi­ni­sä­ni on esiin­ty­nyt unis­sa­ni vii­me aikoi­na mel­ko tiu­haan. Mum­mi­kin on ollut muka­na mel­kein­pä yhtä usein. Mum­mi on yleen­sä jon­kin sor­tin hen­kio­len­to, eli tie­dän kyl­lä unes­sa­kin, että mum­mi on oikeas­ti kuol­lut, ja on täs­sä unes­sa muka­na vain, kos­ka unis­sa kaik­ki on mah­dol­lis­ta. Tapah­tu­ma­paik­ka­na on useim­mi­ten mum­mi­la (juu, juu­ri se mum­mi­la), joka ei tosia­sias­sa enää aikoi­hin ole ollut mum­mi­la. Ukki­kaan ei enää asu siel­lä. #

Vii­me­öi­ses­sä unes­sa ukki (joka oli oikeas­sa elä­mäs­sä sep­pä ennen eläk­keel­le jää­mis­tään) valoi rau­das­ta palk­ke­ja. Se oli mel­koi­sen ras­kas­ta työ­tä, ja minua huo­let­ti hänen jak­sa­mi­sen­sa, sil­lä ukki oli kui­ten­kin todel­li­sen nykyi­sen itsen­sä ikäi­nen eikä siis lähes­kään tar­peek­si hyvä­kun­toi­nen moi­seen työ­hön enää. Mum­mi oli ukil­le apu­mie­he­nä. #

Vii­mei­sen pal­kin val­miik­si saa­tu­aan ukki kaa­tui suo­ril­ta jaloil­ta rumas­ti naa­mal­leen maa­han. Minua tämän näke­mi­sen aiheut­ta­mas­sa kau­his­tuk­ses­sa hel­pot­ti vain se, että tie­sin ukin kuol­leen jo ennen maa­han osu­mis­taan. Pai­kal­la oli pal­jon suku­lai­sia, jot­ka syök­syi­vät heti aut­ta­maan. Hei­dän­kin kii­reen­sä kui­ten­kin lak­ka­si pian kun todet­tiin, ettei mitään ollut teh­tä­vis­sä. Sii­nä vai­hees­sa aloin itkeä. #

En usko var­si­nai­siin enneu­niin. Ihmi­nen pys­tyy kyl­lä vais­toa­maan toi­sen kuo­le­man, kun käy­tet­tä­vis­sä on riit­tä­väs­ti infor­maa­tio­ta, ja se voi tapah­tua täy­sin ali­ta­jui­ses­ti eli ilman, että tapah­tu­maa pys­tyy tie­toi­ses­ti enna­koi­maan. En kui­ten­kaan usko tuon edel­ly­tyk­sen täs­sä tapauk­ses­sa täyt­ty­vän. Toden­nä­köi­ses­ti ukki, kuten mum­mi­kin, edus­taa unis­sa­ni joi­tain per­soo­nal­li­suu­te­ni piir­tei­tä tai elä­mä­nar­vo­ja. Sii­tä kie­lii sekin, että tämä ei tosi­aan ollut yksit­täis­ta­paus, vaan olen näh­nyt näi­tä ukkiai­hei­sia unia täs­sä vii­me aikoi­na vaik­ka kuin­ka pal­jon. #

Sik­si täl­lai­nen kuo­le­mi­su­ni on huo­les­tut­ta­va. En pidä sii­tä, että sta­tus quo­ni järk­kyy. Sisäis­ten osien pois­nuk­ku­mi­ses­ta seu­raa uudel­leen­ryh­mit­ty­mis­tä, ja minä inhoan kaik­kia täl­lai­sia myl­ler­ryk­siä. Haluai­sin pysyä aina sama­na. #

Toinen

#12425. Keskiviikko, 7. huhtikuuta 2010 klo 14.44.19, kirjoittanut Jani.

Koristeelliseen punaiseen vaatetukseen puettu puhvelinpäinen hahmo tanssiiOnko sil­lä väliä, voin­ko teh­dä aidon valin­nan vai onko kyse vain vää­jää­mät­tö­myy­des­tä, jos lop­pu­tu­los on kui­ten­kin sama? En tie­dä, onko se sama. Itse­ni tun­tien veik­kai­sin, että on, mut­ta jos en tun­ne­kaan itseä­ni, ja kuin­ka voi­sin­kaan, jos mitään itseä ei ole­mas­sao­lo­ni lisäk­si ole? #

Mut­ta ole­te­taan, että teki­sin pys­tyes­sä­ni valin­nan, joka seu­rai­si myös vää­jää­mät­tö­mäs­ti ilman valin­nan teke­mis­tä. Mitä sii­hen men­nes­sä tie­dän? Tie­dän ole­va­ni, ja tie­dän aina­kin seu­raa­vak­si het­kek­si sul­ke­nee­ni oven, jos­ta kul­ke­mi­nen teki­si kaik­ki muut kysy­myk­set tur­hik­si. #

Täs­sä vai­hees­sa minul­la ei vie­lä ole pal­joa, mut­ta jotain kui­ten­kin: aja­tus­ta sii­tä, että kuo­le­ma kor­jaa, minun ei tar­vit­se hylä­tä, vaik­ken omin käsin suo­raan sitä jou­dut­tai­si­kaan. Pahim­pi­na het­ki­nä olen vais­to­mai­ses­ti taker­tu­nut tuo­hon aja­tuk­seen, ja uskon nyt, että sii­hen täy­tyy sisäl­tyä jotain vii­saut­ta. #

Aja­tus kuo­le­vai­suu­des­ta on eläh­dyt­tä­vä. #

En eilen psy­ko­lo­gil­le men­nes­sä­ni voi­nut vie­dä muka­na­ni mitään tulok­sia etsin­näs­tä­ni, jos­sa hain mah­dol­li­suuk­sia raken­taa jotain nihi­lis­min poh­jal­le. Siel­lä olles­sa­ni tuli kui­ten­kin esil­le tämä: että yhtä vakaas­ti kuin en usko mihin­kään, uskon kai­ken pahan omal­ta osal­ta­ni päät­ty­vän kuo­le­mas­sa­ni, ja se aja­tus tun­tuu hyväl­tä. #

Se tun­tuu hyväl­tä. #

Minus­ta välit­tä­vil­tä ihmi­sil­tä on, ehkä täy­sin ymmär­ret­tä­väs­ti­kin, ollut vai­kea saa­da vas­ta­kai­kua, tai edes hyväk­syn­tää täl­le aja­tuk­sel­le­ni. En kui­ten­kaan voi kiis­tää sitä, niin tot­ta kuin ei mikään ole: minä odo­tan kuo­le­maa­ni, ja aja­tus sii­tä antaa minul­le voi­maa, elä­mä­ni jak­sa­mis­ta. Sik­si se ei voi olla paha asia minun itse­ni kan­nal­ta, sil­lä mui­ta aito­ja ilo­nai­hei­ta minul­la ei läh­tö­koh­tai­ses­ti ole. #

Nyt minul­la on jo kak­si kiveä. #

Psy­ko­lo­gi­po­loi­nen jou­tuu kans­sa­ni pai­nis­ke­le­maan ammat­tieet­tis­ten kysy­mys­ten kans­sa. #