marginaali

Meifumado

#16443. Perjantai, 17. joulukuuta 2010 klo 15.17.33, kirjoittanut Jani.

Näin unta, että yli­tin autos­sa heti Koh­ko­sen altaan ala­puo­lel­la ole­vaa sil­taa, Sodan­ky­läs­tä Pel­ko­sen­nie­mel­le päin. Sil­ta­kyl­tin pai­kal­la oli sil­lan pie­les­sä ole­van vih­reän talon asuk­kai­den pys­tyt­tä­mä kylt­ti, jos­sa varoi­tel­tiin sii­tä, ettei­vät he voi estää sil­lal­ta hyp­pää­mis­tä suun­nit­te­le­vaa toteut­ta­mas­ta aikei­taan. #

Kun seu­raa­van ker­ran ajoin saman sil­lan yli, näin vedes­sä jää­loh­ka­rei­den jou­kos­sa kel­lu­van kes­ki-ikäi­sen mie­hen ruu­miin. Toi­saal­ta näky oli aika kar­mai­se­va, mut­ta toi­saal­ta tun­sin sitä vahin­go­ni­loa, jota tun­nen aina sil­loin, kun muut jou­tu­vat teke­mi­siin täl­lais­ten elä­män rumem­paa puol­ta edus­ta­vien asioi­den kans­sa eivät­kä oikein hans­kaa sitä. #

Muis­taak­se­ni vih­reän talon pai­kal­la ei todel­li­suu­des­sa ole mitään, aina­kaan asuin­ra­ken­nuk­sia. #

Frankenstein ja Dracula

#15069. Keskiviikko, 15. syyskuuta 2010 klo 13.28.08, kirjoittanut Jani.

Tyhjä joukko Pol­ku­pyö­rän kumet ovat jo pari viik­koa olleet täy­tön tar­pees­sa, mut­ta huol­toa­se­man ilma­kaap­pi on ollut epä­kun­nos­sa. Tänään vii­mein onnis­ti, eli kaap­pi oli kor­jat­tu ja sain ren­kaat täy­teen. #

Kävin vii­na­kau­pas­sa­kin. Ostin Dracu­lan ja neli­sent­ti­sen Jei­ge­rin. J-kokoel­mas­ta­ni puut­tuu enää ilmei­ses­ti vain 35-sent­ti­nen ja 10-sent­ti­nen. Kaik­ki kerä­tään! Täh­tääm­me vasa­mat tai­vai­siin! Derp! #

Koto­na odot­ti Ykkös­bo­nus-tie­do­te, jon­ka mukaan en ole vuo­den aika­na saa­nut siel­tä yhtään bonus­ta. Enim­mät ostok­set teen­kin City­mar­ke­tis­sa, mut­ta oli noi­ta Siwas­ta­kin näkö­jään tul­lut teh­tyä mel­kein kol­men­sa­dan euron edes­tä. #

Näin aamul­la taas masen­nus­pai­na­jai­sia, tyy­pil­tään sel­lai­sia, jois­ta en ole ehkä tain­nut aiem­min kir­joit­taa, kun en oikeas­taan ole nii­tä kun­nol­la aiem­min tie­dos­ta­nut­kaan. Niis­sä olen yksin asun­nos­sa, joka hei­jas­te­lee sel­väs­ti Kemin-aikais­ta ensim­mäis­tä omaa kotia­ni, vaik­kei kos­kaan ole­kaan raken­teel­taan sel­lai­nen. Asun­to on karu ja tyh­jä, ja sin­ne pais­taa kyl­mä ja raa­ka kevä­tau­rin­ko. #

Se on täy­sin hen­ge­tön paik­ka, kuol­lut koti. Tar­koi­tan todel­la kuol­lut­ta, niin loh­dut­to­man lopul­li­ses­ti elä­män­sä menet­tä­nyt­tä, että jos pys­tyi­sin sen välit­tä­mään, pys­tyi­sin välit­tä­mään sen, mik­si nämä ovat masen­nus­pai­na­jai­sia. Ehkä jopa sen, mik­si mitään toi­voa ei tosi­aan­kaan ole. #

