Wikipedian skannausta
#2819. Maanantai, 20. elokuuta 2007 klo 11.24.02, kirjoittanut Jani. 10
“Organisaatiot ja yritykset muokkaavat tietosanakirja Wikipedian dokumentteja itselleen mieluisampaan suuntaan jatkuvasti, paljastaa amerikkalaisnuorukaisen laatima ohjelmisto. Ohjelmisto selvittää anonyymien muokkausten tekijöiden ip-osoitteiden omistajat, jolloin muokkauksen tehnyt taho paljastuu.” #
Tietoviikko: “Yritykset kaunistelevat Wikipedia-artikkeleita surutta” #
Tietoviikko oli useimmista muista suomalaisista lähteistä poiketen selvittänyt suomalaisten organisaatioiden muokkaushistorioita, mutta oli kaunistellut artikkelia jättämällä siitä suorat linkit pois, joten keräsin niitä tähän alle. Mitään järin mehevää näistä ei kyllä valitettavasti taida saada aikaan, vaikkakaan en kyllä läheskään jokaista muutosta käynyt katsomassa. Iso osa muokkauksista vaikutti käsittelevän perinteisiä nörttiaiheita kuten tietokonepelejä. #
Jo ulkomaankielisestä Wikipediasta löytyvien, suomalaisorganisaatioiden IP-avaruuksista tehtyjen muokkausten määrän perusteella voisi kuitenkin olettaa, että mikäli Wikipedia Scanner jonain päivänä laajenee kattamaan myös suomenkielisen Wikipedian, joitain skuuppeja siitä varmasti saadaan irtoamaan. #
Luettelo on pääosin muotoa “organisaatio (hakusana jolla se löytyi)” ja sen järjestys on melko mielivaltainen. #
- Sisäasiainministeriön poliisiosasto (poliisi)
- Yleisradio (yleisradio)
-
- Sanoma Osakeyhtiö ja Sanoma Corporation
- Sanoma Magazines Finland/Tietokone
- Turun-Sanomat Oy
- Pohjois-Suomen Sanomalehti Oy
(sanoma)
- Alma Media Oyj (alma media)
- Keski-Suomalainen Oy (keskisuomalainen)
- Aamulehti Yhtymä Oy (aamulehti)
- Hufvudstadsbladet, Hufvudstadsbladet Ab ja Hufvudstadsbladet/Borgobladet (hufvudstadsbladet)
- Suomen Keskusta Rp (keskusta)
- Sdp-Net (sdp)
- Suomen Posti Oy (posti)
- Suomen Adventtikirkko (adventtikirkko)
- Kirkkohallitus (evl)
- Puolustusvoimat (puolustusvoimat)
- Finnish Defence Forces Defence Staff Helsinki (finnish)
- Osuuspankkien Keskusliitto (osuuspankki)
- Nordea Bank (nordea)
- Sampo Plc ja Vakuutusosakeyhtiö Sampo (sampo)
- Neste Oil (neste)
-
(finland)
Jos osaisin lukea tuloksia, nämä saattaisivat olla kiinnostavia, toistaiseksi olin havaitsevinani vain että joku Turun sanomien ip-osoitteessa pitää goottilolitoista.
Tämänkaltaisen avoimen tietosanakirjan huono, erittäin huono, puoli on se, että artikkelien “siistiminen” ja ennalleen palauttaminen lienee loputon oravanpyörä hamaan maailmanloppuun asti. Joku peittelee tekemisiään, joku korjaa, joku mustamaalaa toista. Saa kaipaamaan vanhaa kunnon painettua sanaa.
Yritin itse asiassa tehdä tuota viime viikolla, kun Wikiscanner tuli julki, mutta ainakin perjantaihin saakka se oli niin tukossa, ettei onnistunut.
Propsit Tiville.
Asiasta on keskustelua myös HS:n uutisblogissa. Hauskaa keskustelussa on se, että CIA:n ja Vatikaanin tekemät muutokset ovat CIA:n ja Vatikaanin tekemiä “käpälöintejä”, mutta HS:n ip-osoitteista tehdyt muutokset ovat HS:n työntekijöiden yksityishenkilöinä tekemiä kontribuutioita.
