Jos­tain syys­tä täs­tä Mon­seig­neuristä tulee hyvin elä­väs­ti mie­leen eräs blo­gi­kol­le­ga. #

“Mon­seig­neur saat­toi hel­pos­ti nie­lais­ta yhtä ja tois­ta — eräät tyy­ty­mät­tö­mät väit­ti­vät, että hän oli nie­lai­se­mai­sil­laan koko Rans­kan­maan — mut­ta aamu­kaak­kao ei men­nyt alas hänen kur­kus­taan ilman nel­jän voi­mak­kaan mie­hen ja kokin apua. Niin, kaak­kaon vie­mi­seen Mon­seig­neurin huu­lil­le tar­vit­tiin tosi­aan­kin nel­jä mies­tä, joil­la kai­kil­la oli lois­ta­vat puvut ja jois­ta arvok­kaim­mal­la täy­tyi vält­tä­mät­tä olla kak­si kul­ta­kel­loa tas­kus­sa Mon­seig­neurin alul­le­pa­ne­man jalon ja vaa­ti­mat­to­man muo­din mukaan. Eräs pal­ve­li­jois­ta kan­toi kaak­kao­ku­pin Mon­seig­neurin eteen, toi­nen hie­roi kaak­kaon hie­nok­si väli­neel­lä, joka hänel­lä oli tätä tar­koi­tus­ta var­ten, kol­mas ojen­si Mon­seig­neurille lau­tas­lii­nan, nel­jäs, jol­la oli kak­si kel­loa, kaa­toi kaak­kaon kup­piin. Mon­sig­neurin oli mah­do­ton luo­pua ainoas­ta­kaan kaak­kaon juon­tia avus­ta­vas­ta pal­ve­li­jas­ta, jos hän tah­toi pitää yllä arvo­aan ihai­le­van maa­il­man sil­mis­sä. Hän oli­si saa­nut häviä­mät­tö­män tah­ran kil­peen­sä, jos oli­si tul­lut toi­meen kol­mel­la pal­ve­li­jal­la ja jos nii­tä oli­si ollut vain kak­si… hän oli­si kuol­lut häpeäs­tä.” #

Char­les Dic­kens: Kak­si kau­pun­kia, s. 95 (suo­men­ta­nut Hel­ka Var­ho) #