Vii­me yönä tähän liit­tyi vie­lä joten­kin Fran­kens­tei­nin hir­viö. Olen usein ihme­tel­lyt, mik­sei se esiin­ny unis­sa­ni useam­min. Se tun­tui­si aina­kin tie­toi­sel­la tasol­la täy­del­li­sel­tä ver­taus­ku­val­ta sil­le mil­lai­sek­si koen itse­ni: kei­no­te­koi­ses­ti hen­kiin herä­te­tyk­si ruu­miik­si, jon­ka “elä­mä” on iljet­tä­vän luon­non­vas­tai­nen ilmiö. #

Eris­täy­ty­nyt suo­jau­tu­ja vält­tää tun­ne­luk­ko­ja. Eris­täy­ty­nyt suo­je­li­ja on kuin muu­ri tai aita, jon­ka sisäl­lä tun­ne­lu­kot pii­les­ke­le­vät. Pyr­ki­myk­se­nä on suo­jel­la haa­voit­tu­vaa las­ta haa­voit­tu­vuu­teen liit­ty­väl­tä tus­kal­ta. #

Eris­täy­ty­nyt suo­je­li­ja saat­taa tun­tea olon­sa välin­pi­tä­mät­tö­mäk­si tai tyh­jäk­si ja voi ottaa kyy­ni­sen asen­teen vält­tyäk­seen tun­teil­ta suh­tees­sa ihmi­siin tai tekoi­hin. Eris­täy­ty­nyt suo­je­li­ja leik­kaa poik­ki tar­pei­ta ja tun­tei­ta, irrot­tau­tuu emo­tio­naa­li­ses­ti ihmi­sis­tä ja kiel­täy­tyy hei­dän [avus­taan]; tun­tee itsen­sä eris­ty­neek­si, haja­mie­li­sek­si, haja­nai­sek­si, per­soo­nat­to­mak­si, tyh­jäk­si tai olon­sa tyl­säk­si. #

Eris­täy­ty­nyt suo­je­li­ja tavoit­te­lee haja­nais­ta, itseä rau­hoit­ta­vaa tai itseä sti­mu­loi­vaa toi­min­taa, jos­kus pakon­omai­ses­ti tai lii­al­li­suuk­siin saak­ka. #

Tila on syn­ty­nyt ympä­ris­tös­sä, [joka] oli vai­kea lap­sel­le ja sen takia oli mie­le­käs­tä etään­nyt­tää itsen­sä sii­tä ja omis­ta tun­teis­taan. Myö­hem­min oli­si ollut hyö­dyl­lis­tä luo­pua täs­tä toi­min­nas­ta ja tul­la avoi­mem­mak­si maa­il­mal­le sekä omil­le tun­teil­le jäl­leen, mut­ta sii­tä on tul­lut toi­min­ta­ta­pa, jos­ta on vai­kea pääs­tää irti. #

Men­to­res: Minä-tilat (297 kt:n PDF; koros­tus ja lin­ki­tys omia­ni) #

Täten

#14403. Maanantai, 6. syyskuuta 2010 klo 10.05.26, kirjoittanut Jani.

Levää (Commodore 64 -grafiikka) Mis­sään ei ole hen­keä. Ihmi­set ovat vain mate­ri­aa­lia, raa­ka-ainet­ta, kas­vua­lus­ta. Myös­kään sii­nä, mitä meis­sä kas­vaa, ei ole hen­keä. #

Elä­mää meis­sä on ihan niin kuin kas­veis­sa, mut­ta myös yhtä vähän hen­keä kuin leväs­sä. Olem­me kuol­lei­ta, mut­ta ei vas­ta­koh­ta­na elä­mi­sel­le vaan hen­gek­kyy­del­le. Olem­me tyh­jiä ja mer­ki­tyk­set­tö­miä kuin kivi. #

Jos et pys­tyi­si kan­nat­te­le­maan elä­mää­si kiven varas­sa, mik­si luu­let pys­ty­vä­si sii­hen ihmi­sil­lä? #

Vain tuhoa­mi­sel­la on mer­ki­tys­tä. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]9. 9. 2010 14.37[/klo] Muun­sin kuvan nepagrafiikaksi.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Toinen

#12425. Keskiviikko, 7. huhtikuuta 2010 klo 14.44.19, kirjoittanut Jani.