Ugus: Minusta tuo, mitä kuvailet, ei ole heikkous vaan vahvuus. Toisin kuin painetussa tietosanakirjassa, Wikipediassa kaikki nämä muutokset ja tiedot niiden tekijöistä tallentuvat, ja kuten havaitaan, artikkeleiden lyhytkatseisen peukaloinnin jäljet ovat lyhyet. Kuinka tarkistaisitkaan painetusta tietosanakirjasta esimerkiksi sen, kuinka paljon jostain suuryrityksestä kertovaan artikkeliin ovat sen kirjoittajan henkilökohtaiset kytkökset vaikuttaneet?
Painettuun sanaan vahvasti liittyvä illuusio siihen sisältyvän totuuden absoluuttisesta lopullisuudesta on juuri sitä: pelkkä illuusio. Wikipedian filosofia on nimenomaan se, että artikkelit eivät ole koskaan valmiita, ja tärkein ero painettuun sanaan ei ole sen filosofian sisällössä vaan sen avoimessa myöntämisessä ja siinä että se on otettu filosofiaksi.
Ai niin, ja terävä havainto tuo TS:n goottilolitakytkös.
Edit: Viilailin keskimmäisen kappaleen sanamuotoja.
Kari: Jep, huomasin maininnan tuosta tukkoisuudesta Teron artikkelin lopussa.
Kiitoksia hauskasta HS-linkistä.
Riippuu käsiteltävästä asiasta. Maailmassa kun kuitenkin on myös massoittain enemmän tai vähemmän pysyvää tietoa, sellaista siis jonka jatkuva muokkaaminen ja muunteleminen ei palvele ketään. Ajankohtaisten asioiden käsittelyssä muokattava artikkeli on kai edelleen ok, vaikka toisaalta: tavallinen käyttäjä ei ole koskaan selvillä siitä, kuka sitä on viimeksi muokannut ja millä tarkoitusperillä. Ip-osoitteiden urkkiminen vaatii jo aikamoista asiantuntemista. Ehkä ne tallettuvat ja ehkä niiden perusteella voi päätellä paljonkin, mutta tavalliselle wikipedian käyttäjälle sellaiset asiat eivät kerro mitään.
Mikä tieto on mielestäsi pysyvää? Yritin miettiä mitä tarkoitat, mutta kaikki esimerkit, jotka keksin (fysiikan lait, historia), osoittautuivat nekin tarkemmassa pohdinnassa muuttuviksi. Edit: Tai tarkemmin sanottuna tietämyksemme näistä asioista tai niiden ulottuvuuksista tai vaikutuksista muuttuvat.
Kirjoittajan tarkoitusperiä ei Wikipedian periaatteiden mukaan laaditussa artikkelissa tarvitse arvailla, sillä sellaisessa artikkelissa olevat tiedot ovat varmistettavissa muista lähteistä. Jos jokin tässä systeemissä on heikkoa sitä entuudestaan tuntemattoman kannalta niin se olisi ehkä se, että näiden Wikipedian artikkeleillensa asettamien laatukriteereiden täyttyminen ei käy artikkeleista mitenkään välittömästi ilmi.
No tietenkinhän kaikki tieto on alati muuttuvaa, se on selvä. (enimmäkseen myös väärää, mutta en nyt lähde tätä asiaa spekuloimaan pidemmälle…) Lähinnä tarkoitin pysyvällä tiedolla sellaista, jonka jatkuvassa muuttamisessa ei ole mitään mieltä, kuten vaikkapa yksittäisen henkilön aikaansaamiset ja vaiheet.
Valtavan tärkeää on myös tiedon tallentuminen eri aikakausina: esimerkiksi historian tapahtumat nähdään eri valossa eri aikoina, mutta jos enää ei ole pysyvää, painettua sanaa sitä dokumentoimassa, on olemassa lopulta vain nykyhetken käsitys asioista.
Tuo on kyllä ihan totta, painettuun sanaan vangitulla hetken näkymällä on oma arvonsa historialliselta kannalta katsottuna.
Voin paljastaa sellaisenkin skuupin, että Jyväskylän yliopiston merkinnän on (muistaakseni) alun perin kirjoittanut sekä suomalaiseen että englanninkieliseen Wikipediaan ko. tahoon virkasuhteessa silloin ja edelleen ollut/oleva henkilö :)
Jahas, ja näköjään vieläpä Jyväskylän yliopiston verkossa olleelta koneelta! Mikä uutispommi… not. :)