Chaos reigns
#8902. Sunnuntai, 12. heinäkuuta 2009 klo 10.59.51, kirjoittanut Jani. 11
Voi hyvä Jeesus tätä tavaran määrää. Olen näköjään kerännyt lasipulloja ja -purkkejakin niin kuin joku helvetin sotalapsi. Ne nyt onneksi voi kantaa surutta roskakatokseen, samoin kuin kaiken rikkonaisen. Vannon pyhästi, että vastaisuudessa heitän kaiken rikkoutuneen menemään heti kun olen saanut uuden tilalle, enkä jätä kaappeihin lojumaan siinä kuvitelmassa, että “jospa sitä joskus vielä tarvitsee”. Ei tule tarvitsemaan, ei jumalauta ikinä. Roskiin vaan. #
Muistaakseni se oli Eero Paloheimo, joka Maan tie -kirjassaan argumentoi, että jos päämääränä on kestävä kehitys, on täysin järjenvastaista panostaa tavaroiden kestävyyteen. Pitäisi päinvastoin tähdätä siihen, että tavarat hajoavat niin kuin luonnon tuottamat orgaaniset oliot. Minä kyllä allekirjoitan sen, sillä sen myötä voitaisiin yhtäaikaisesti kuluttaa nykyistä enemmän ja kuormittaa luontoa nykyistä vähemmän — yhtälö, jonka toteutuminen on täysin mahdotonta nykyisessä mallissa, jossa tavarasta tehdään kestävää. #
[…] Blogasin: Chaos reigns http://mummila.net/marginaali/2009/07/12/chaos-reigns/ […]
Niin, ja vielä sillä tavalla typerästi kestävää, että tavara ei välttämättä pysy hyödyllisenä käytössä pitkään, mutta romuna ja hyödyttömänä puoli ikuisuutta.
No sanopa vielä muuta. Tavarallakin pitäisi olla parasta ennen -päiväys, jonka jälkeen siitä tulisi kompostia.
Ah! Rikki menneet tavarat! Vain koska muovia on niin vaikea kierrättää, kuljetan muutosta muuttoon mukanani mm. omituista kappaletta, jolla pitäisi kiinnittää pyöränpumppu pyörän runkoon. Aina kun olen heittämässä sitä roskikseen, saan kauhean syyllisyyden siitä, ettei se koskaan maadu. Samoin on monen rikkonaisen tavaran kanssa.
Isoin syyllisyyden taakka minullekin noissa epäekologisuudesta koituu. On se sentään jo vähän järjellisempi ja aiheellisempi kuin se, mistä alan jo enimmäkseen olla päässyt, eli syyllisyys vielä pahimmassa hädässä kenties kutakuinkin käyttökelpoisen poisheittämisestä tuhlauksena.
Tutulta kuulostaa. Itselläni on myös vaikeuksia heittää pois vanhaa, koska se tuntuu niin epäekologiselta. Sitten hautoo kaapeissaan turhaa tavaraa, eikä siitä saa kuin pahan mielen. Haluan maatuvaa muovia! Pahaa mieltä koituu päivittäin myös kaikesta muoviroskasta, jota vaikka tavallisessa ruuanlaitossa tuottaa.
Tuttua on tuokin, että tavallisesta ruuanlaitosta jäävä roska tuntuu ikävältä. Tosin sitä en kyllä sitten tiedä, että onko sen vaikutus ekologiseen jalanjälkeeni miten suuri, jos sen suhteuttaa siihen mitä siinä muovirasiassa minulla yleensä on: lihaa.
Tunnesiteet ovat sitten lisäksi asia erikseen.
Tähän mennessä vastaani on täällä tullut yksi esine, jolle ei ole mitään käyttöä, mutta jota en pysty heittämään poiskaan. Onneksi ei sen enempää, ja tässä nyt alkaa kohta olla siivouskamppeita ja tietokonetta lukuunottamatta kaikki kasassa.
Yksi! Loistavaa! Mulla on valehtelematta esim. pari hyllyllistä vaatteita, joita en voi antaa pois, koska ne on äidin tai mummon vanhoja (en koskaan käytä).
Joo, vaatteisiinkaan minulla ei ole mitään tunnesiteitä. Korkeintaan oikein hyviin lenkkikenkiin sillä lailla, että surettaa sitten kun niitä ei enää voi pitää, mutta siitäkin pääsen eroon heti kun uudet ovat mukautuneet jalkoihin.