Koristeelliseen punaiseen vaatetukseen puettu puhvelinpäinen hahmo tanssiiOnko sil­lä väliä, voin­ko teh­dä aidon valin­nan vai onko kyse vain vää­jää­mät­tö­myy­des­tä, jos lop­pu­tu­los on kui­ten­kin sama? En tie­dä, onko se sama. Itse­ni tun­tien veik­kai­sin, että on, mut­ta jos en tun­ne­kaan itseä­ni, ja kuin­ka voi­sin­kaan, jos mitään itseä ei ole­mas­sao­lo­ni lisäk­si ole? #

Mut­ta ole­te­taan, että teki­sin pys­tyes­sä­ni valin­nan, joka seu­rai­si myös vää­jää­mät­tö­mäs­ti ilman valin­nan teke­mis­tä. Mitä sii­hen men­nes­sä tie­dän? Tie­dän ole­va­ni, ja tie­dän aina­kin seu­raa­vak­si het­kek­si sul­ke­nee­ni oven, jos­ta kul­ke­mi­nen teki­si kaik­ki muut kysy­myk­set tur­hik­si. #

Täs­sä vai­hees­sa minul­la ei vie­lä ole pal­joa, mut­ta jotain kui­ten­kin: aja­tus­ta sii­tä, että kuo­le­ma kor­jaa, minun ei tar­vit­se hylä­tä, vaik­ken omin käsin suo­raan sitä jou­dut­tai­si­kaan. Pahim­pi­na het­ki­nä olen vais­to­mai­ses­ti taker­tu­nut tuo­hon aja­tuk­seen, ja uskon nyt, että sii­hen täy­tyy sisäl­tyä jotain vii­saut­ta. #

Aja­tus kuo­le­vai­suu­des­ta on eläh­dyt­tä­vä. #

En eilen psy­ko­lo­gil­le men­nes­sä­ni voi­nut vie­dä muka­na­ni mitään tulok­sia etsin­näs­tä­ni, jos­sa hain mah­dol­li­suuk­sia raken­taa jotain nihi­lis­min poh­jal­le. Siel­lä olles­sa­ni tuli kui­ten­kin esil­le tämä: että yhtä vakaas­ti kuin en usko mihin­kään, uskon kai­ken pahan omal­ta osal­ta­ni päät­ty­vän kuo­le­mas­sa­ni, ja se aja­tus tun­tuu hyväl­tä. #

Se tun­tuu hyväl­tä. #

Minus­ta välit­tä­vil­tä ihmi­sil­tä on, ehkä täy­sin ymmär­ret­tä­väs­ti­kin, ollut vai­kea saa­da vas­ta­kai­kua, tai edes hyväk­syn­tää täl­le aja­tuk­sel­le­ni. En kui­ten­kaan voi kiis­tää sitä, niin tot­ta kuin ei mikään ole: minä odo­tan kuo­le­maa­ni, ja aja­tus sii­tä antaa minul­le voi­maa, elä­mä­ni jak­sa­mis­ta. Sik­si se ei voi olla paha asia minun itse­ni kan­nal­ta, sil­lä mui­ta aito­ja ilo­nai­hei­ta minul­la ei läh­tö­koh­tai­ses­ti ole. #

Nyt minul­la on jo kak­si kiveä. #

Psy­ko­lo­gi­po­loi­nen jou­tuu kans­sa­ni pai­nis­ke­le­maan ammat­tieet­tis­ten kysy­mys­ten kans­sa. #

Mielekkyysgiljotiini

#6415. Maanantai, 23. helmikuuta 2009 klo 13.21.50, kirjoittanut Jani.

