Kas, noin hel­pos­ti se käy. Joh­tui täs­tä mie­lee­ni, että kuu­lin yllä­tyk­sek­se­ni vii­mek­si lää­kä­ril­tä, että se, että on psyyk­ki­ses­ti sai­ras, ei auto­maat­ti­ses­ti tar­koi­ta­kaan, ettei­kö sai­si halu­tes­saan men­nä ker­taa­maan, kuten olin kuvi­tel­lut. Joten­kin se, että sii­nä vai­hees­sa, kun rekis­te­riin nap­sah­taa mer­kin­tä, sii­tä oli­si auto­maat­ti­ses­ti seu­rauk­se­na putoa­mi­nen pal­ve­lus­kel­pois­ten jou­kos­ta pois, tun­tui­si täy­sin loo­gi­sel­ta jat­keel­ta sil­le, että vii­mei­seen asti pide­tään kiin­ni sii­tä, että jokai­nen on pal­ve­lus­kel­poi­nen kun­nes lää­kä­ri toi­sin todis­taa. Mus­taa ja val­kois­ta. #

Ei sil­lä, että se nyt oli­si minul­le miten­kään ajan­koh­tais­ta, sii­tä puhu­mat­ta­kaan, että osai­sin sanoa objek­tii­vi­ses­ti mitään omas­ta kel­vol­li­suu­des­ta­ni lyhyeen mut­ta inten­sii­vi­seen psyyk­kis-fyy­sis-sosi­aa­li­seen koet­te­le­muk­seen. Mut­ta mie­len­kiin­tois­ta on se, että täs­sä tilan­tees­sa minul­la on vapaus vali­ta, toi­sin kuin oli var­si­nai­sen pal­ve­luk­see­nas­tu­mi­sen suh­teen. Kel­vot­to­muu­den todis­ta­mi­nen ei kuu­lem­ma nimit­täin sit­ten var­mas­ti ole ongel­ma, jos niik­seen tulee. #