Tasapainovaaka (piirros) #

Masen­nuk­sen sai­ras­ta­mi­nen on eri­tyi­ses­ti käy­tän­nön asioi­den kan­nal­ta var­sin vit­tu­mai­nen jut­tu. Eteen nouse­via estei­tä vas­taan tais­te­le­mi­sen palk­kio­na on kor­kein­taan pel­käs­tään oman ole­mas­sao­lon jat­ku­vuus, ja jos sitä ole­mas­sao­loa ei pidä arvok­kaa­na, tai jos itse­ni tavoin pitää sitä suo­ras­taan rie­sa­na, on mah­do­ton­ta moti­voi­tua sen puo­lus­ta­mi­seen. Tämän joh­don­mu­kai­suus tus­kin vaa­tii taus­tak­seen edes masen­tu­nei­suut­ta muu­toin kuin pre­mis­sin­sä osal­ta. #

Elä­mä­ni mah­dol­li­sen mie­lek­kyy­den eris­tääk­se­ni lei­kin eilen aja­tus­leik­kiä: jos hyvä hal­ti­ja ilmes­tyi­si minul­le ja lupai­si, että voi­si halu­tes­sa­ni lak­kaut­taa ole­mas­sao­lo­ni ilman, että se miten­kään vai­kut­tai­si läheis­te­ni (so. ihmis­ten, joi­den hyväl­lä mie­lel­lä on minul­le mer­ki­tys­tä) elä­mään, tart­tui­sin­ko tar­jouk­seen? Mikä­li uskon, että pys­tyi­sin vas­ta­maan kiel­tei­ses­ti, sil­loin elä­mää­ni täy­tyy sisäl­tyä aina­kin jon­kin ver­ran sen jat­ka­mi­seen moti­voi­vaa mie­lek­kyyt­tä. #

Kaik­ki asiat, joi­ta tuol­lai­ses­ta läh­tö­koh­das­ta mie­lee­ni nouse­vat, tun­tu­vat ole­van mie­li­hy­vän tun­teen tuot­ta­jia. Ne ovat kui­ten­kin vas­ta pelk­kiä ehdok­kai­ta syik­si eivät­kä riit­tä­vik­si sel­lai­sik­si auto­maat­ti­ses­ti hyväk­sy­miä­ni asioi­ta. Lisäk­si niis­tä moni­kos­sa puhu­mi­nen syn­nyt­tää var­maan­kin aina­kin ter­veen luki­jan mie­les­sä hiu­kan har­haan­joh­ta­van kuvan, sil­lä kyse ei todel­la­kaan omal­la koh­dal­la­ni ole isos­ta mää­räs­tä asioi­ta. Suo­ral­ta kädel­tä pys­tyi­sin nimeä­mään kor­kein­taan kol­me. Jo diag­noo­si­ni takia­kin­han minun kuu­luu olla alen­tu­nut kyvys­sä­ni kokea mie­li­hy­vää. #

Flow on var­mas­ti kaik­kein paras ehdo­kas syyk­si, tai oikeas­taan laa­jem­min näi­den elä­mää mie­lek­kääk­si teke­vien mie­li­hy­vä­syi­den luo­kak­si. Vali­tet­ta­vas­ti vain kyky sii­hen­kin on koke­muk­se­ni mukaan vah­vas­ti her­mos­ton säh­kö­ke­mi­aan sidot­tu, ja sekin on sik­si nykyi­sen kun­toi­sel­la lait­teis­tol­la­ni äärim­mäi­sen har­vi­nais­ta herk­kua. Tar­vi­taan luonn­ot­to­miin mie­les­tä­ni aina­kin vie­lä täl­lä het­kel­lä lukeu­tu­via, yli­voi­mak­kai­ta ärsyk­kei­tä sen saa­vut­ta­mi­seen. #

Aja­tus­leik­ki­ni gil­jo­tii­ni voi teh­dä sii­tä hyö­dyt­tö­män sel­lai­sel­le, jol­le nime­no­maan suh­teet mer­ki­tyk­sel­li­siin lähei­siin muo­dos­ta­vat tär­kei­den mie­li­hy­vää tuot­ta­vien syi­den luo­kan. Minun on vai­kea sanoa onko näin, kos­ka itse olen erak­ko, mut­ta aina­kaan peri­aat­tees­sa en näe ris­ti­rii­taa sii­nä, että näi­tä syi­tä pitäi­si mie­lek­kyyt­tä lisää­vien asioi­den vaa­ka­ku­pis­sa sii­tä huo­li­mat­ta, ettei­vät samat ihmi­set oman ole­mas­sao­lon kat­ke­tes­sa mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­ses­ti sii­tä miten­kään kär­si­si­kään. #